Avaa päävalikko

Palovartija on sittemmin kadonnut ammattikunta, jonka tehtävänä oli tulipalojen ennalta ehkäiseminen ja jo alkaneista hälyttäminen.

Ammattikunta on hyvin vanha. Alun alkaen palovartijan tehtävä kuului Rooman vallan aikana vigiles -joukoille jotka partioivat kaupungissa hoitamassa myöhemmin poliisille siirrettyjä tehtäviä. Vigilesin varsinainen perustaja ja organisoija oli keisari Augustus.

Keskiajalla tehtävä eriytettiin ja kaupunkeihin alettiin nimittää erityisiä palovartijoita, joiden piti nimenomaan havainnoida kaikki mahdolliset tulipalon alut ja hätätilassa toimittaa hälytys.

Palovartijan tehtäväkenttä oli hyvin moninainen; keskiajalla siihen kuului mm. erityisen suuren kellon lyöminen auringonnousun aikaan kaupungin asukkaiden herättämiseksi. Joissakin maissa palovartija kantoi mukanaan käsikelloa tai puista kumistinta, jota soittaen hän ilmoitti julkiset tiedotuksensa.

Myöhemmin tehtäviin kuului mm. kaasujohtojen ja kaasulla toimivien katuvalojen valvonta; heidän tehtäviinsä kuului sulkea kaasujohdot väliasemilla, jos havaitsivat vuodon tai jos heidän alueellaan oli tulipalo. Aamun tullen he erityisen aikataulukon mukaan sammuttivat reitillään olevat kaasuvalot sulkemalla kaasuhanat, ellei hiukan aiemmin alueella kiertänyt poliisi ollut jo tehnyt sitä. Palovartijan varustuksiin kuuluikin mittava kimppu erilaatuisia yleisavaimia.

Ammattikunta säilyi Suomessa aina 1930-luvulle asti; kun ammattipalokunnat – eli kuten tuolloin sanottiin "vakinaiset palokunnat" – saivat enemmän kalustoa ja miehistöä sekä palotarkastukset tulivat käyttöön ja hälytysjärjestelmätkin alkoivat kehittyä, ammattikunta hävisi sulautumalla hiljalleen palokuntiin.