Paholaisen portti (The Gate) on vuonna 1987 valmistunut kauhuelokuva, jonka on ohjannut Tibor Takács.

Paholaisen portti
The Gate
Ohjaaja Tibor Takács
Käsikirjoittaja Michael Nankin
Tuottaja John Kemeny
Säveltäjä Michael Hoenig
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Alliance Entertainment Production
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 1987
Kesto 92 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva kertoo veljeksistä, Glenistä ja Alista, jotka viettävät viikonlopun yksin kotona. Pihasta on aiemmin kaadettu iso puu, joka herättää kummallisia ajatuksia nuorissa. Kohta heille selviääkin, että iso puu on aikojen alusta asti peittänyt helvetin sisäänkäynnin.[1]

Näyttelijät muokkaa

 Stephen Dorff  Glen  
 Christa Denton  Al  
 Louis Tripp  Terry  
 Kelly Rowan  Lori Lee  
 Jennifer Irwin  Linda Lee  

Vastaanotto muokkaa

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kuvasi Paholaisen porttia lapselliseksi ja campmaiseksi, mutta katsomisen arvoiseksi erikoistehosteiden ja lopun pikkumieshirviöiden ansiosta. Hän antoi elokuvalle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Romano, Bello: ”Paholaisen portti”, Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.