Paltamon kirkko

kirkkorakennus Paltamossa

Paltamon kirkko on Paltamon seurakunnan vuonna 1946 käyttöön vihitty kirkko Paltamon kirkonkylässä. Seurakunnan vanha kirkko, Paltaniemen kuvakirkko, sijaitsee Paltaniemen kylässä, joka on nykyisin osa Kajaanin kaupunkia. Vanha kirkko on kuitenkin edelleen Paltamon seurakunnan omistama.

Paltamon kirkko
Paltamon kirkko kesällä 2008.
Paltamon kirkko kesällä 2008.
Sijainti Paltamo
Hiippakunta Kuopion hiippakunta
Seurakunta Paltamon seurakunta
Rakentamisvuosi 1939
Suunnittelija Ilmari Launis
Materiaali tiili
Istumapaikkoja 400
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Historia muokkaa

Paltamon vanhin kirkko tuhoutui maanjäristyksessä 22. kesäkuuta 1626. Sitä pidetään ainoana maanjäristyksenä, joka on Suomessa aiheuttanut vahinkoa julkiselle rakennukselle.[1] Onnettomuuden jälkeen kirkon paikaksi valittiin Paltaniemi, johon valmistui puukirkko vuonna 1726.

Seurakunta alkoi suunnitella uutta kirkkoa nykyiseen kirkonkylään jo 1800-luvun lopulla. Kirkonkylästä eli silloisesta Kiehimän kylästä oli muodostunut kunnan keskus Paltaniemen sijaan. Rakentamaan päästiin kuitenkin vasta kesällä 1939, mutta talvisodan vuoksi peruskiven muurauskin siirtyi vuoteen 1941. Jatkosodan aikana työt taas viivästyivät. Kirkko vihittiin lopulta käyttöönsä 4. elokuuta 1946.[2] Kirkon rakentaminen sodan jälkeen pula-aikana on ollut suuri voiman näyttö seurakuntalaisilta.[3]

Kirkkorakennus muokkaa

 
Paltamon kirkko ja pieni puinen lasten leikkimökkikirkko.

Arkkitehti Ilmari Launiksen[4] suunnittelema valkoiseksi rapattu tiilikirkko on tyypiltään kolmilaivainen hallikirkko. Pääsisäänkäynti on kirkon itäpäädyssä ja kuoriosa länsipäädyssä.[3]

Kellotapuli muokkaa

Kellotapuli kohoaa suoraan pääsisäänkäynnin yläpuolella. Vuonna 1875 valettu 900 kg painava kello on peräisin Konevitsan luostarista. Seurakunta osti sen luostariyhteisöltä sodan jälkeen 25 000 markalla.[3]

Kirkkosali muokkaa

Kangasalan urkutehtaan valmistamat urut saatiin käyttöön vuonna 1950. Alttaritaulu Kristuksen taivaaseenastuminen vuodelta 1947 on paltamolaissyntyisen taiteilija Toivo G. Tuhkasen maalaama. Vuonna 1984 tehdyssä peruskorjauksessa kirkon ilme muuttui; kuoriosaan hankittiin kastepöytä ja lukupulpetti.[2][3]

Lähteet muokkaa

  1. Koski, Sami: Suomen pahin maanjäristys tuhosi Paltamon kirkon vuonna 1626 Iltalehti. 20.3.2016. Viitattu 27.3.2016.
  2. a b Lukkari, Pekka: Paltamon kirkko Paltamon seurakunta. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 16.1.2009.
  3. a b c d Paltamon kirkko Paltamon seurakunta. Viitattu 14.10.2023.
  4. Kuopion hiippakunnan Tiekirkot kesällä 2008 Kirkkopalvelujen keskustoimisto. Viitattu 16.1.2009. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.