Paljakkakylmänperhonen
Paljakkakylmänperhonen (Oeneis bore) on täpläperhosten heimoon ja heinäperhosten alaheimoon kuuluva keskikokoinen päiväperhonen.
| Paljakkakylmänperhonen | |
|---|---|
_(6-11-2016)_kougerok_road,_nome,_alaska_-02_(2).jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Imukärsälliset perhoset Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: | Täpläperhoset Nymphalidae |
| Alaheimo: | Heinäperhoset Satyrinae |
| Tribus: | Satyrini |
| Suku: | Kylmänperhoset Oeneis |
| Laji: | bore |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Oeneis bore |
|
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Paljakkakylmänperhosen siipien kärkiväli on noin 37–48 mm ja naaraat ovat keskimäärin koiraita kookkaampia. Siipisuomut irtoavat helposti ja siivet muuttuvat varsin pian läpikuultaviksi. Siipien yläpinnan pääväri on tasaisen kellanharmaa. Silmätäplät puuttuvat, mutta joskus harvoin etusiiven yläpuolella, viidennessä siipisarassa erottuu pieni valkoteräinen silmätäplä. Siipien postdiskaalialassa on heikko kellertävä juova, joka erottuu naarailla selvemmin, koirailla on erityisesti etusiivissä tällä alueella vain heikkoja läiskiä. Takasiiven alapinnalla on tiheämmästä kuvioinnista muodostuva epäselvä ruskea keskijuova, jossa on ainakin ulkopuolella erottuva valkoinen reuna. Takasiiven ulkoreunassa on tumma juova, joka jakaantuu vaihtelevissa määrin täpliksi.[2][3][4]
Levinneisyys ja lentoaika muokkaa
Paljakkakylmänperhonen esiintyy sirkumpolaarisesti Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Fennoskandiassa se esiintyy 67° leveyspiirin pohjoispuolisilla vuoristo- ja tunturialueilla. Suomessa lajia tavataan lähinnä vain Tunturi-Lapissa, eteläisimmät havainnot ovat Muonion, Kittilän, Sodankylän ja Savukosken alueelta. Lentoaika on kesä–heinäkuussa riippuen esiintymisalueesta ja säistä. Suomessa paras lentoaika on yleensä kesäkuun lopulta heinäkuun puoliväliin.[5][6][4]
Elinympäristö ja elintavat muokkaa
Paljakkakylmänperhosen elinympäristöä ovat tundra, vuoristojen kiviset rinteet, tunturimaastossa lakiosien kuivat niittymäiset alueet ja kivikot sekä koivuvyöhykkeessä kuiva kangasmaasto. Laji talvehtii kahdesti toukkana, ensimmäinen talvehtiminen tapahtuu keskenkasvuisena ja toinen täysikasvuisena.[7][4]
Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT)[8].
Ravintokasvi muokkaa
Toukan ravintokasveja ovat erilaiset heinälajit (Poaceae), esimerkiksi lampaannata (Festuca ovina).[4]
Lähteet muokkaa
- Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.
- Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
- Oeneis nic.funet.fi. Viitattu 8.9.2009.
Viitteet muokkaa
- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Paljakkakylmänperhonen – Oeneis bore Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
- ↑ T. Haahtela, K. Saarinen, P. Ojalainen & H. Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset. Gummerus, 2012. ISBN 952-5274-03-9. s. 341.
- ↑ a b c d L. G. Higgins & N. D. Riley: Euroopan päiväperhoset, 2. painos. Helsinki: Tammi, 1980. ISBN 951-30-2311-7. s. 153–154.
- ↑ Perhoswiki[vanhentunut linkki]
- ↑ Pertti Pakkanen: paljakkakylmänperhonen
- ↑ Norges sommerfugler (norjaksi)
- ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 461. (Arkistoitu – Internet Archive)