Paluumatkaefekti

Paluumatkaefekti (engl. The return trip effect) on monien ihmisten havaitsema ilmiö, jossa jostain paikasta palaaminen tuntuu ajallisesti nopeammalta kuin menomatka. Hollantilaisessa tutkimuksessa todettiin, että ilmiö on olemassa ja että paluumatkan arvioitiin vieneen keskimäärin jopa 22 prosenttia vähemmän aikaa kuin menomatkan arvioitiin vieneen.

Tutkimus

Universiteit van Tilburg

Tilburgissa Alankomaissa olevassa Universiteit van Tilburg -yliopistossa tehty tutkimus käsitti kolme erillistä tutkimusta. Tuloksena oli, että paluumatkaefekti on olemassa riippumatta siitä, kuljettiinko todellisuudessa yhtä pitkät ja yhtä pitkän ajan vieneet meno- ja paluumatka samaa tai eri reittiä. Ilmiölle oli aikaisemmin tarjottu selitykseksi sitä, että paluumatkan tuttuus ja ennustettavuus olisi ollut ilmiön syynä. Perusteluna olivat aikaisemmat tutkimukset, joiden perusteella ihmiset arvioivat heille ennestään tuntemattomien tehtävien vievän todellista enemmän aikaa ja tuttujen tehtävien tulevan suoritetuksi todellisuutta lyhyemmäksi arvioidussa ajassa.

Kolme koetta

Kaksi ensimmäistä koetta perustuivat tosielämän tapahtumiin ja kolmas oli järjestetty laboratoriokoe. Ensimmäisessä tutkimuksessa joukko ihmisiä teki Veolian linja-autolla edestakaisen matkan joko isoon teemapuistoon tai messuille. Kokeeseen osallistui 69 bussimatkustajaa, joiden yhdensuuntaisen bussimatkan pituus vaihteli vajaasta puolesta tunnista kahteen tuntiin. Tutkimukseen osallistuneilla matkustajilla sekä meno- että paluumatka kestivät todellisuudessa yhtä kauan ja mukaan kyselyyn otettiin vain ne matkustajat, jotka pysyivät sekä meno- että paluumatkan hereillä. Paluumatkan jälkeen matkustajia pyydettiin vertaamaan paluumatkan kestoa menomatkan kestoon ja pyydettiin arvioimaan kestikö menomatka kauemmin kuin he olivat odottaneet. Tuloksena oli, että paluumatkaefekti oli selvästi olemassa ja mitä pidemmäksi matkustaja arvioi menomatkan, sitä lyhyemmäksi hän arvioi paluumatkan. Paluumatkaefektissä pääteltiin olevan kyse ihmisten odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta (engl. violation of expectations). Matkustajia pyydettiin myös muistelemaan havaitsivatko he paluumatkalla paljon vai vähän menomatkalta tuttuja paikkoja, tarkoituksena oli arvioida matkan tuttuuden vaikutusta paluumatkaefektiin. Tuloksena todettiin, että havaintojen vähäisyydellä tai runsaudella ei ollut vaikutusta ilmiöön. Ensimmäiseen osatutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli 33 vuotta, osallistuneista 57 oli naisia.

Toinen tutkimus tehtiin uusille opiskelijoille järjestetyn tutustumistapahtuman yhteydessä. Opiskelijat viettivät ensin yhden yön leirillä ja lähtivät sieltä polkupyörällä kahta yhtä pitkää reittiä pitkin läheiseen metsään. Siellä ohjelmassa oli parin tunnin ajan erilaisia leikkejä. Paluumatka pyöräillen takaisin leiriin tapahtui joko samaa tai eri reittiä kuin menomatka. Tähän tutkimukseen osallistuneita opiskelijoita oli kaikkiaan 93, heidän keskimääräinen ikänsä oli 19 vuotta ja 67 heistä oli naisia. Opiskelijat pyöräilivät 5–10 hengen ryhmissä ja heillä oli edellä ajavana oppaana henkilö, joka tunsi pyöräiltävän reitin muttei osallistunut kyselyihin. Lisäksi oli yhteensä 18 osallistujan vertailuryhmät, jotka pyöräilivät metsään joko reittiä 1 tai 2 pitkin ja joilta kysyttiin heti menomatkan jälkeen arviota matkan kestosta minuutteina. Kysely osoitti, että molemmat reitit tuntuivat yhtä pitkiltä (41,5 minuuttia ja 42,5 minuuttia). Reittien mitatut pituudet olivat vastaavasti 9,23 ja 9,19 kilometriä, tutkimuksen valmisteluvaiheessa molempien reittien ajoajaksi tuli 35 minuuttia. Pääosalle opiskelijoista tehtiin kysely vasta paluumatkan jälkeen. 32 opiskelijaa palasi samaa reittiä kuin oli mennytkin ja 50 palasi eri reittiä. Kyselyssä pyydettiin arvioita siitä, kauanko meno- ja paluumatka kestivät minuutteina. Osallistujille ei oltu kerrottu aika-arvion tekemisestä, koska tietoisuus siitä olisi saattanut muuttaa kuluneen ajan hahmotusta. Kyselyjen tuloksena selvisi, että sekä pääryhmä että kontrolliryhmä arvioivat menomatkan keston yhteneväisesti, vaikka pääryhmän arviota kysyttiin vasta usean tunnin jälkeen. Pääryhmän arvio menomatkan kestosta oli keskimäärin 41,9 minuuttia ja paluumatkan kestosta 36,9 minuuttia. Havaittiin myös, että eri paluureittiä ajaneet arvioivat molemmat matkat pidemmiksi kuin he, jotka palasivat samaa reittiä kuin olivat menneetkin. Tuttu reitti saattoi vaikuttaa samaa reittiä molemmilla matkoilla käyttäneiden arvioihin, mutta se ei riittänyt paluumatkaefektin selitykseksi. Osallistujilta kysyttiin kuten 1-tutkimuksessakin, kestikö menomatka kauemmin kuin he olivat olettaneet. Tuloksena oli, että mitä pitemmältä menomatka tuntui oletukseen nähden, sitä lyhyemmältä paluumatka vaikutti menomatkaan nähden. Odotusten ja todellisuuden välisen ristiriidan pääteltiin täten vaikuttaneen paluumatkaefektin syntyyn. Kyselyvastausten analyysiin otettiin 82 opiskelijan vastaukset: matkaan lähteneistä kahdeksan eksyi paluumatkalla ja kolmen opiskelijan kohdalla katsottiin, että heidän antamansa arviot perustuivat liikaa muiden osallistujien arvioihin.

Kolmas osatutkimus tehtiin laboratoriossa, jossa tehtiin samassa yhteydessä muitakin tutkimuksia. Osallistujat katsoivat tietokoneelta videon, jonka kerrottiin kuvaavan kotoaan ystävänsä luo pyöräilevän naisen silmin nähtyä matkaa. Toinen video kuvasi paluumatkan, video oli tehty niin, että kuljettu matka ja kulunut aika olivat molemmissa täsmälleen samat. Pyöräilijää ei näkynyt videolla. Pyöräiltävän matkan pituus oli 2,25 kilometriä ja siihen kului aikaa 7 minuuttia. Paluumatkavideo tehtiin myös eri reitille, kuitenkin saman pituiselle ja kestoiselle matkalle kuin muut videot. Menomatkan video katsottiin ensin, jonka jälkeen osallistujat tekivät muiden tutkimusten tehtäviä noin 10 minuutin ajan. Sen jälkeen osallistujille näytettiin video, jonka kerrottiin kuvaavan naisen paluumatkaa takaisin kotiinsa. Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa, osallistujilta kysyttiin ensin kuinka kauan paluumatka kesti. Kun kysymykseen oli vastattu, kysyttiin menomatkan kestoa. Kysymysten esittämisjärjestys myös vaihdettiin, kesto pyydettiin ensin menomatkasta ja kun siihen oli vastattu, paluumatkasta. Yksi kysymysvariaatio oli, että menomatkan kesto kysyttiin heti videon näkemisen jälkeen ja paluumatkan kesto sen videon katsomisen jälkeen. Vastauksissa todettiin selvä paluumatkaefekti, joka tosin ilmeni lievempänä silloin, kun meno matkan kestoa arvioitiin heti kyseisen videon näkemisen jälkeen eikä vasta kun molemmat videot oli katsottu. Kysymysten esittämisjärjestyksellä ei ollut juurikaan vaikutusta vastauksiin. Myös eri paluumatkavideon nähneillä esiintyi paluumatkaefekti siten, että menomatka arvioitiin lyhyemmäksi ja paluumatka pidemmäksi kuin tiedusteltaessa matkojen pituutta molempien samaa matkaa kuvaavien videoiden katsomisen jälkeen. Kolmannessa tutkimuksessa osallistujia myös manipuloitiin ilmaisemalla tietokoneella näytetyllä tekstillä ennen menomatkavideon katsomista, että aikaisempi koehenkilö oli tiedusteltaessa kertonut menomatkavideon kestäneen paljon kauemmin kuin hän oli olettanut. Näiden osallistujien kohdalla paluumatkaefektiä ei esiintynyt, he arvioivat menomatkan selvästi lyhyemmäksi kuin muut tutkimukseen osallistujat. Tulos tukee käsitystä, että ihmiset ovat yleisesti ottaen pettyneitä menomatkaan ja sen jälkeen paluumatka tuntuu suhteellisen lyhyeltä.

Loppupäätelmät

Kolmen tapauksen yhteinen päätelmänä oli, että paluumatkaefektin eräänä syynä on ihmisten taipumus arvioida menomatkan vievän vähemmän aikaa kuin se todellisuudessa vei. Epämiellyttävästä menomatkan kestokokemuksesta johtuen paluumatkan kestoarvio perustuu pettymykseen menomatkan viemästä odotuksia pitemmästä ajasta. Koska paluumatkan kesto onkin arvioitua lyhyempi, paluumatka tuntuu lyhyemmältä kuin menomatka. Paluumatkaefektissä on kyse ihmisten odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta (engl. violation of expectations), joka menomatkalla vaikuttaa oletuksiin negatiivisesti ja paluumatkalla positiivisesti. Kokeessa kaksi paluumatka tuntui 17 prosenttia lyhyemmältä kuin menomatka ja 3-kokeessa ero oli 22 prosenttia.

Tutkimuksessa keskityttiin odotusten ja todellisuuden välisen ristiriidan ja matkan tuttuuden vaikutuksista paluumatkaefektiin. Tutkijat arvelevat, että ilmiön esiintymiseen voivat vaikuttaa muutkin syyt, kuten matkan motivaatio, tunnearvo ja päämäärä ja että paluumatkaefekti on usean eri tekijän yhteisvaikutusta. Tutkijat arvioivat myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiinsa perustuen, että paluumatkaefektiä ei esiinny usein toistuvilla rutiinimatkoilla, kuten esimerkiksi matkalla kotoa töihin ja takaisin.

Lähteet

• van de Ven, Niels & van Rijswijk, Leon & Roy, Michael M.: The return trip effect: Why the return trip often seems to take less time (PDF) Springer Link: Psychonomic Bulletin & Review. 23.8.2011. Springer International Publishing AG. Viitattu 25.6.2015. (englanniksi)