Partalan kartano

Partalan kartano Juvalla on saanut nimensä Partasten suvusta. Jo keskiajalta tunnetaan Juvalta nimismies Juho Partanen. Hän oli niiden pitäjänmiesten joukossa, jotka sopivat piispa Maunu Tavastin kanssa Juvan seurakunnan perustamisesta 19. tammikuuta 1442. Partasten asuinpaikka oli Männynmäen Partala. Yrjö Parta mainitaan Juvan ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1541. 1500-luvulla Partala toimi ensin nimismiestalona ja vuosina 1557–1561 kuninkaankartanona.

Partalan kuninkaankartano
Partalan kartanon päärakennus on nykyään Juvan museon käytössä.
Osoite	Huttulantie 1, 51900 Juva
Sijainti	Juva
Koordinaatit	61.8935°N, 27.8831°E
Omistaja	Juvan kunta
Juvan museo (Partalan kartanon pihapiiri)
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKNimi-testi OK

Kartanon vaiheet

Kuninkaankartanon aika (1556–1561)

Nimi kuninkaankartano on peräisin Kustaa Vaasan ajoilta. Alun perin kuninkaankartanot olivat voutien asuinpaikkoja, 1557 oli Savon kuudessa hallintopitäjässä kussakin oma vouti. Sitten mukaan tuli myös puolustuksellinen näkökanta. Uuden ajan alussa Savo pysyi rajamaana ja rajanveto oli monin paikoin riidanalainen. Rajaselkkaukset tulehtuivat vuosina 1555–57 Kustaa Vaasan Venäjän sodaksi. Vanha kuningas matkusti Itä-Suomessa 1555–56. Tavoitteeksi tuli kuninkaankartanoiden saaminen Olavinlinnasta Viipuriin ja Hämeen linnalle johtavien pääteiden varteen. Näiden kruunun viljelys- ja karjakartanoiden tarkoitus oli samalla toimia aikansa mallitiloina sekä toisaalta tehostaa verotusta – silloinkin – ja voutien tiukempaa valvontaa.

Partala mainittiin yhtenä mahdollisena kohteena siinä listassa, jonka kuningas lähetti marraskuussa 1555. Ture Bielke ja Kustaa Fincke kävivät sen vuoden syksynä nimismiestalossa pitämässä verotarkastusta. Samalla he arvioivat tilan sopivuutta kuninkaankartanoksi. Hyviksi todettiin takamaat, kalavedet ja lähitienoot. Ja kun Partalan pellot ja kaskivainiot keväällä 1556 kylvettiin, kuului tila jo kruunulle. Partasen perikuntaan kuuluva nimismies Jesper Sigfridinpoika ja neljä muuta Partasta joutuivat muuttamaan pois saatuaan korvaukseksi maakappaleita muualta Juvalta.

Kuninkaankartanossa viljeltiin ruista, ohraa ja kauraa, yhtenä vuonna jopa harvinaista vehnääkin. Papuja viljeltiin omaan tarpeeseen, samoin kaskinaurista ja kaalia. Oluenpanolle välttämätön humalatarha tuotti vuosittain 2–4 leiviskää humaloita. Kartanossa oli lehmiä, lampaita, vuohia, sikoja, kanoja ja hevosia. Suurin osa karjasta teurastettiin syksyllä ja liha lähetettiin muualle, etupäässä sotaväen tarpeisiin. Karjakantaa vähensivät taudit, ja petoeläimet, varsinkin karhut, raatelivat eläimiä. Kalastusta harjoitettiin runsaasti. Jukajärvestä ja Salajärvestä pyydettiin tuoretta kalaa nuotalla, merroilla ja katiskoilla. Kartanolla oli kalavesiä kauempanakin, Vuotjärvessä nykyisen Nilsiän ja Juankosken välillä sekä Rasvangin järvessä nykyisessä Tervon kunnassa. Tämä kala suolattiin tai kuivattiin. Kuiva kapakala sopi kevyenä ja säilyvänä tavarana niin vientiin kuin sotaväen muonitukseen. Metsästystä ei harjoitettu omaan laskuun, mutta turkiseläinten nahkoja ostettiin tai vaihdettiin viljaan kuninkaan turkiskamariin toimitettaviksi.

Ajan tavan mukaan kartanon oli oltava paljossa omavarainen. Sarkaa kudottiin vuosittain useita kymmeniä kyynäröitä. Rohtimista ja pellavasta kudottiin pöytäliinoja, lakanoita ja käsiliinoja kaikkein ylhäisimpien vieraiden käyttöön. Kudottiinpa kolme ryijyäkin peitteiksi. Nahasta tehtiin vällyjä ja kenkiä. Ruokaa ja juomaa piti varata paitsi oman väen tarpeisiin myös kuninkaan asioilla kulkeville virkamiehille ja huoveille. Nämä saattoivat olla kartanossa majoitettuina ns. linnaleirissä tai yöpyivät siellä matkallaan Olavinlinnaan tai Viipuriin. Olut oli ajan tärkein juoma. Partalassa sitä pantiin neljää laatua, joista hienoin oli herraolut. Sitten tulivat voutiolut, soinin-olut ja ruokaolut. Vahvasti suolattu ruoka vaati paljon juomista palanpainikkeeksi.

Sen aikaisen kuninkaankartanon rakennuksista ei ole tietoa. Varastotiloja on varmasti ollut paljon, olihan verotuspiirinä koko suuri Juvan hallintopitäjä. Karjasuojia tarvittiin myös. Majoitustilaa oli varattava sekä kartanon omalle väelle että matkaaville kuninkaanmiehille ja huoveille. Komein rakennus on epäilemättä ollut linnantupa. Siellä lienee ollut kartanon ainoa lasi-ikkuna, kun muut ikkuna-aukot oli peitetty nahasta tehdyllä pergamentilla tai puuluukuin.

Kustaa Vaasa oli suunnitellut kuninkaankartanoita kruunun tuottaviksi mallitiloiksi, mutta tappiota ne tuottivat. Veropäivätyötkin kuluivat hukkaan kartanoiden viljelyssä. Valtakunta olisi hyötynyt enemmän töistä rajalinnoitusten rakentamisessa ja vahvistamisessa. Ei siis ollut ihme, että hänen seuraajansa Erik XIV kiirehtikin heti ensimmäisenä hallitusvuotenaan 1561 antamaan määräyksiä näiden tappiollisten mallitilojen lopettamisesta. Partalan toiminta kuninkaankartanona loppui saman vuoden syksyllä mikkelinpäivän aikaan.

Kuninkaankartanon jälkeen (1561–1919)

Nimismies asettui taas Partalaan ja maat palautettiin niille, joilta kruunu oli ne aikanaan ottanut. Ratsutila pysyi Partasten hallussa vuoteen 1688 saakka. 1600-luvun loppupuolella isännät vaihtuivat usein ja tila oli pari vuotta autionakin. Vuosisadan vaihteessa Partala siirtyi Poppiusten pappissuvulle ratsutilaksi. Kun venäläiset 1721 Uudenkaupungin rauhaan päättyneen isonvihan aikana hävittivät ja ryöstivät pappilan, niin sen väki siirtyi ilmeisesti Partalaan joksikin aikaa.

Partala oli Poppiusten pappisdynastian ja heille avioliiton kautta sukua olevien Masalinien hallussa lähes kaksi vuosisataa. Aika ajoin tilaa viljelivät itse maanviljelystä kiinnostuneet omistajat ja toisinaan voudit vastasivat toiminnasta. Suomen sodan aikana 1809 isännän, luutnantti Johan Poppiuksen ollessa vetäytyvän armeijan mukana Ruotsin puolella, tunkeutuivat vihollisen sotilaat Partalaan mellastaen ja hävittäen. Tarmokas emäntä vetosi venäläisiin upseereihin ja sai karkotettua tunkeutujat kartanon parhaista huoneista väentupaan. Rauhan palattua luutnantti Poppius saattoi omistautua mielipuuhaansa maanviljelyyn. Esimerkiksi perunoita kylvettiin 5–6 tynnyriä. Siemenperunan kanssa pantiin maahan sahajauhoa, jonka uskottiin edistävän perunan kasvua. Muun karjan ohella kasvatettiin lampaita ja vuohia. Kun leskirouva Ebba Katarina Masalin o.s. Poppius kuoli 1872 sekä hänen poikansa, kuvernööri Gabriel Johan Masalin 1886 ja pastori Bror Karl Masalin 1884, ei perikunnasta kukaan halunnut tai pystynyt lunastamaan Partalaa kanssaperillisiltään. Tila myytiin vuonna 1890 kauppias Albin Valkoselle. Hän viljeli Partalaa lähes 30 vuotta.

Juvan kunnan omistuksessa (1919–)

Juvan kunta osti tilan 1919, kauppahinta oli 2,5 miljoonaa markkaa. Joitakin vuosia aikaisemmin kunta oli ostanut lähellä olevan Tirrolan tilan. Partalan ja Tirrolan yhteisviljelyssä olevat tilat käsittivät 1920-luvun alussa 1,1667 manttaalia ja olivat pinta-alaltaan yhteensä 1 558 hehtaaria. Partalan rakennukset olivat asumiskäytössä ja peltoja viljeltiin. Varsinkin sotien jälkeen pinta-ala supistui, alueita otettiin asutuskäyttöön. Esimerkiksi viereinen alue tunnetaan nimellä Partalanpelto.

Tilan ja rakennusten ylläpito rupesi olemaan kunnalle rasitus ja Partalalle ruvettiin hake-maan muuta käyttöä. Erilaisten maataloutta edistävien koulu- ja kurssikokeilujen jälkeen – päärakennus saneerattiin raskaalla kädellä vuonna 1980 koulutuskäyttöön – päädyttiin luonnonmukaisen viljelyn tutkimukseen.

1985 perustettiin Maaseudun kehittämiskeskus Partala Partalan ry:n ylläpitämäksi luonnonmukaisen viljelyn ja maatilatalouden tutkimus- ja koulutuskeskukseksi. Juvan kunta oli mukana varsin tiiviisti taloudellisesti ja on edelleen Partala ry:n jäsen. Alueella toimi MTT:n Ekologisen tuotannon tutkimusasema Partala vuoteen 2000.

Museotoiminta

Juvan karjalaisten museo toimii aiemmassa Partalan kartanon väentuvassa.

Juvan museo aloitti toimintansa 1951 vanhan hautausmaan vieressä olevassa pitäjän viljamakasiinissa. Isommista maatalousesineistä muodostettiin 1984 Partalan ulkorakennuksiin maatalousmuseo. 1987 museo avattiin Partalan peruskorjatun kivinavetan yläkerrassa. 1991 päärakennus kunnostettiin museokäyttöön Juvan 550-vuotisjuhlavuoden 1992 kunniaksi.

Museotoiminta on Juvan kunnan ja Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistyksen yhteistyötä niin, että kunta omistaa tilat ja huolehtii aukiolosta, yhdistys omistaa lähes kaikki esineet. Esineistön lukumäärä ylittää 3 000. Väentuvassa on Juvan karjalaisten museo, joka aloitti toimintansa 1980 ja sai lisätilaa 1981. Pirttiin ja kahteen kamariin on koottu käyttöesineitä, joita karjalaiset ehtivät ottaa mukaansa lähtiessään evakkoon.

Aiheesta muualla

• Partalan kuninkaankartano -yrityksen sivut (partalankartano.fi)