Pakinainen

Pakinainen
Sijainti
Saariryhmä
Merialue
Pinta-ala
5,88 km² [1]
Väestö
Asukasluku
17 (2009)[1]

Pakinainen on entisen Rymättylän kunnan, nykyisen Naantalin kaupungin lounaisosissa sijaitseva saari. Pääsaaren lisäksi Pakinaisten kylään kuuluvat muun muassa Kenkämaan, Korvenmaan, Pyytin, Pähkinäisten ja Vähä-Kaidan saaret sekä lukuisia pienempiä saaria ja kareja.[2] Pakinaisten saaren pinta-ala on 5,88 neliökilometriä[1] ja suurin pituus viisi kilometriä. Saaren itäosa on nimeltään Harkinmaa. Keskellä saarta on noin neljän hehtaarin kokoinen umpeenkasvava Pakinaistenjärvi.

Saarella asui vuonna 2009 17 vakituista asukasta ja vapaa-ajan asuntoja saarella oli 55, pois lukien vapaa-ajan asunnot, joissa asutaan pysyvästi. Saarelle ei ole kiinteää tieyhteyttä [1] Pakinaisiin liikennöi yhteysalus M/S Isla Otavan Haapalasta.[3]

Saaren koilisosassa sijaitsevassa Hautaniemen tammikossa kasvaa satoja tammia luonnontilaisessa jalopuumetsässä.[4]

HistoriaMuokkaa

Pakinaisissa on ollut asutusta satoja vuosia. Pakinaisten kartano oli aikoinaan suuri ja vaikutusvaltainen. Kartanon mailla oli runsaasti torppia ja kalastajia. Ruotujakolaitokseen kuuluneista saarelaisista tuli tavallisesti venemiehiä, joskin rakuunoitakin tavataan.

Suomen käymään toiseen maailmansotaan liittynyt Moskovan rauhansopimus pakotti ihmisiä muuttamaan pois Suomenlahden ulkosaarilta niiden tultua luovutetuksi Neuvostoliitolle maaliskuussa 1940. Rymättylään muutti kymmeniä perheitä, joista kymmenen perhettä Koivistosta osti Pakinaisten saaren. Evakkoon saapuneet ihmiset hankkivat elantonsa kalastamalla. Sodan päätyttyä suurin osa evakoista muutti lähemmäs kotiseutujaan ja vain pieni osa heistä jäi asumaan sijoituspaikalleen.[5]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d ”Liite 1”, Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret, s. 109. Alueiden kehittäminen 26/2010. Työ- ja elinkeinoministeriö, 2010. ISSN 1797-3562 ISBN 978-952-227-374-1. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.9.2018).
  2. Peruskartta 1:20 000. 1041 11 Pakinainen. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1997.
  3. Rymättylän reittialue – kaita – aikataulu 1.11.2010-31.3.2011 (pdf) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 1.1.2011.
  4. Varsinais-Suomen liitto: Varsinais-Suomen maakuntakaava, luonnonsuojelualueet ja -kohteet varsinais-suomi.fi. Viitattu 4.3.2009.
  5. Herrala, Raija: Halkoja ja kalastusta. Rannikkoseutu, 30.6.2009, nro 49, s. 7. Raisio: Suomen Paikallissanomat Oy.