Pako (2. tuotantokausi)

Paon toista tuotantokautta alettiin esittää Yhdysvalloissa elokuussa 2006 ja se jatkui toukokuuhun 2007 saakka sisältäen yhteensä 22 jaksoa. Kauden pääosassa on edellisen kauden lopussa vankilasta karannut ”Fox River -kasi”, joita viranomaiset jahtaavat ympäri Amerikkaa. Tuotantokausi seuraa hahmojen elämää noin kolmen viikon ajan.

Pako (2. tuotantokausi)
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 16
Esittäminen
Verkko Fox (Yhdysvallat)
MTV3 (Suomi)
Ensimmäinen esitys 2006-08-2121. elokuuta 2006
Viimeinen esitys 2007-04-022. huhtikuuta 2007
Esitysten määrä 22
Kaudet
← Edellinen
1. tuotantokausi
Seuraava →
3. tuotantokausi
Luettelo Paon jaksoista

Kaudella sarjaan tulee mukaan uusi päähenkilö, FBI:n erikoisagentti Alexander Mahone, jota esittää näyttelijä William Fichtner. Kauden ensimmäiset 13 jaksoa seuraavat karkureiden yrityksiä saada yhteyttä läheisiinsä. He myös etsivät Westmorelandin miljoonia ja yrittävät paeta Michaelin suunnitelmien avulla maasta. Kauden viimeiset yhdeksän jaksoa keskittyvät salaliittojuonen paljastamiseen.

Päähahmot muokkaa

 Dominic Purcell  Lincoln Burrows  
 Wentworth Miller  Michael Scofield  
 Amaury Nolasco  Fernando Sucre  
 Marshall Allman  Lincoln ”L.J” Burrows, Junior  
 Wade Williams  Bradley ”Brad” Bellick  
 Paul Adelstein  Paul Kellerman (Owen Kravechi)  
 Robert Knepper  Theodore ”T-Bag” Bagwell  
 Rockmond Dunbar  Benjamin ”C-Note” Miles Franklin  
 Sarah Wayne Callies  Sara Tancredi  
 William Fichtner  Alexander ”Alex” Mahone  

Jaksot muokkaa

# Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Esityspäivä Suomessa
1 Jahti alkaa! Manhunt 28. elokuuta 2007
Michael ja muut vangit pinkovat tiheässä metsässä karkuun vartiopäällikkö Bellickin joukkoja, jotka ovat aivan karkureiden kintereillä. Lincoln, Abruzzi ja C-Note onnistuvat hyppäämään ohikiitävän junan edestä raiteen toiselle puolelle. Michael ja Sucre jäävät joukosta jälkeen, Bellickin lähestyessä heitä uhkaavasti. Kaksikko hyppää liikkuvan junan vaunuun ja pääsee turvaan heitä jahtaavilta poliiseilta. Sillä välin kätensä haavoittanut T-Bag aloittaa oman pakomatkansa. Hän varastaa leirintäalueella majailevalta pariskunnalta kylmälaukun, jossa hän pitää vertavaluvaa kättään. Vanki löytää tiensä eläinlääkäri Marvin Gudatin klinikalle ja pakottaa lääkärin operoimaan irronneen kätensä. Kauhistunut Gudat ei uskalla vastustaa vaarallista vankia. Fox Riverin vankilassa tunnelma käy kuumana, kun toimittajat penäävät tietoa kahdeksasta karanneesta vangista. Apuun kutsutaan FBI:n agentti Alexander Mahone, joka alkaa ratkoa Michaelin ihoon tatuoituja pakokoodeja. Nokkela agentti pääsee karkureiden jäljille, mutta saapuu hautausmaalle hieman liian myöhään. Vangit ovat ehtineet kaivaa Michaelin piilottaman hautakätkön esiin. Huolellisesti haudutusta kassista löytyvät konnille puhtaat vaatteet, väärennetyt passit, rahaa ja avaimet pakoautoon. Yliannostuksen saanut lääkäri Sara Tancredi herää eloon ja alkaa hiljalleen hahmottaa tapahtumien kulkua. Sairaanhoitaja Katie tunnustaa ilmiantaneensa Saran pelastaakseen oman uransa. Veronica hiillostaa Blackstonessa piileskelevää varapresidentti Terrance Steadmania, jonka murhasta Lincoln on määrätty teloitettavaksi. Rohkea naisjuristi aikoo paljastaa elossa olevan miehen piilopaikan, ja osoittaa näin koko murhatuomion salajuoneksi. Hän on kertoo ilouutisesta puhelimitse Lincolnille, mutta samalla talon sisään astuu joukko mustiin pukeutuneita miehiä. Langan toisessa päässä oleva Lincoln kuulee laukauksen ja sitten yhteys katkeaa. Veronican ruumis sullotaan mustiin säkkeihin ja kannetaan ulos piilopaikasta.
2 Pakokoodi OTIS 4. syyskuuta 2007
Mahonen johdolla FBI ottaa karkureiden jäljittämisen hoitaakseen ja siirtää Popen sekä Bellickin syrjään tehtävästä. Hyllytetyt miehet joutuvat vankeinhoitolaitoksen hallituksen kuulusteluun. Tukalassa tilanteessa Pope yrittää puolustaa alaistaan, kun hallitus tivaa kivenkovaan Bellickiltä, onko tämä myynyt vankilan tuotanto-ohjelman oikeudet jollekin vangeista. Juuri kun Bellick on pääsemässä pälkähästä, kuulusteluhuoneeseen astelee yllätystodistajaksi entinen vankeinhoitolaitoksen päällikkö Geary, joka ilmiantaa Bellickin. Bellick irtisanotaan välittömästi, ja koko elämänsä vankilalle omistanut mies murtuu. Työntekijöilleen uskollinen vankilanjohtaja Pope ottaa lopputilin tuomion kuultuaan. Michael ja Lincoln hyvästelevät muut ja jatkavat matkaansa kaksin kohti Michaelin piilottamaa pakoautoa. Suunnitelmaa jarruttaa Lincoln, joka on huolissaan pojastaan. LJ aiotaan siirtää aikuisvankilaan Arizonaan, ja Lincolnilla on vain päivä aikaa vapauttaa suvunjatkeensa. Ajoitus on kaikkea muuta kuin hyvä, mutta Michael suostuu Lincolnin aikeisiin pelastaa LJ. Isä soittaa pojalleen tekeytyen tämän puolustusasianajajaksi, ja kertoo LJ:lle koodin ”kolmannessa, Otis Wright”. Sillä välin Gudat ompelee T-Bagin irronneen käden takaisin paikalleen, minkä jälkeen T-Bag tappaa hänet. T-Bag siistiytyy ja suuntaa lääkärin autolla kohti Utahia. Myös heikkohermoinen Hylkiö yrittää samaan kaupunkiin ja onnistuu lopulta huijaamaan itselleen kyydin kohti Utahia matkustavalta opiskelijatytöltä. LJ tajuaa Michaelin koodin tarkoittavan hissiä. Avustaja työntää LJ:n kolmoshissiin, mutta samalla sisään ryntää koodin tajunnut Mahone. LJ pysyy rauhallisena Mahonen kuulustellessa häntä, mutta yrittää samalla kuumeisesti ratkoa isältään saamaansa pakokoodia. Myös Mahone on koodin jäljillä. Juuri kun LJ on astumassa avustajan taluttamana hissiin, hän huomaa viereisen hissin yläpuolella kyltin, jossa lukee ”Otis Manufacturing”. LJ pelaa itselleen aikaa sitomalla kengännauhojaan, minkä aikana kakkoshissin ovet ehtivät sulkeutua. Michaelin ja Lincolnin pelastusyritys epäonnistuu, ja kaksikko pinkoo kovaa vauhtia ulos talosta poliisit perässään. Michael ja Lincoln työntyvät esiin hissin kattoluukusta ja yrittävät nostaa LJ:n ylös. Yritys epäonnistuu, kun Mahone saa hissin oven auki ja hälyttää poliisit rakennuksessa piileskelevien vankikarkureiden perään. Lincoln joutuu irrottamaan otteensa pojastaan, ja kaksikko pinkoo kovaa vauhtia ulos talosta poliisit perässään.
3 Räjähdys Scan 11. syyskuuta 2007
Michael jättää haavoittuneen veljensä Nikan hoiviin ja lähtee etsimään pakoautoa, joka on hinattu pois kadunvarrelta. Auto löytyy mekaanikon pihamaalta, mutta sen jäljillä on myös agentti Mahone joukkoineen. Michael onnistuu pakenemaan poliiseja. Michael vaihtaa autoon rekisterikilvet, ja veljesten matka jatkuu pakosuunnitelman mukaisesti. Mahone on kuitenkin paikallistanut heidät ja ajaa kovaa vauhtia vankikarkureita takaa. Michael pysäyttää auton sillalle ja kaivaa takakontista verellä ja luunpalasilla täytetyt muovipussit. Hän asettaa ne etupenkille, ja yhteisvoimin miehet työntävät auton sillalta. Kun autoradion kanava vaihtuu, auto räjähtää. Perässä tuleva Mahone ehtii nähdä vain liekkejä ja savua syöksevän voimakkaan räjähdyksen. Yliannostuksesta toipuva Sara pidätetään ja passitetaan huumeiden käyttäjien vertaistukiryhmään. Yksi ryhmän jäsenistä on agentti Lance Kellerman. Saran isä maksaa tyttärensä takuut ja ilmoittaa tälle, että hänet nimitetään pian Yhdysvaltain varapresidentiksi. Bellick ja Geary lyöttäytyvät yhteen ja aloittavat oman jahtinsa vankien kiinnisaamiseksi. Bellick penää keinoja kaihtamatta tietoja Manchelta, jonka oma pakomatka päättyi lyhyeen. Manchen vihjeiden avulla kaksikko pääsee Michaelin ja Lincolnin kintereille. Tyttöystäväänsä kaipaava Sucre suuntaa varastamallaan autolla Ohiosta kohti New Yorkia. Miehen tarkoituksena on estää ex-naisystävänsä avioituminen Hectorin kanssa. Perille päästyään Sucre saa epäonnekseen tietää, että nuori pari aikoo astella alttarille Las Vegasissa. Ystävänsä Peteyn estelyistä huolimatta Sucre nappaa hänen moottoripyörän ja matkaa kohti Vegasia. Myös C-Note ikävöi perhettään ja pyytää puhelimitse vaimoaan Kaceeta saapumaan viikon kuluttua newyorkilaisravintolaan. Sillä välin hän aikoo hankkia rahaa yhteistä pakomatkaa varten. Poliisit jäljittävät puhelun. C-Note hiipii leikkikentän reunalle ja kuiskaa tyttärelleen Dedelle viestin: jos Kacee uskoo miehensä suunnitelman toteutuvan, hänen on sytytettävä illalla pihavalo luottamuksen merkiksi. Hämärän koittaessa C-Note väijyy kotinsa piha-aidan takana. Valo syttyy, mutta mies ei tiedä, että sisällä talossa on myös agentti Lang.
4 Panttivangit First Down 18. syyskuuta 2007
Michael ja Lincoln jatkavat pakomatkaansa Nika kyydissään, kun takaa tuleva auto kaahaa rajusti heitä päin. Kauhukseen he tunnistavat takaa-ajajikseen Bellickin ja Gearyn. Michaelin ohjaama auto paiskautuu metsikköön, ja takaa-ajajat tulevat perässä aseilla uhaten. Bellick pakottaa kolmikon kyytiinsä ja käskee Gearyn ajaa Utahiin, jotta kiinniotetut voivat paljastaa rahakätkön sijainnin. Vaivihkaa Lincoln sujauttaa lasinpalasen auton eturenkaan alle. Sillä välin Mahone agentteineen on päässyt Abruzzin jäljille. Vaimonsa estelyistä huolimatta Abruzzi haluaa hoitaa kesken jääneen bisneksensä loppuun ja suuntaa kostoaikeissa kohti motellia. Motellissa ei olekaan Abruzzin olettama vihollinen, vaan hän huomaa joutuneensa Mahonen virittämään ansaan. Mahone käskee Abruzzin laskemaan aseensa, mutta mies on päättänyt mieluummin kuolla kuin joutua takaisin vankilaan. Hän kohottaa asettaan, jolloin poliisit tulittavat hänet hengiltä. Bellickin matka tyssää puhjenneen rengaskumin takia. Hän pitää Michaelia, Lincolnia ja Nikaa panttivankeinaan hylätyssä mökissä, sillä välin kun Geary hakee uutta rengasta. Nika yrittää vapauttaa heidät viettelemällä Bellickin. Lincoln onnistuu nappaamaan Bellickin veitsen. Hän sitoo Bellickin ja Gearyn ja jättää nämä lojumaan mökin lattialle. T-Bag jymäyttää huoltoasemalla vastaantulevia poliiseja esittämällä sotilasta, jonka käsi on haavoittunut taisteluissa. Keskustelua seurannut hyväuskoinen perheenisä tarjoaa T-Bagille majoituksen. Miehen tytär säikähtää pelottavasti lähentelevää vankikarkuria, minkä vuoksi isä päättää pahoinpidellä T-Bagin. Itseään onnistuneesti puolustanut T-Bag pakenee paikalta perheen autolla. Nika tuntee itsensä petetyksi kuullessaan Michaelin osoittavan kiintymystä Saralle puhelimessa. Juuri kun kolmikko on jatkamassa matkaansa, Nika nappaa Lincolnin takataskusta aseen. Hän uhkaa veljeksiä aseella ja aikoo soittaa poliiseille. Epäonnekseen Nika huomaa, että aseen lipas on edelleen Lincolnilla ja niinpä hän jää yksin tielle seisomaan miesten lähtiessä pois paikalta. Hylkiö matkaa Utahiin opiskelijatytön kyydissä. Molemmat yrittävät peittää hermostuneisuuttaan. Matkan varrella tyttö soittaa pari huolestunutta puhelua, joissa hän kertoo koordinaateistaan. Hän haluaa yöpyä yön yli motellissa, ja flirttailevaa hurmuria esittävä Hylkiö suostuu lopulta vastahakoisesti ehdotukseen. Parin paukun jälkeen kaksikko päätyy suutelemaan. Mutta pelaako tyttö vain aikaa itselleen?
5 Kartta 1213 Map 1213 25. syyskuuta 2007
Hylkiön ja opiskelijatyttö Debra Jeanin romanttinen aamu loppuu lyhyeen, kun ovelle ilmestyy Hylkiön kuvaa esittelevä poliisi. Debra Jean valehtelee, ettei hän tunne kuvassa olevaa miestä. Hän antaa ihastukselleen mahdollisuuden paeta: Hylkiö saa hänen autonsa, mutta miehen on hylättävä se tien varteen. Hetken kuluttua Debra Jean soittaa poliisille ja ilmoittaa autonsa varastetuksi. Ennen kuin Hylkiö jatkaa pakoaan jalkaisin, hän raapustaa auton pölyiseen ikkunaan Debra Jeanille viestin ”Aloha”. Agentti Kellerman keplottelee itsensä Saran läheisyyteen päästäkseen Michaelin ja Lincolnin jalanjäljille. Ex-tohtorin kotona hän saakin napattua kännykkäänsä kuvan Michaelin lähettämästä paperijoutsenesta, jonka siipeen on kirjoitettu puhelinnumero. Sara puolestaan tekee isänsä kanssa sovinnon. Sucre ryntää Vegasissa sijaitsevaan kirkkoon aikomuksenaan estää Maricruzin häät. Perillä hän joutuu sanaharkkaan Hectorin kanssa, eikä näe rakastettuaan ja heidän yhteistä lastaan. Surullinen Sucre karauttaa moottoripyörällään karkuun rakennusta lähestyviä poliiseja. Michael ja Lincoln ovat pääsemässä Westmorelandin rahapiilon lähelle, mutta T-Bag ehtii utahilaiseen kunnantaloon ensin ja vie sieltä kartan, joka johdattaa kätkölle. Veljekset huomaavat talolta poistuvan T-Bagin, joka puolestaan valehtelee Hylkiön vieneen kartan. He lukitsevat T-Bagin auton takakonttiin ja lähtevät etsimään Hylkiötä. Hylkiö löytyy pahoinpideltynä ja sidottuna puutarhakaupasta. Veljekset kahlitsevat Hylkiön pahoinpidelleen puodinomistajan ja pakottavat Hylkiön matkaansa. Pian selviää, että T-Bag on valehdellut heille; kartta on hänen vatsassaan, sillä mies on niellyt sen. Veljesten on siis otettava T-Bag mukaansa, sillä tämä on ainoa, joka osaa rahojen luokse. Samaan aikaan lääkkeillä hermostuneisuuttaan hillitsevä Mahone tilaa itselleen lennon Utahiin.
6 Verkko kiristyy Subdivision 25. syyskuuta 2007
Mielenvikainen Houru polkee lapselta varastamallaan polkupyörällä pitkin Ohion katuja. Hän huomaa pikaruokapaikan ja ryömii avonaisesta keittiönikkunasta sisään ruokalaan. Yhtäkkiä työntekijä tyttöystävineen saapuu paikalle, ja kauhukseen he huomaavat yltä päältä ruokaan sotkeutuneen vankikarkurin. Houru ryntää tiehensä. Kellerman istuu Valkoisen talon kirjastossa ja kertoo herra Kimille Saralta onkimiaan tietoja Michaelista. Saran isä on juuri tulossa presidentin luota ja huomaa talosta poistuvan Kellermanin. Hän soittaa tyttärelleen huolestuneen puhelun ja varoittaa tätä salanimeä käyttävästä Kellermanista. Michael tovereineen ovat parkkeeranneet autonsa hienostoasuinalueen laidalle. T-Bag yrittää kuumeisesti muistaa reittiä rahakätkön luo. Karttaan oli piirretty kuva karjatilasta, mutta nyt alue pursuaa toinen toistaan hienompia omakotitaloja. Muut alkavat menettää uskoaan, mutta näppärä Michael ratkoo jälleen pulman: farmin on täytynyt olla kohdassa, jossa puut ovat muita lyhyempiä. Puiden katveessa on talo, jonka pihalla tepastelee hienostorouva. Aikaa ei ole hukattavaksi, joten miehet lähettävät Hylkiön takaisin puutarhakauppaan hakemaan tarvittavia työkaluja. Lincoln katkaisee rouvan talosta sähköt. Houru säikähtää vastaantulevaa poliisiautoa ja pujahtaa sisään lähimpään taloon. Talossa asuu sokea vanha nainen, joka luulee tunkeilijaa sukulaispojakseen. Pian hän kuitenkin tajuaa tilanteen ja hälyttää poliisit paikalle. Poliisien saapuessa Houru on jo häipynyt. Asunnon seinältä on kadonnut maisemataulu, jonka paikalle on isketty puukko. Mahone on saapunut Utahiin ja on aivan karkureiden kintereillä. Hän löytää puutarhakauppiaan liikkeestään sidottuna ja saa lisää vihjeitä Michaelin sekä muiden liikkeistä. Sillä välin Michael joukkoineen on päässyt sisään rouvan asuntoon esittämällä sähkömiehiä. T-Bag pitää rouvalle seuraa keittiössä muiden ahertaessa autotallissa. Paikalle saapuvat myös Sucre ja C-Note, jotka haluavat oman osansa saaliista. Hylkiö lähetetään tankkaamaan autoa, mutta Mahone poliisisaattueineen piirittää huoltoaseman. Hylkiö pinkoo karkuun, mutta Mahone onnistuu nappaamaan hänet. Hän penää Hylkiöltä tietoa muiden vankien sijainnista. Viimein Lincolnin lapio osuu kultasuoneen, mutta samalla pihaan kurvaa poliisiauto.
7 Ruumiita Buried 9. lokakuuta 2007
Vankikarkurit ovat sisällä hienostorouvan talossa, kun sisään astelee poliisi. Miehet ehtivät pelästyä, mutta poliisi onkin naisen tytär ja yhteisvoimin vangit onnistuvat taltuttamaan naiset. T-Bag haluaa tappaa naiset, mutta muut vastustavat aietta. Sucre jää vahtimaan tuoleihin sidottua kaksikkoa, kun muut jatkavat kaivamista autotallissa. Lincolnin huomio kiinnittyy televisiouutiseen, jossa kerrotaan, että LJ on vapautettu vankilasta. Michaelin vastustelusta huolimatta Lincoln päättää hakea poikansa. Michael ja Lincolnin on määrä tavata toisensa Bolshoi Boozessa. LJ:n vapauttaminen paljastuu kuitenkin herra Kimin ja Kellermanin juoneksi. He haluavat käyttää poikaa syöttinä Lincolnin kiinnisaamiseksi. Sara löytää isänsä hirtettynä, minkä takana on ilmeisimmin Kim. Tappolistalla seuraavana on Sara. Mahone painostaa Hylkiötä johdattamaan hänet konnien jäljille. Hylkiö pysyy uskollisena Michaelille ja harhauttaa Mahonen joukot väärään taloon. Talossa asuu Debra Jean, jolle Hylkiö huikkaa kiitokset avunannosta pakoon ennen kuin tämä raahataan käsiraudoissa takaisin Mahonen autoon. Matkalla vankilaan Mahone pysäyttää auton tien reunaan ja ampuu Hylkiön. Hän asettaa aseen kuolleen Hylkiön käteen. Michael ja muut rahasaaliineen ovat juuri jatkamassa matkaansa rouvan talosta, kun naisia vahtinut Sucre ilmestyy autotalliin ja uhkaa aseella muita. ”Kukaan ei lähde täältä mihinkään”, mielensä muuttanut Sucre sanoo ja tähtää aseella T-Bagia, C-Notea ja Michaelia.
8 Tappolista Dead Fall 16. lokakuuta 2007
Sucre osoittaa aseella muita vankeja, viskaa rahasäkin olalleen ja häipyy tiehensä. Michael, T-Bag ja C-Note lähtevät kukin omiin suuntiinsa. Sucren temppu osoittautuu kuitenkin hänen ja Michaelin yhteiseksi juoneksi, sillä miehet tapaavat metsässä ja aikovat jakaa rahat. Heidän pettymyksekseen säkki onkin seteleiden sijaan täynnä aikakauslehtiä. T-Bag on onnistunut vaihtamaan laukut. Hän ajaa saaliineen kovaa vauhtia kohti Susan Hollanderin kotia. Pukuun sonnustautunut mies ilmestyy Saran asuntoon ja yrittää tappaa tämän. Sara onnistuu pakenemaan ja soittaa yleisöpuhelimesta murhatun isänsä ex-avustajalle, Bruce Bennettille. Bennett lupaa lähettää apua ja pyytää Saraa pysymään paikoillaan. Sara piiloutuu nurkan taakse, ja puhelinkoppiin kävelee häntä muistuttava nuori nainen. Musta auto lipuu puhelimen luo, ja nainen ammutaan kuoliaaksi. Palaset loksahtavat kohdalleen kun Sara tajuaa, että Bennett viritti hänelle ansan ja yritti naisen sijaan tappaa hänet. Lincoln on ehtinyt Arizonaan ja tarkkailee kadulla harhailevaa poikaansa LJ:ta, joka on juuri vapautettu vankilasta. Lincoln tietää varsin hyvin, että kyseessä on agenttien juoni. LJ ajautuu tappeluun kodittoman kulkijan kanssa ja joutuu sairaalaan, jonne suuntaavat myös agentit. Lincoln ehtii kuitenkin ennen heitä, ja yhdessä poikansa kanssa he kaasuttavat agentteja karkuun. Samaan aikaan Sucre ja Michael ovat vaarassa, sillä poliisit lähestyvät heitä. Miehet päättävät paeta ylittämällä joen, mutta Sucre kompastuu ja jää loukkuun kahden tukin väliin. Vesi nousee hitaasti ylemmäs, ja poliisit ovat koko ajan lähempänä heitä. Sucre alkaa vaipua epätoivoon. Sara ratkoo piilopaikassaan Michaelin lähettämien origamien numerosarjoja. Hän saa selville, että numeroista muodostuu sanat ”RENDEZVOUS” sekä ”SUNDOWN/HOT”. Yksi origami puuttuu. Se on Kellermanilla, joka on myös ratkaissut numerokoodien arvoituksen. Bellick ja Geary ovat päässeet irti kahleistaan ja saavat vihiä, että rahat ovat T-Bagilla. Miehet lähtevätkin metsästämään häntä. Juuri kun poliisit ovat saapumassa joelle, Michael onnistuu vapauttamaan Sucren. He menevät paikalliseen autoliikkeeseen. Michael tekee kauppoja myyjän kanssa sillä välin kun Sucre soittaa ystävälleen Peteylle. Ilokseen hän kuulee, että Maricruz on viime hetkellä luopunut avioaikeistaan Hectorin kanssa. Onnellinen Sucre haluaa päästä rakkaansa luo. Sucre hyvästelee Panamaan suuntaavan Michaelin. Mahone joutuu kuulusteltavaksi Abruzzin ja Hylkiön kuolemista. Kellermanilla kumppaneineen on kuitenkin sormensa pelissä myös Mahonen tapauksessa; Mahone on palkattu tappamaan kaikki karkurit yksi kerrallaan.
9 Esiin kaivettu Unearthed 23. lokakuuta 2007
Michael etsii kasvitieteellisestä puutarhasta kätköä, jonne hän on piilottanut räjähtävää nitroglyserolia sisältäviä ampulleja. Pian hän huomaa joutuneensa etsivien piirittämäksi: Mahone joukkoineen on päässyt hänen pakosuunnitelmansa jäljille. Michael onnistuu harhauttamaan agentit perästään ja livahtaa karkuun. Sillä välin Sara saa selville, että Michaelin lähettämä viesti SUNDOWN/HOT tarkoittaa hotellia New Meksikossa. Hän lähtee oitis matkaan toiveenaan kohdata Michael. Kellerman on kuitenkin perillä Saran aikomuksista ja raportoi niistä edelleen Mahonelle. Agentti Lang kollegoineen on selvillä C-Noten pakosuunnitelmista ja yrittää Kaceen avulla saada karkurin satimeen. Hän painostaa Kaceeta ilmiantamaan miehensä. C-Note kuitenkin onnistuu nappaamaan perheensä kyytiin ja he huristavat kovaa vauhtia karkuun takaa-ajajia. Michael kaivaa internetistä esiin tietoja Mahonen menneisyydestä ja ujuttautuu agentin ex-vaimon kotiin tekeytymällä FBI:n etsiväksi. Hän saa selville, että Mahone on haudannut kotipihalleen Oscar Shalesin ruumiin. Näppärästi Michael onkii tietoonsa myös Mahonen puhelinnumeron ja tarjoaa kovapintaiselle agentille puhelimitse vaihtokauppaa: " anna minun ja perheeni paeta, niin pidän pikkusalaisuutesi." T-Bag lukitsee rahasäkin kansaslaisen bussiaseman säilytyslokeroon ja suunnistaa Susan Hollanderin talolle. Epäonnekseen hän huomaa, että tyhjillään oleva talo on myynnissä. Hän pääsee avonaisesta ovesta sisään ja istahtaa tuolille. Yhtäkkiä hänen takanaan seisovat Bellick ja Geary. He ovat päässeet konnan kannoille jäljittämällä T-Bagin Susanille lähettämiä kirjeitä. Miehet alkavat väkivalloin tivata T-Bagilta tietoa rahoista. Lincoln ja LJ ovat tien päällä. Kaksikon automatka katkeaa, kun huoltoaseman työntekijä tunnistaa heidät. Isä ja poika joutuvat jatkamaan matkaansa jalkaisin ja saavat pian poliisin peräänsä. He pinkaisevat karkuun, mutta auto töytäisee LJ:tä, joka tuupertuu iskun voimasta maahan. Poliisi saa parivaljakon kiinni ja laittaa heidät käsirautoihin. Lincoln tietää, että peli on nyt menetetty.
10 Tapaaminen Rendezvous 30. lokakuuta 2007
FBI:n toimistossa taputetaan uutiselle, jonka mukaan Lincoln on pidätetty Arizonassa. Samaan aikaan tuntematon auto syöksee tieltä poliisiauton, joka kyydissä Lincoln ja LJ ovat. Autosta astuu nainen, joka pyytää heidät mukaansa. Sara saa Sundown Hoteliin Michaelin lähettämän faksin, jossa lukee tapaamispaikan osoite. Kun he kohtaavat, Michael pyytää Saralta anteeksi tapahtunutta ja kertoo hänelle suunnitelmistaan. Hiekkatieltä nousee uhkaava pölypilvi, kun Mahone kaasuttaa heitä kohti. Michael ja Sara pakenevat minkä ehtivät, mutta Mahone romuttaa heidän autonsa. Kaksikko juoksee karkuun tehtaanraunioihin - agentti vain muutama askel perässään. Bellick ja Geary jatkavat T-Bagin kovakouraista kiduttamista. Säilytyslokeron avain tipahtaa T-Bagin sukanvarresta ja salamannopeasti vanki nappaa ja nielee sen. Hurjistunut Bellick teippaa vangin wc-pönttöön kiinni ja syöttää tälle ulostusta kiihdyttäviä aineita. Vähän ajan kuluttua avain tipahtaa pönttöön. Miehet lukitsevat T-Bagin käsiraudoilla patteriin, ilmoittavat poliisille talon osoitteen ja häipyvät avain mukanansa. T-Bag yrittää riuhtoa itseään irti, mutta poliisiauton sireeni kuuluu jo nurkan takaa. Tehtaassa Michael harhauttaa Mahonea niin, että Sara pääsee pakoon. Karkuri virittää agentille ansan ja lukitsee Mahonen tehdaskoppiin. Mahone ei voi ampua häntä, sillä Michael on tyhjentänyt tehtaassa olleen propaanisäiliön ja ilma on täynnä tappavaa kaasua. Sillä välin Sara on järjestänyt heille hotellihuoneen siistiytymistä varten. "Olen iloinen, että tulit", tunnustaa Michael ja menee suihkuun. Sara jättää sängylle viestin, häipyy hotellista ja kävelee autolle. Hetken mietittyään Sara muuttaa mielensä ja aikoo palata Michaelin luo, mutta yhtäkkiä Kellerman ilmestyy hänen eteensä ja työntää aseen Saran kasvoja vasten. Lincoln ja LJ kuljetetaan tarkkaan vartioituun taloon. Pian selviää, että heidät on pelastanut Lincolnin ja Michaelin isä, Aldo Burrows. LJ tapaa isoisänsä ensimmäistä kertaa. Aldolla on suunnitelma, jonka avulla hän saa vapautettua poikansa syytteistä. Miesten tietämättä eräs Aldon turvamiehistä saa puhelun Mr. Kimiltä, joka käskee tappaa kolmikon.
11 Kasvotusten kuoleman kanssa Bolshoi Booze 6. marraskuuta 2007
T-Bag saa kiskottua itsensä irti patterista katkaisemalla kipeän kätensä. Hän pääsee poliiseja karkuun ja janoaa kostoa häntä kiduttaneille Bellickille ja Gearylle. Kellerman penää Saralta tietoja hänen isästään. Kun Sara pysyy vaiti, Kellerman aikoo tappaa Saran hukuttamalla tämän. Lincoln ja LJ ovat Aldon järjestämässä turvapaikassa. Aldo kertoo Lincolnille, että hänen palveluksessaan ollut mies kuuli Steadmanin puhelinkeskustelun, joka nauhoitettiin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Lincoln oli tuomittu Steadmanin murhasta. Aldo uskoo löytävänsä nauhan, jonka avulla murha voidaan todeta lavastetuksi. Juuri silloin sisään astuu Mr. Kimille työskentelevä mies, joka yrittää tappaa heidät. Lincoln kamppailee kiivaasti miestä vastaan. Lopulta Jane pelastaa tilanteen ampumalla miehen. Lincoln hyvästelee poikansa LJ:n, josta Jane lupaa pitää huolta. Aldo ja Lincoln lähtevät kohti Michaelin tapaamispaikkaa. Michael on New Meksikossa, jossa hänen tarkoituksenaan on toimittaa nitroglyseriinia sisältäviä ampulleja rikolliskolmikolle. Vastapalvelukseksi kopla järjestää Michaelille ja Lincolnille lentokoneen Panamaan. Michael on vähällä päästä hengestään, kun rosvoille valkenee, että ampulleissa onkin vettä. Sucre ilmestyy yhtäkkiä paikalle ja pelastaa Michaelin. Mahone onnistuu jälleen ratkomaan Michaelin ihoon tatuoidut pakokoordinaatit. Agentti lähtee vauhdilla New Meksikoon. Aldo ja Lincoln ehtivät sinne ensin. Michael hämmästyy nähdessään isänsä vuosien jälkeen. T-Bag löytää rahalaukkuun piilottamansa GPS-paikantimen avulla Gearyn ja tappaa tämän. Bellick on puolestaan juuri poistumassa paikallisen poliisin kuulusteluista, kun poliisiasemalle tuodaan Gearyn verinen ruumis. Bellick on hetkeä aiemmin jättänyt Gearyn vastaajaan tappouhkauksen.
12 Yhteys katkolla Disconnect 13. marraskuuta 2007
Sara taistelee kiivaasti Kellermania vastaan. Mies yrittää hukuttaa hänet. Yhtäkkiä oveen koputetaan, sillä television äänet häiritsevät muita hotellin asukkaita. Sillä välin Sara onnistuu kiskomaan hampaillaan kylpyammeen tulpan irti. Kun Kellerman ryntää takaisin kylpyhuoneeseen, kahleistaan vapautunut Sara iskee häntä tulikuumalla silitysraudalla rintaan ja hyppää ulos ikkunasta. Michael haluaa tietää, miksi isä hylkäsi hänet vuosia sitten. Aldo yrittää rauhoitella poikaansa ja kertoo tälle nauhoitetusta puhelinkeskustelusta, jolla Lincolnin tuomio voitaisiin kumota. Keskustelun katkaisee Mahone, joka ilmestyy hiekkavallin takaa ja alkaa kiivaasti tulittaa miehiä. He onnistuvat pakenemaan, mutta Mahonen luoti lävistää Aldon. Isä menehtyy autossa poikansa syliin. Bellick on poliisikuulusteluissa Gearyn kuolemasta. Hän kertoo erilaisia tarinoita Gearyn kohtalosta, mutta lopulta poliisit saavat käsiinsä tappouhkauksen, jonka Bellick jätti Gearyn vastaajaan. Bellick pidetään murhasta epäiltynä. Sucre katselee sivusta, kun Michael ja Lincoln hautaavat isänsä tienvarteen. "Liian monta ihmistä on jo kuollut sen takia, että halusin vapauttaa sinut", Michael mutisee veljelleen. Sucre jatkaa matkaansa lentokoneella yksin. C-Noten tytär Dede kärsii kovista mahakivuista, joiden takia Kaceen on mentävä apteekkiin hakemaan lääkkeitä. C-Note ja Dede odottavat autossa apteekin ulkopuolella. Apteekkari tunnistaa Kaceen ja hälyttää poliisit paikalle. Kacee talutetaan käsiraudoissa poliisiautoon. Mahone on autolla pakenevien Michaelin ja Lincolnin kintereillä. Agentti kaasuttaa täysillä pakenijoiden autoa päin ja törmäyksen voimasta veljesten pakomatka katkeaa. Mahone astuu ulos autosta ja osoittaa aseella veljeksiä kohti. Sara yrittää turhaan saada yhteyttä Michaeliin.
13 Takaisin telkien taa Killing Box 20. marraskuuta 2007
Mahone osoittaa aseella Michaelia ja Lincolnia. Paikalle saapuvat rajavartiolaitoksen joukot, jotka käskevät agentin laskea aseensa. Veljesten matka takaisin Fox Riverin telkien taa alkaa. Mr. Kim painostaa Mahonea: vankilan sijaan veljekset on tapettava. Kellerman puolestaan syrjäytetään Mr. Kimin palveluksesta. Sucren lentokonetta seurataan New Meksikon yllä. Hänellä ja pilotilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin hypätä laskuvarjojen varassa koneesta. Sucre selviää hypystä hengissä ja löytää maasta pilotin ruumiin. Pilotin varjo ei koskaan auennut. Bellick on Fox Riverissä. Kuolematuomion sijaan hänen voisi selvitä Gearyn murhasta 25 vuoden vankeudella. Mies yrittää turhaan vakuutella syyttömyyttään. T-Bag viettelee itselleen naisen. Ensin nainen ihastuu kohteliaasti käyttäytyvään vankiin, mutta tunnistaa sitten T-Bagin etsintäkuulutuskuvasta. T-Bag tappaa naisen ja hetkeä myöhemmin kylmäverinen karkuri astuu sisään Susan Hollanderin taloon. Susanin kasvoilta paistaa järkytys T-Bagin jälleennäkemisestä. Rekat ovat tukkineet ulospääsyn tunnelista autolta, joka kuljettaa Michaelia ja Lincolnia kohti Fox Riveriä. Vartijalta tipahtaa käsirautojen avaimet etupenkille ja veljekset tietävät hetkensä koittaneen. He ryntäävät kohti tunnelin sivuovea ja väistelevät vartijoiden luoteja. Sivuovi johtaa käytävään, jossa veljeksiä on vastassa sekä Mahone että Kellerman. Kellerman ampuu Mahonea ja käskee Michaelin ja Lincolnin paeta kanssaan.
14 Kuollut mies John Doe 27. marraskuuta 2007
Michael ja Lincoln ovat Kellermanin kyydissä. Kellerman kertoo veljeksille, että hän työskenteli aiemmin presidentin palveluksessa. Lincoln muistaa, että Kellerman yritti tappaa hänet ja hyökkää takapenkiltä miehen kimppuun. "Sano yksikin syy, miksen ammu aivojasi pihalle", hän huutaa. "Tiedän missä Steadman on", Kellerman vastaa viileästi ja veljekset tietävät, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa matkaansa Kellermanin kanssa. Bellickillä on vaikeuksia Fox Riverissä, sillä kaltereiden takana on useita henkilöitä, jotka haluavat kostaa vanhat kaunansa väkivaltaiselle ex-vartiopäällikölle. Hän ajautuu jatkuvasti tappeluun vaarallisten vankien kanssa, jotka kiristävät ja kiduttavat häntä. Mahone tulee tajuihinsa sairaalassa. Hän haluaa lopettaa likaisen diilinsä Mr. Kimin kanssa. Mr. Kimin joukot kuitenkin vahingoittavat Mahonen poikaa, eikä agentti voi enää perääntyä tehtävästään. Sairaanhoitajien vastustelusta huolimatta hän kerää kampeensa ja lähtee sairaalasta. Mr. Kim haluaa Kellermanin hengiltä, sillä Kellerman tietää kaiken salajuonista ja voi paljastaa Lincolnin murhan lavastetuksi. Kellerman onkin Michaelin ja Lincolnin kanssa Steadmanin piilopaikassa. Kellerman ampuu agentit ja pakottaa Steadmanin heidän mukaansa. C-Note suunnittelee uutta elämää Alaskassa. Ensin on kuitenkin pelastettava vaimo Kacee, joka on vangittuna. Tytär Dede on allapäin ja kaipaa äitiään. T-Bag pitää puolestaan Hollanderin perhettä panttivankeinaan. Perhe yrittää paeta, mutta T-Bag naulaa ulko-oven umpeen. Michael miettii kuumeisesti, kuinka ilmiantaa Steadman. He ovat hotellihuoneessa. Kellermanin jatkosuunnitelma on lähteä yhdessä kohti Washingtonia. Michaelista se olisi riski. Hän tarttuu puhelimeen ja kertoo sijaintinsa poliisille. Muut tuijottavat ymmällä häntä. Poliisiauton sireeni kuuluu jo ulkoa, kun Steadman ampuu itsensä kuoliaaksi.
15 Viesti The Message 4. joulukuuta 2007
Bellickin haavoja paikataan Fox Riverissä. Hänet on hakattu pahasti. Sucre on Meksikossa matkalla kohti Ixtapaa. Hänen rahansa riittävät kuitenkin vain Calomatilloon asti. Uskovainen meksikolaismies tarjoaa hänelle yösijan. He illallistavat yhdessä ja kun mies on nukahtanut, Sucre varastaa tämän auton. Karkuri ei pääse pitkälle, kun polttoaine loppuu Poliisit palauttavat Sucren miehen asunnolle. Hän ehtii jo pelästyä, mutta mies antaa hänen jatkaa matkaansa. "Etsi tyttösi. Etsi sitten armo", mies kuiskaa Sucrelle ja antaa tälle bensarahaa. Hollannin-matkaansa valmisteleva Houru tapaa teinipariskunnan, joille hän hakee olutta ja esittelee omatekoista lauttaansa. Hän seuraa tyttöä tämän kotiin, jossa tytön isä kohtelee lastaan kovakouraisesti. Houru päättää kostaa. Poliisit ja kameramiehet odottavat hotellin ulkopuolella Michaelin ja Lincolnin antautumista. Kellerman tulee ulos ensimmäisenä ja näyttää virkamerkkiään. "Älkää ampuko, tuon heidät ulos", hän vakuuttaa poliiseille. Yhtäkkiä hän kaappaa televisiokuvaajan, pitää asetta tämän ohimolla ja raivaa heille tien autoon. Tv-kuvaajan avulla he filmaavat videon, jossa Lincoln ja Michael kertovat totuuden. Lincoln vakuuttaa syyttömyyttään ja Michael välittää Saralle terveisensä. Viesti leviää hetkessä eri medioihin. FBI alkaa tutkia sen sisältöä ja veljesten käyttämää elekieltä tarkkaan. Samaan aikaan Mr. Kim hermoilee: veljekset on saatava hengiltä heti! Mahone pyytää apua Bellickiltä ja selviää, että Michaelin Saralle osoittamassa viestissä oli otteita eräästä kirjasta. Niiden avulla agentille hahmottuu, että veljekset odottavat Saraa St. Thomasin sairaalassa Ohiossa. Michael saa sairaalaan puhelun Saralta. He sopivat uudeksi tapaamispaikaksi juna-aseman Lancasterissa. Presidentti painostaa Kellermania: hän haluaa veljekset takaisin vankilaan.
16 Chicago Chicago 11. joulukuuta 2007
Michael ja Lincoln ovat Saraa vastassa juna-asemalla. Kun Sara näkee heidän seurassaan olevan Kellermanin, hän jäykistyy kauhusta. Michael hurjistuu, kun hän kuulee, että Kellerman yritti tappaa Saran. Valinnanvaraa ei kuitenkaan ole, sillä vain Kellerman tietää tien chicagolaiselle sikariklubille, johon Saran isältä jäänyt avain käy. Niinpä nelikko hyppää Chicagon-junaan. Junassa Sara hyökkää häntä kiduttaneen Kellermanin kimppuun, mutta veljekset tulevat väliin. Michael rauhoittelee Saraa ja rakastunut pari päätyy suutelemaan. T-Bag pitää Susania ja hänen perhettään edelleen vankeinaan. Naapurinrouva saapuu kylään, muttei huomaa mitään hälyttävää herrasmiehen elkein käyttäytyvässä T-Bagissa. Kun vierailu on ohi, T-Bag ilmoittaa, että on aika pakata tavarat ja häipyä maisemista. Mahone järjestää Bellickin pois Fox Riveristä sillä ehdolla, että Bellick auttaa häntä konnajahdissa ja tekee likaisen työn agentin puolesta. Bellick löytääkin Hourun ja alkaa jahdata tätä. Houru kiipeää hädissään viljasiilon päälle. Kun Mahone ehtii paikalle, Houru tekee itsemurhan hyppäämällä siilon päältä alas betonitasanteelle. C-Note on tyttärensä Deden kanssa hampurilaisravintolassa, kun sisään saapuu aseistautunut ryöstäjä. C-Note onnistuu rauhoittamaan tilanteen ja vastapalvelukseksi ravintolan tarjoilija ohjaa hänet ja Dedeen takaovesta ulos samaan aikaan kun poliisit kurvaavat pihaan. Michaelia ja kumppaneita kuljettava juna hidastaa vauhtiaan, sillä poliisiautot ovat tukkineet raiteen. Lincoln kiipeää liikkuvan junan katolle ja raivaa nelikolle tien junanohjaamoon. He pakottavat junankuljettajan ajamaan poliisisaarron yli. Michael, Lincoln, Sara ja Kellerman onnistuvat hämäämään poliiseja ja pääsevät perille Chicagoon. Kellerman tajuaa, että Mr. Kim vedätti häntä: taannoiset puhelut presidentiltä olivatkin lavastettuja. Sara livahtaa sisään sikariklubille, mutta yksi työntekijöistä tunnistaa hänet. Ehtiikö Sara saada ääninauhan käsiinsä?
17 Pahaa verta Bad Blood 18. joulukuuta 2007
Sara ja Michael ovat sikariklubilla. Sara on juuri pääsemässä lokerolle, jossa hänen isältään jäänyt ääninauha on, kun klubin johtaja pyytää häntä puheilleen. Sivusta seurannut Michael tajuaa, että heidän on aika lähteä. Hän pihistää erään asiakkaan matkapuhelimen ja yhdessä Saran kanssa he kiirehtivät keittiön kautta ulos. C-Note yrittää turhaan saada apua kipeälle tyttärelleen. Dede on kuolemaisillaan, eikä epätoivoisella C-Notella ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä vaihtokauppa Mahonen kanssa: hän suostuu takaisin telkien taa sillä ehdolla, että Kacee vapautetaan ja Dede saa hoitoa. Lisäksi C-Noten on autettava Mahonea Michaelin metsästyksessä. Sucre saa kyydin lentokentälle, josta hän löytää Maricruzin. He hyppäävät taksiin ja karkottavat turvatarkastajat kintereiltään. T-Bag haluaa aloittaa uuden elämän Susanin ja lasten kanssa Alabamassa. Viimein hän tajuaa, ettei Susan rakasta häntä. T-Bag jatkaa pakoaan yksin ja hälyttää matkan varrelta apua Susanille ja lapsille, jotka hän on lukinnut vanhan kotitalonsa kellariin. Michael ja muut pyytävät apua ex-vankilanjohtaja Popelta. Pope on ainoa henkilö, johon he enää voivat luottaa. Taivuttelun jälkeen Pope suostuu: hän hakee ääninauhan klubilta sillä ehdolla, että Michael antaa itsensä ilmi. Tehtävä onnistuu, mutta kun Pope on poistumassa klubilta, Mr. Kim astuu ase kädessä hänen eteensä. Lincoln pieksee Mr. Kimin ja Kellerman ampuu tämän autonkuljettajan. Michael ja Sara kaasuttavat paikalle. Pope ja Lincoln hyppäävät kyytiin, mutta Kellerman jätetään yksin kadulle. Nauhan kuunnellut Pope peruu päätöksensä Michaelin ilmiannosta ja kolmikko pääsee jatkamaan pakoaan.
18 Hirttosilmukka Wash 25. joulukuuta 2007 Mahone päivittää FBI:n toimistolla tietojaan konnista, kun Bellick ilmestyy paikalle ja vaatii palkkiotaan Hourun kiinnisaamisesta. Mahone lähettää miehen kuitenkin uudelle matkalle – tällä kertaa Meksikoon Sucren perään. T-Bag on psykologin vastaanotolla. Psykologi muistuttaa ulkonäöltään T-Bagia. T-Bag surmaa hänet, pukeutuu lääkärin vaatteisiin ja suuntaa lentokentälle. Hän varaa itselleen lennon Meksikoon psykologin henkilötodistuksella. Samassa koneessa on myös Bellick, mutta miehet eivät tiedä toisistaan. Michael, Lincoln ja Sara kuuntelevat ääninauhan, joka todistaa Lincolnin syyttömäksi. Nauhan avulla kolmikko voi syöstä presidentin vallasta, mutta he tarvitsevat apua Aldon liittolaiselta Cooper Greeniltä. Lincoln johdattaa Cooperin salaiseen kohtaamispaikkaan Michaelin luo. Yhtäkkiä Michaelille ja Lincoln valkenee, että paikalle opastettu henkilö onkin Mr. Kimin kätyri. He hankkiutuvat vale-Cooperista eroon ja löytävät tiensä oikean Cooperin luo. Tämä kertoo, ettei nauhasta käy ilmi päivä, jolloin se on nauhoitettu. Ilman päiväystä nauha on oikeuden edessä tarpeeton, mutta sen avulla he voivat kiristää presidenttiä. Mahone ei enää tarvitse C-Noten apua ja toimittaa tämän selliin hirttosilmukan. C-Note pelkää, että Mahone vahingoittaa hänen perheettään. Epätoivoinen vanki ei löydä muita vaihtoehtoja kuin hirttää itsensä. Ahdinkoon ajautunut Kellerman hankkii itselleen aseen. Hän tunnustaa sisarelleen, että hän on aikeissa tehdä jotakin kamalaa.
19 Viimeinen oljenkorsi Sweet Caroline' 1. tammikuuta 2008
Sara odottaa veljeksiä hotellihuoneessa sillä välin, kun Michael menee presidentin puheille ja Lincoln hankkii heille rahtikyydin Etelä-Amerikkaan. Kolmikon tarkoituksena on tavata kadunkulmassa myöhemmin iltapäivällä. Samassa Mahone ryntää huoneeseen ja alkaa tivata Saralta tietoja veljeksistä. Itsemurhaa yrittänyt C-Note herää sairaalasta. Agentti Wheeler lupaa auttaa häntä. Wheeler voi järjestää C-Noten turvallisesti takaisin perheensä luo, mutta vastapalvelukseksi hänen on saatava tietoja Mahonesta. Pelokas C-Note ei enää tiedä, keneen luottaa. Kansalaiset ovat vastassa hotelliin saapuvaa presidenttiä. Ihmisten joukossa on myös Michael, joka saa sujautettua presidentille lapun. Viestissä lukee " meillä on nauha". Kellerman yrittää ampua hänet, mutta Salainen Palvelu kaappaa Michaelin. Hänet viedään hotellin tyhjään keittiöön, jossa Mr. Kim aloittaa rajun pahoinpitelyn. T-Bag odottaa meksikolaisella lentokentällä matkalaukkuaan, kun hän huomaa Bellickin. T-Bag livahtaa henkilökunnan tilaan ja nappaa oman reppunsa muiden joukosta. Valvontakamera tallentaa vangin, kun hän tappelee paikallisen työntekijän kanssa. Sara pääsee Mahonea karkuun hotellihuoneesta, muttei tiedä, että agentti Lang seuraa häntä. Presidentti keskeyttää Mr. Kimin, joka hakkaa hurjistuneena Michaelia. Presidentti haluaa puhua Michaelin kanssa kahden sekä kuulla ääninauhan, jossa hän puhuu edesmenneen veljensä Steadmanin kanssa. Lincoln soittaa nauhaa presidentille puhelimitse. Presidentti murtuu, päästää Michaelin vapaaksi ja lupaa paljastaa totuuden salajuonesta tiedotustilaisuudessaan. Bellick kidnappaa Maricruzen ja yrittää saada Sucren takaisin vankilaan. Sucre kuitenkin tietää, että T-Bag rahoineen on kaupungissa ja lupaa auttaa Bellickiä löytämään rahat. Michael ja Lincoln katsovat piilopaikassaan presidentin tiedotustilaisuutta. Mr. Kimin uhkaama presidentti ei uskalla kertoa totuutta, vaan ilmoittaa vetäytyvänsä presidentinvirasta sairauden takia. "Enää meillä ole viimeistäkään oljenkortta. Meidän on kadottava…ikuisesti", epäuskoinen ja murtunut Michael kuiskaa.
20 Panama Panama 8. tammikuuta 2008
Michael ja Lincoln ovat rahtilaivassa, joka lähtee tuota pikaa kohti Panamaa. Lincoln on huojentunut, sillä vapaa elämä odottaa heitä vain laivamatkan päässä. Michael sen sijaan etsii katseellaan kuumeisesti Saraa. Mahone ja muut agentit ovat Saran perässä, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin antautua. Laiva lipuu liikkeelle satamasta ja Michael tietää menettäneensä rakkaansa. Sara pidätetään. Agentit Wheeler ja Sullins tarjoavat C-Notelle mahdollisuutta: hänet vapautetaan vankilasta, jos hän suostuu todistamaan Mahonea vastaan. Agentit järjestävät C-Noten perheelle uudet henkilötodistukset sekä suojelevat heitä Mahonelta. Onnellinen C-Note palaa perheensä pariin helpottuneena. Uusi elämä voi alkaa. Perillä Panamassa veljeksiä odottaa Michaelin hankkima vene. Lincoln yrittää rauhoitella pikkuveljeään, joka kaipaa epätoivoisesti Saraa. "Olemme menettäneet liikaa. Meillä ei ole varaa menettää toisiamme", hän muistuttaa Michaelia. He eivät osaa arvata, että Mahone on jälleen onnistunut jäljittämään heidät. Bellick ja Sucre jahtaavat T-Bagia. Sucre haluaa Bellickin kidnappaaman Maricruzin takaisin, Bellick puolestaan janoaa T-Bagilla olevaa rahasaalista. He saavat selville, että T-Bag on matkalla Panamaan ja lähtevät roiston perään. Mahone lähettää Sucren nimissä Michaelille viestin, jossa hän ilmoittaa T-Bagin saapuneen Panama Cityyn. Michael menee lankaan, vaikka Lincoln yrittää puhua hänelle järkeä. Kaiken koetun jälkeen Lincoln vähät välittää T-Bagin varastamista rahoista ja haluaisi vain purjehtia kauas pois. Kun hän palaa veneen hytistä, Michaelia ei näy missään.
21 Viisi minuuttia Fin Del Camino 15. tammikuuta 2008
T-Bag on panamalaisessa hotellissa. Hänen parvekettaan vahtii kaksi tummiin pukeutunutta agenttia. T-Bag pyörittelee käsissään lappua, johon on kirjoitettu osoite. Mahone on saapumassa paikalle. Michael törmää hotellinkulmalla Sucreen ja hämmästyy nähdessään hänet asetta heiluttavan Bellickin seurassa. Ihmetys kasvaa, kun Sucre kertoo, ettei hän ole viestittänyt Michaelille. Miehille alkaa valjeta, että kyseessä on ansa. Kolmikko sopii, että Michael saa T-Bagin, Bellick rahat ja Sucre Maricruzensa. " Teet juuri niin kuin minä sanon", Michael painottaa Bellickille. Sillä välin Saran oikeudenkäynti alkaa Chicagossa. Hänelle on pitkä tuomio tiedossa, mutta yhtäkkiä oikeussaliin saapuu yllätystodistaja – agentti Kellerman. Kellerman on vain hetkeä aiemmin suunnitellut itsemurhaa, mutta hänen siskonsa sai miehen toisiin ajatuksiin. T-Bag poistuu hermostuneena hotellista agentit kintereilleen. Michael, Bellick ja Sucre seuraavat perässä. Heidän takanaan vaanii Mahone. Mahone on juuri tarttumassa aseeseensa, kun Lincoln yllättää hänet. Alkaa kiivas kamppailu kaksikon kesken. T-Bag astuu sisälle taloon, jonka osoite oli paperilapussa, ja agentit jäävät vahtiin pihalle. Harhautuksen jälkeen Michael ja muut saavat agentit satimeen ja löytävät T-Bagin huoneesta. T-Bag jymäyttää kolmikkoa ja yrittää pakoon. Poliisit nappaavat Bellickin, Michael ja Sucre puolestaan T-Bagin. Michaelin tarkoituksena on viedä T-Bag poliisilaitokselle ja palata sitten etsimään Bellickiä, joka tietää Maricruzen piilopaikan. T-Bag alkaa riehua autossa ja he ajautuvat kolariin. Michael hälyttää apua pahasti loukkaantuneelle Sucrelle ja alkaa ajaa takaa rahojen kanssa pakenevaa T-Bagia. T-Bag juoksee metsämökkiin ja uhkaa perässä tulevaa Michaelia veitsellä. Tappelun voittaa Michael, joka iskee T-Bagiä veitsellä. Hieman myöhemmin poliisit löytävät verta valuvan, mutta hengissä olevan T-Bagin. Hänet toimitetaan vankilaan. Michael palaa takaisin veneelle, muttei näe veljeään missään. Puhelin soi ja Lincoln kertoo olevansa pahoillaan, sitten Mahone nappaa luurin. Hän pitää Lincolnia panttivankinaan ja vaatii Michaelilta rahat sekä veneen vastineeksi Lincolnin hengestä. " Annan sinulle viisi minuuttia aikaa – sitten veljesi on vainaa", Mahone uhkaa.
22 Sona Sona 22. tammikuuta 2008
Mahone painostaa Michaelia: hän päästää Lincolnin vapaaksi, jos Michael antaa hänelle rahat ja veneen. Michael muistuttaa, että Mahone tappoi kaikki muut vankikarkurit. " Asiat ovat muuttunet., Meillä on nyt yhteinen vihollinen", agentti vakuuttaa viitaten Mr. Kimiin. Samaan aikaan Chicagossa Saran oikeudenkäynti kuumenee, sillä Kellerman paljastaa yksityiskohtaisesti valamiehistölle salajuonen, joka johti Lincolnin kuolemantuomioon. Sara vapautetaan ja Kellermania vastaan nostetaan kasapäin syytteitä. Matkalla vankilaan Kellerman murhataan. Se ei tullut ex-agentille yllätyksenä, sillä viimeisinä sanoinaan hän totesi teloittajilleen: " kylläpä teillä kesti kauan". Sucre herää pahasti haavoittuneena sairaalasta. Sairaanhoitajan estelyistä huolimatta hän ryntää ulos ja alkaa paniikin valtaamana etsiä Bellickiä. Bellickiä ollaan juuri siirtämässä toiseen vankilaan, kun Sucre huomaa hänet. " Jos haluat tietää missä Maricruz on, hommaa minut ulos täältä!", Bellick karjuu ja poliisiauto jatkaa matkaansa. Sucre lyyhistyy kuolemaisillaan keskelle katua ja kuiskii rakkaansa nimeä. Mahone osoittaa aseellaan Lincolnia sekä paikalle saapunutta Michaelia, kun Mr. Kim astuu sisään. Nujakan jälkeen veljekset pääsevät pakoon. Michael huijaa Mahonea, joka vaati veneen vastineeksi Lincolnista. Veneestä löytyy kokaiinia ja Mahone pidätetään ennen kuin hän ehtii merelle. Michael ja Lincoln juoksevat Mr. Kimiä karkuun. Michael on paikallisen pikkupojan avulla hommannut heille varaveneen. Veljekset yllättyvät, kun veneessä heitä odottaa syytteistä vapautettu Sara. Kaikki ei kuitenkaan ole ohi, sillä yhtäkkiä Mr. Kim seisoo Michaelin ja Lincolnin takana ja aikoo surmata heidät. Sara ehtii ampua ensin ja Mr. Kim kuolee. Poliisit lähestyvät ja kolmikko pinkaisee pakoon. Lincoln löytää piilon telakka-alueelta, mutta Sara ja Michael juoksevat henkensä edestä viidakossa. He päätyvät metsämökkiin, jota poliisit pian ympäröivät. He vannovat rakkauttaan toisilleen ja Saran vastusteluista välittämättä Michael esittäytyy syyllisenä tappoon. "Sinä pelastit minut kerran, nyt on minun vuoroni", Michael sanoo. Michael viedään laittomaan vankilaan nimeltä Sona. Samasta paikasta löytyvät myös pahoin piesty ja pelokas Bellick sekä vapautensa menettänyt Mahone. Michael tietää, ettei vankilasta monikaan selviä elävänä.