Avaa päävalikko

Vankipassi oli aikaisemmin Suomessa asiakirja, joka toimi tietojen rekisterinä vankien kuljetuksessa. Vankipassiksi kutsutaan myös Suomen nykylainsäädännän mukaista tuomioistuimen määräämän vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokirjaa.[L 1][L 2]

Säännökset vankipassista 1930-luvun SuomessaMuokkaa

Sen viranomaisen, joka määräsi vangin kuljettamisesta, oli laadittava vankipassi kuljetettavaa vankia varten.[1]

Vankipassin sisältöMuokkaa

Vankipassissa oli mainittava vangin suku- ja etunimet, vangin ammatti ja kotipaikka, vangitsemisen syy, paikka, johon vanki lähetettiin, passittamisen tarkoitus, oliko vanki kahlehdittava ja miten kahlitseminen tuli suorittaa, passin päivämäärä ja numero sekä passittaja.[1]

Jos vanki oli tuomittu rangaistukseen, passiin merkittiin myös sen rikoksen laatu, josta rangaistus oli tuomittu, sekä lainkohta, johon päätös perustui. Passiin merkittiin myös, oliko vanki ilmoittanut tyytymättömyyttä päätökseen sekä alistaminen, jos se oli tapahtunut. Jos vangin epäiltiin yrittävän karata, tästä piti tehdä merkintä vankipassiin.[1]

Luettelo vankipasseistaMuokkaa

Vankeja passittavien viranomaisten tuli pitää passituksista luetteloa, josta kävi ilmi passin numero kunakin vuonna, päivämäärä, passitetun nimi sekä paikka, johon vanki oli lähetetty. Vankien kuljetuksesta oli kuljetuksia toimittavan pidettävä päiväkirjaa.[L 3][1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Hakkila, Esko (toim.): ”Vankipassi”, Lakiasiain käsikirja, s. 1299. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.

LakiviitteetMuokkaa

  1. Vankeuslaki (23.9.2005/767), 2 luku - Täytäntöönpanon aloittaminen, 1 a § - Täytäntöönpanokirja ja tuomioistuimen ilmoitusvelvollisuus Finlex, ajantasainen lainsäädäntö. Oikeusministeriö ja Edita Publishing. Viitattu 31.10.2014.
  2. Valtioneuvoston asetus vankeudesta (21.6.2006/509), 4 luku - Saapuminen vankilaan ja rangaistusajan suunnitelma, 20 § Vankipassi Finlex, ajantasainen lainsäädäntö. Oikeusministeriö ja Edita Publishing. Viitattu 26.10.2014.
  3. Asetus vankien kuljetuksesta (13.7.1926).