Paul Goesch
Paul Goesch ([Gœʃ] 30. elokuuta 1885 Schwerin, Saksan keisarikunta − luultavasti 22. elokuuta 1940 Brandenburg, Saksa) oli saksalainen ekspressionismia edustanut arkkitehti ja taidemaalari. Hän joutui natsien skitsofreenikoihin kohdistuneen holokaustin uhriksi.[1]
Lapsuus muokkaa
Goesch oli Dorothee Goeshin ja hänen käräjäoikeuden lakimiehenä työskentelevän miehensä Carlin kuudes lapsi. Goesch syntyi vuonna 1885 Schwerinissä, mutta perhe muutti seuraavana vuonna Berliiniin. Hän oli lapsena fyysisesti hento, ja lintsasi siksi usein koulusta ja oli yksinäinen. Goesh oli luterilaiskristitty, mutta kiinnostui 13-vuotiaana katolilaisuudesta, joka näkyi myöhemmin hänen taiteessaan. 18-vuotiaana Goesch muutti Müncheniin opiskelemaan taidetta. Hän opiskeli myös arkkitehtuuria Karlsruhessa ja tekniikkaa Berliinin Charlottenburgin kaupunginosassa ja matkusteli samoihin aikoihin Etelä-Saksassa, Pohjanmerellä, Italiassa ja Ranskassa. [1]
Ura muokkaa
24-vuotiaana Goesch muutti professorina työskentelevän veljensä Heinrichin luokse Dresdeniin. Hän maalasi kaupungin erääseen liikuntasaliin Buddhan elämää kuvaavan seinämaalauksen. Veljekset kiinnostuivat psykoanalyysista, ja Paul alkoi opiskella Rudolf Steinerin kehittämää antroposofiaa ja alkoi soveltaa sen periaatteita elämässään. 28-vuotiaana Goesch oli muutaman kuukauden Sveitsissä, rakentamassa antroposofisen liikkeen keskusta Goetheanumia. Seuraavana vuonna hän aloitti valtion pääarkkitehtinä Kulmissa, Preussissa. Hän maalasi mielikuvituksellisen arkkitehtuurin sarjaa. 29-vuotiaana Goesch päätti kääntyä katolilaiseksi.[1]
Ollessaan 32-vuotias Goesch koki aistiharhoja ja vietti mielisairaalassa kaksi vuotta, minkä jälkeen hän muutti Berliiniin. Hän liittyi arkkitehtien muodostamaan Gläserne Kette-, eli "Lasiketju"- kirjeenvaihtoverkostoon. Kyseessä oli Bruno Tautin perustama ekspressionistinen liike, jonka tarkoitus oli etsiä uutta suuntaa arkkitehtuurille. Goesch oli yhteydessä myös ekspressionistiseen "Marraskuun ryhmään" ja Arbeitsrat für Kunst- eli "Konttorirotta taiteen puolesta" -liikkeeseen. Hän ystävystyi Walter Gropiuksen, Rudolf Steinerin ja Hans Scharounin kanssa.[1]
Vuosina 1919–1920 Goesch teki Magdeburgissa entisöintiprojektia Tautin kanssa. Taut myös julkaisi hänen taidettaan ja kirjoituksiaan ekspressionistisessa Frühlicht-lehdessään. Goeschin arkkitehtuuria alettiin esitellä useissa näyttelyissä, esimerkiksi tuntemattomien arkkitehtien ryhmänäyttelyssä Berliinissä.[1]
37-vuotiaana Goeschilla diagnoitiin dementia praecox eli skitsofrenia ja hänet vietiin sairaalaan Göttingenissä. Goeschin lanko oli sairaalan johtaja eikä estänyt häntä jatkamasta taiteilijan uraa sairaalassa. Niinpä Goesch piirsi ja maalasi vesiväreillä hyödyntäen alustana kaikkea käsillä olevaa: kirjekuoria, kortteja, sanomalehtiä, vanhojen teostensa taustoja ja huoneensa seiniä. Seinämaalaukset ovat yhä jäljellä. Goeschin taide koostuu yhteensä noin 2000 teoksesta.[1]
Vuonna 1934 Goeschin ollessa 49-vuotias natsit siirsivät hänen lankonsa kurinpidollisista syistä syrjään sairaalan johdosta. Goesch itse siirrettiin sairaalaan Teupitziin, Brandenburgiin, jossa häneltä kiellettiin maalaaminen ja hänet laitettiin pakkotyöhön.[1]
Vuonna 1940 SS-joukot siirsivät Goeschin pois Teupitzistä ja teloittivat hänet osana natsien Aktion T4 -eugeniikkaohjelmaa. Goesch oli yksi 200 000 mielenterveyspotilaasta tai vammaisesta henkilöstä, jotka murhattiin ohjelman vuoksi. Hänen kuolinpäivästään ja -paikastaan on ollut epäselvyyttä, mutta todennäköisesti 55-vuotias Goesch murhattiin Brandenburgin vankilan kaasukammiossa 22. elokuuta 1940.[1]
Goeschin teoksia on ollut hänen kuolemansa jälkeen esillä näyttelyissä Saksassa ja Itävallassa.[1]