Paul Moritz Warburg (10. elokuuta 186824. tammikuuta 1932) oli saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen pankkiiri. Hän syntyi Warburg-sukuun Hampurissa, Saksassa. Warburgin veljiä olivat pankkiirit Max Warburg ja Felix Warburg. Henry Ford mainitsee Paul Warburgin 1920-luvulla ilmestyneessä kirjasessaan Kansainvälinen juutalainen.

Paul Warburg
Yhdysvaltain keskuspankin 2. varapääjohtaja
Presidentti Woodrow Wilson
Edeltäjä Frederic Adrian Delano
Seuraaja Albert Strauss
Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnan jäsen
Presidentti Woodrow Wilson
Edeltäjä virka perustettu
Seuraaja Albert Strauss
Henkilötiedot
Syntynyt10. elokuuta 1968
Hampuri, Pohjois-Saksan liitto
Kuollut24. tammikuuta 1932 (63 vuotta)
New York City, New York, Yhdysvallat
Puoliso Nina J. Loeb (vih. 1895)
Lapset 2
Tiedot
Puolue demokraatit

Ura muokkaa

Warburg tyskenteli Hampurissa isoisoisänsä perustamassa M.M. Warburg and Company -pankissa vuodesta 1895 alkaen. Warburg muutti Yhdysvaltojen New Yorkin kaupunkiin vuonna 1902 veljensä Felixin perässä, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin jo vuonna 1895. Paul Warburg sai Yhdysvaltain kansalaisuuden yhdeksän vuotta myöhemmin vuonna 1911.[1]

Yhdysvaltain keskuspankki muokkaa

Paul Warburg oli perustamassa Yhdysvaltain keskuspankkia vuonna 1913. Warburg kannatti keskuspankin perustamista ja suunnitteli sen arkkitehtuurin. Warburg osallistui perustajien salaiseen kokoukseen Jekyll Islandilla. Warburg oli keskeinen henkilö keskuspankin perustavan Federal Reserve Act -lain työstämisessä.[1]

Presidentti Woodrow Wilson nimitti Warburgin keskuspankin ensimmäiseen hallitukseen 10. elokuuta 1914. Warburg toimi Yhdysvaltain keskuspankin varapuheenjohtajana vuodesta 1916 ja erosi tehtävästä toukokuussa 1918. Eroamisesta huolimatta Warburg toimi keskuspankin Advisory Councilin jäsenenä 1921–1926.[1]

Pariisin rauhansopimus 1919 muokkaa

Paul Warburg johti Yhdysvaltojen delegaatiota, johon kuului presidentti Woodrow Wilson, ensimmäistä maailmansotaa seuranneessa Pariisin rauhankonferenssissa vuonna 1919: konferenssissa, joka kulminoitui Versaillesin rauhansopimukseen. Saksan delegaatiota johti hänen veljensä Max Warburg.

IG Farbenin Yhdysvaltain-tytäryhtiö muokkaa

1920-luvun lopulla Paul Warburg oli saksalaisen IG Farbenin kokonaan omistaman Yhdysvaltain-tytäryhtiön hallituksessa. Samaan aikaan hänen veljensä Max Warburg oli varsinaisen IG Farbenin hallituksessa Saksassa. IG Farben oli maailman suurin kemianteollisuuden yhtiö.

Yhdistystoiminta muokkaa

Warburg toimi Council on Foreign Relationsin johtajana 1921–1932. Lisäksi Warburg toimi Brookings Institutionin trusteena vuodesta 1927.[1]

Yksityiselämä muokkaa

Paul Warburg oli suvun hampurilaisen pankin perustaneen saksalaisen Moses Warburgin jälkeläinen. Paul Warburgin vanhemmat olivat Moritz Warburg (1838-1910) ja äiti Charlotte Oppenheim (1842-1921)[2]. Warburg avioitui Solomon Loebin tyttären Nina Loebin (1870–1945) kanssa 1895. He saivat kaksi lasta: pojan James P. Warburg ja tyttären Bettina Warburg. Warburg kuoli kotonaan New Yorkissa[1]. Paul Warburgin hauta sijaitsee Sleepy Hollow'n hautausmaalla Westchesterissä, New Yorkissa[2].

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa