Avaa päävalikko

Pakkolaitos on vaarallisia rikoksenuusijoita varten perustettu erityinen laitos tai laitoksen osasto. Sinne tuomitut vangit kärsivät vankeusrangaistuksensa päivästä päivään -periaatteellaselvennä. Pakkolaitosjärjestelmä oli käytössä Suomessa vuoteen 2005 asti.

Pakkolaitokseen määrääminenMuokkaa

Pakkolaitokseen eristämisestä päätti vankilaoikeus tuomioistuimen suosituksesta. Pakkolaitoksen ja pakkolaitoseristyksen slanginimitys oli pytty.[1]

Pakkolaitokseen voitiin eristää vain määräaikaisen vankeusrangaistuksen saanut vanki. Elinkautisvankiin pakkolaitoslausumaa ei siis voitu soveltaa.

Vankilaoikeus lakkautettiin ja pakkolaitos käsitteenä poistui laista vankeuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä 1. lokakuuta 2006.[2]

Aiempi laki ja sen ongelmatMuokkaa

Ennen lainmuutosta joulukuussa 1967 pakkolaitokseen joutui automaattisesti, kun vankeusrangaistusten määrä ylitti ns. eristämisrajan. Tämä raja oli tietty määrä ehdottomia vankeusrangaistuksia vuosiksi muutettuna, koska aiemmin katsottiin että niinkin paljon vankilassa ollut henkilö olisi automaattisesti yhteiskunnalle vaarallinen. Eräs parhaita esimerkkejä tällaisesta oli Runar Holmström jota syytettiin Tulilahden kaksoismurhasta: hänellä oli niin pitkä vankilahistoria, että jo toteennäytettyjen mutta vielä oikeuden tutkinnan alaisten rikosten määrä olisi vienyt hänet yli eristämisrajan.lähde?

Vanhan lain vuoksi eristettyinä oli suuri joukko esimerkiksi kodittomia irtolaisia ja pikkurikollisia. Tällaiset vangit laitostuivat auttamatta, mistä seurasi omat vaikeutensa. Lakia muutettiin, jonka jälkeen pakkolaitokseen joutui vain todella vaarallisia rikoksia tehneitä vankeja.

LähteetMuokkaa

  • Paanila, Jarmo: Vaarallisten rikoksenuusijoiden uusimisriskiin vaikuttavat tekijät Suomessa 1971–1995. Kuopio: Kuopion yliopisto, 2004. ISBN 951-781-457-7.

ViitteetMuokkaa

Pakkolaitos kirjallisuudessaMuokkaa

  • Aarre Haunia: Päällikkökomissaario ja kuristaja
  • Mauri Sariola: Elämän makeus
  • Pentti Aalto: Pakkolaitosvanki

Aiheesta muuallaMuokkaa