Pasaatituuli
Pasaatituulet ovat päiväntasaajan molemmin puolin kääntöpiirien välissä puhaltavia tuulia, jotka virtaavat subtrooppisilta korkeapaineen alueilta kohti päiväntasaajan matalapaineita. Ne puhaltavat pohjoisella pallonpuoliskolla koillisesta ja eteläisellä pallonpuoliskolla kaakosta.[1]
Pasaatituuli on säännöllinen tuuli ja käytännössä näkyvin planetaarisen tuulijärjestelmän tuulista. Pasaatituulten nopeus on noin 5–10 m/s.
Synty muokkaa
Päiväntasaajan seudulla, missä Auringon säteily maapallolla on voimakkainta, lämmin ilma nousee ylös noin 10–20 kilometrin korkeuteen ja kääntyy korkealla virtaamaan pohjoiseen tai koilliseen päiväntasaajalta[1]. Ilmamassat viilenevät matkallaan ja laskeutuvat alas noin 30. asteen kohdalla pohjoista ja eteläistä leveyttä[2]. Näille alueille syntyy hepoasteiksi nimitetty korkeapaineen alue. Täältä ilma kääntyy virtaamaan pasaatituulina alemmilla korkeuksilla takaisin kohti päiväntasaajan matalapaineen alueita. Tätä kiertoliikettä nimitetään Hadleyn soluksi[3]
Kiertyminen muokkaa
Coriolis-ilmiö aiheuttaa sen, että tuulet pyrkivät pohjoisella pallonpuoliskolla kääntymään kulkusuunnastaan oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla kulkusuunnastaan vasemmalle. Ilmiö perustuu siihen, että päiväntasaajan kohdalla maapallon pinnan pyörimisnopeus on fysiikan lakien mukaisesti huomattavasti suurempi kuin napa-alueilla. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuuli kääntyy pohjoisesta, jolloin sitä kutsutaan koillispasaatiksi, ja eteläisellä puoliskolla tuulee taas etelästä, seurauksena nimitys kaakkoispasaati.[4]
Hyödyntäminen muokkaa
Merenkulkijat ovat kautta aikojen käyttäneet valtamerien pasaatituulia hyväkseen purjehtiessaan mantereelta toiselle. Kun entisaikojen merenkulkijat olivat ensin löytäneet pasaatituulet, he pystyivät purjehtimaan niitä noudattaen valtamerten poikki nopeasti ja luotettavasti.[5]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Koukkunen, Kalevi et al.: ”Ilmastotyypit ja sää”, Uusi Pikkujättiläinen, s. 186–187. Porvoo: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12416-8.
- ↑ Burroughs, William J. et al.: ”Maailman tuulet”, Ihmeellinen luonto – Sää, s. 30. Suomentanut Salonen, Sirkka & Valta, Tuulikki. Jyväskylä: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5236-9.
- ↑ Ilmakehä-ABC 7.11.2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 13.7.2013.
- ↑ Ilmakehä-ABC 7.11.2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 13.7.2013.
- ↑ Wind National Geographic. Viitattu 30.5.2020.