Palmusunnuntai
Palmusunnuntai on kristillisen kirkkovuoden juhla, joka on viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Palmusunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja palmusunnuntai viikkoa ennen sitä.[1] Aikaisintaan palmusunnuntai voi olla 15. maaliskuuta ja myöhäisimmillään 18. huhtikuuta.[2] Palmusunnuntai aloittaa niin sanotun hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä.

Palmusunnuntaita vietetään sen tapauksen muistoksi, kun Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Tapauksesta kerrotaan kaikissa evankeliumeissa (Matt. 21:1–11, Mark. 11:1–10, Luuk. 19:29–40, Joh. 12:12–19). Palmusunnuntai on saanut nimensä palmunlehvistä, joita kansa levitti vaatteiden ohella Jeesuksen eteen. Ihmiset huusivat ja lauloivat ”Hoosianna”. Hoosianna on suoraan käännettynä ”oi, auta”, ”oi, pelasta”, mutta ajanlaskun alun aikoihin sitä käytettiin riemuhuutona.
Pohjoisessa ainoa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju, ja päivä tunnetaan myös virpa- tai virpomasunnuntain nimellä.[3] Vanhastaan Karjalassa, nykyisin yleisesti koko Suomessa Pohjanmaata lukuun ottamatta päivän perinteisiin kuuluu virpominen.
Katso myös
muokkaaAjankohdat lähivuosina
muokkaaLähteet: [4]
- 2019: 14. huhtikuuta
- 2020: 5. huhtikuuta
- 2021: 28. maaliskuuta
- 2022: 10. huhtikuuta
- 2023: 2. huhtikuuta
- 2024: 24. maaliskuuta
- 2025: 13. huhtikuuta
- 2026: 29. maaliskuuta
- 2027: 21. maaliskuuta
- 2028: 9. huhtikuuta
- 2029: 25. maaliskuuta
- 2030: 14. huhtikuuta
Lähteet
muokkaa- ↑ Ajasto.fi (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 20.3.2008)
- ↑ Pääsiäissääntö eli milloin pääsiäistä vietetään Suomalaisen Kirjallisuuden seura. Arkistoitu 4.6.2013. Viitattu 8.4.2014.
- ↑ SKS vuotuisjuhlat:Pääsiäinen (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 20.3.2008
- ↑ Taulukko kirkkovuosikalenterin pyhäpäivistä ja rukouspäivistä evl.fi. Arkistoitu 19. maaliskuuta 2015. Viitattu 29.04.2025. (suomeksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Palmusunnuntai / Ortodoksi.net (arkistoitu 29.04.2025)
- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon evankeliumikirja: Palmusunnuntai (Arkistoitu – Internet Archive)
- Yle Elävä arkisto: Ortodoksikirkko toi virpomaperinteen Venäjältä Suomeen (arkistoitu 29.04.2025)
adventti |
joulu |
uusivuosi |
loppiainen |
kynttilänpäivä |
laskiainen |
Marian ilmestyspäivä |
palmusunnuntai |
kiirastorstai |
pitkäperjantai |
pääsiäinen |
helatorstai
helluntai |
Pyhän Kolminaisuuden päivä |
juhannus |
apostolien päivä |
kirkastussunnuntai |
mikkelinpäivä |
reformaation päivä |
pyhäinpäivä |
tuomiosunnuntai
Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymä | Kunniallisen ja eläväksi tekevän Ristin ylentäminen | Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliin tuominen | Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymä | Teofania (loppiainen) | Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliin tuominen | Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestys | Herran ratsastus Jerusalemiin | Herran Pääsiäinen, Kristuksen ylösnouseminen | Herran taivaaseen astuminen | Pyhän Kolminaisuuden päivä | Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen | Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen