Pauliina Syrjälä

suomalainen kansanmuusikko

Pauliina Syrjälä (s. 1976 Kiuruvesi) on suomalainen kansanmuusikko ja kanteleensoittaja. Hän valmistui Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta musiikin maisteriksi vuonna 2003[1] ja musiikin tohtoriksi vuonna 2020[2]. Hänen sooloalbuminsa Monet nävöt ilmestyi vuonna 2005, ja sen seuraaja Lunkula julkaistiin kesällä 2016 Kansanmusiikki-instituutin kautta. Syrjälä on erikoistunut perinteisesti puutikulla soitetun Jooseppi Pohjolan kanteleen soittamiseen ja luonut välillä lähes kadonneen tikulla soittamisen uuden koulukunnan 2000-luvulla.[1]

Syrjälä on käyttänyt kanteleen soitossa apuvälineinään tikun ohella myös muiden muassa neulepuikkoa, virkkuukoukkua ja pensseliä. Hän on välillä käyttänyt kanteletta lyömäsoittimen tavoin. Hän on soolouransa ohella toiminut duoissa Ilona Korhosen ja Laima Jansonen kanssa. Hän on soittanut myös Sytyke-kanteleorkesterissa. Syrjälä on esiintynyt kansainvälisesti Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Vietnamissa asti.[1]

Syrjälä on Sibelius-Akatemian lehtori.[1] Myös hänen isoisänsä oli kanteleensoittaja.[3]

Lähteet muokkaa