Patric Niederhauser

Patric Niederhauser (s. 8. lokakuuta 1991 Münsingen, Sveitsi[1]) on sveitsiläinen moottoriurheilija.

Patric Niederhauser ADAC GT Masters -sarjassa vuonna 2022.

Niederhauder aloitti kartingin vuonna 2006 ja kilpaili Sveitsissä valtaosan urastaan, joka vei lopulta tien kohti KF2-luokkaan vuonna 2009, jossa hän sijoittui toiseksi Sveitsin karting-mestaruussarjassa.

Vuonna 2010 Niederhauser aloitti kilpa-uransa Formula Abarth -sarjassa Jenzer Motorsport -tallissa, jossa hän sijoittui sarjan toiseksi voittaen yhden kilpailun ja saavuttaen kuusi palkintokorokesijoitusta ja 106 pistettä. Hän ajoi samana vuonna kaksi kilpailua Formula Renault 2.0 MEC -sarjassa. Hän jatkoi Formula Abarth -sarjassa vuonna 2011 ja voitti Italian Formula Abarth -sarjan mestaruuden ottamalla kuusi voittoa, kaksi paalupaikkaa, yhteensä kahdeksan palkintokorokesijoitusta ja 149 pistettä. Euroopan Formula Abarth -sarjassa hän sijoittui toiseksi. Hän otti viisi voittoa, yhden paalupaikan ja yhdeksän palkintokorokesijoitusta saavuttaen 138 pistettä.

Vuonna 2012 Niederhauser ajoi GP3-sarjassa Jenzer Motorsport -tallissa. Hän saavutti kaksi voittoa kauden aikana sijoittuen loppupisteissä seitsemänneksi. Samana vuonna hän ajoi Italian F3 -sarjassa yhdeksän kilpailua saavuttaen yhden voiton. Vuonna 2013 Niederhauser jatkoi GP3:ssa samassa tallissa. Hän saavutti 33 pistettä ja jäi sarjan loppupisteissä 13:ksi. Samana vuonna hän osallistui Le Mansin 24 tunnin ajoon. Vuonna 2014 Niederhauser jatkoi GP3-sarjassa ja siirtyi Arden International -talliin voittaen kaksi kilpailua kauden aikana sijoittuen sarjan kymmenenneksi.

Vuonna 2015 Niederhauser kilpaili Lamborghini Super Trofeo -sarjassa. Tämän jälkeen hän on ajanut eri GT-sarjoja ja toimii tällä hetkellä Audin tehdaskuljettajana.

GP3-tulokset

muokkaa

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Pisteet Sijoitus
2012 Jenzer Motorsport ESP
FEA

4
ESP
SPR

5
MON
FEA

Kesk.
MON
SPR

15
EUR
FEA

8
EUR
SPR

1
GBR
FEA

10
GBR
SPR

3
GER
FEA

1
GER
SPR

9
HUN
FEA

16
HUN
SPR

2
BEL
FEA

11
BEL
SPR

6
ITA
FEA

5
ITA
SPR

Kesk.
101 7.
2013 Jenzer Motorsport ESP
FEA

2
ESP
SPR

3
VAL
FEA

13
VAL
SPR

Kesk.
GBR
FEA

15
GBR
SPR

11
GER
FEA

12
GER
SPR

8
HUN
FEA

25
HUN
SPR

15
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

9
ITA
FEA

8
ITA
SPR

Kesk.
ABU
FEA

Kesk.
ABU
SPR

15
33 13.
2014 Arden International ESP
FEA

10
ESP
SPR

9
AUT
FEA

10
AUT
SPR

6
GBR
FEA

13
GBR
SPR

Kesk.
GER
FEA

12
GER
SPR

6
HUN
FEA

6
HUN
SPR

1
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

13
ITA
SPR

19
RUS
FEA

8
RUS
SPR

1
ABU
FEA

7
ABU
SPR

DSQ
62 10.

GP2-tulokset

muokkaa
Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Pisteet Sijoitus
2015 Daiko Team Lazarus BHR
FEA

 
BHR
SPR

 
ESP
FEA

 
ESP
SPR

 
MON
FEA

 
MON
SPR

 
AUT
FEA

 
AUT
SPR

 
GBR
FEA

 
GBR
SPR

 
HUN
FEA

 
HUN
SPR

 
BEL
FEA

 
BEL
SPR

 
ITA
FEA

17
ITA
SPR

17
RUS
FEA

 
RUS
SPR

 
BHR
FEA

 
BHR
SPR

 
ABU
FEA

 
ABU
SPR

 
0 34.

Lähteet

muokkaa