Wikipedia

Pälkäneen rauniokirkko

keskiaikaisen kirkon rauniot Pälkäneellä Pirkanmaalla

Pälkäneen rauniokirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko on Pälkäneen kirkonkylässä Onkkaalassa sijaitseva keskiaikaisen harmaakivikirkon raunio. Kirkko sijaitsee maisemallisesti keskeisellä paikalla peltoaukean keskellä valtatien 12 varrella.[1][2]

Pälkäneen rauniokirkko
Sijainti Onkkaala, Pälkäne
Koordinaatit 61°20′49″N, 024°15′43″E
Rakentamisvuosi noin 1495–1505
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Historia muokkaa

Alun perin katoliseksi kirkoksi perustettu Pyhän Mikaelin kirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana.[3][4] Oletetaan, että paikalla on jo ennen kivikirkon rakentamista sijainnut puurakenteinen kappeli tai kirkko. Kirkon paikalla on ilmeisesti sijainnut rautakauden loppupuolelta lähtien pakanallinen kalmisto. Kaivauksissa alueelta on löydetty kirkkoa vanhempia keskiaikaisia hautoja ja merkkejä rautakautisista hautauksista.[1]

Uskonpuhdistus 1500-luvulla vaikutti niin, että kirkon sisäosia uusittiin. Pyhimysten kuvat poistettiin, ja kirkkoon tuli saarnastuoli, penkit ja parvekkeet. Ulkokuori säilyi pääosin ennallaan. Isonvihan Kostianvirran taistelun aikaan kirkko ryöstettiin lähes kokonaan.

1740-luvulla hiekkamaalle perustetun kirkon perustukset alkoivat pettää, seiniin ilmestyi halkeamia ja toisen päädyn alttaritaulu vajosi. Lopulta kirkko hylättiin Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua vuonna 1839.[5] Kirkon katto sortui joulukuun 3. päivänä 1890 raivonneessa myrskyssä.[6] Rauniota ja sen ympäristöä on sen jälkeen kunnostettu ja tutkittu useita kertoja. Kirkollisia tilaisuuksia rauniokirkossa on pidetty 1920-luvulta lähtien.[7]

Pääkallot muokkaa

Ruotsalainen Retziuksen retkikunta vei kirkolta 55 sinne haudatun ihmisen pääkallot Tukholmaan tutkimustarkoituksessa vuonna 1873.[8] Pääkallot ovat sittemmin päätyneet Karoliinisen instituutin haltuun ja 2018 jätettiin instituutille pyyntö saada varastetut pääkallot takaisin Suomeen. Pääkalloja oli viety Ruotsiin myös muilta hautausmailta.[9] Pälkäneellä on valmius ottaa pääkallot vastaan ja haudata ne asianmukaisesti. Vaihtohetoisia paikkoja on kaksi, joista toinen on rauniokirkon ympäristö. Hautaamisen sallimisesta sinne päättää Museovirasto. Toinen mahdollinen paikka on Pälkäneen nykyinen hautausmaa, jonne on haudattu Museoviraston kaivauksissa aikaisemmin löytyneitä vainajien jäänteitä.[10] Alkuvuodesta 2024 uutisoitiin, että pääkallot palautetaan kevään 2024 aikana Suomeen ja haudataan asianmukaisesti. Palauttamisen ja hautaamisen ajankohta ei vielä ollut selvillä.[11]

Kirkkotaide ja muistomerkit muokkaa

Kirkossa sijainneet Pyhää Lauria ja Pyhää Olavia esittävät puuveistokset ovat nykyisin Kansallismuseossa.[4][12]

Kirkon pihalla sijaitsevat vuonna 1949 paljastettu kirjanpainaja Daniel Medelplanin muistomerkki sekä vuonna 1982 paljastettu, 1700-luvulla Pälkäneellä kirkkoherrana toimineen[13] Olaus Castreniuksen muistomerkki.[14]

 
Kuva kattamisehdotuksesta

Käyttö muokkaa

Nykyisin Pälkäneen rauniokirkko on suosittu vihkikirkko, ja siellä järjestetään erilaisia juhlia sekä jumalanpalveluksia.[12][2]

Kunnostushanke muokkaa

Kirkonraunio todettiin yleisölle vaaralliseksi kesällä 1999. Jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet jouduttiin toimittamaan muurien ulkopuolella.

Vuonna 2002 perustettiin Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys tarkoituksena estää kirkon tuhoutuminen ja mahdollisesti kattaa kirkko uudella katolla. Herätteenä oli vuonna 1997 palaneen Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakennus. Yhdistys aloitti kesällä 2003 alueella arkeologiset kaivaukset ja perustusten vahvistamisen. Tähän tarkoitukseen se sai avustusta Alfred Kordelinin säätiöltä. Perustusten vahvistamisen ja asehuoneen päädyn oikaisun jälkeen käyttökielto poistettiin syksyllä 2004.[15]

Suojeluyhdistys ja Tampereen teknillisen yliopiston terässtudio järjestivät 2005 oppilaskilpailun, jolla haettiin rauniokirkolle kattamisideoita. Kilpailun voitti Mikko Lahikaisen työ "Viimeinen virsi", jonka periaatteena on suojata muurit koko raunion ylle kohoavalla lasikatteella.[16] Museovirasto oli torjunut raunion kattamisen lausunnossaan 2004, mutta asettui syksyllä 2015 annetussa lausunnossa puoltamaan lasikatetta.[17]

Kattamishanke eteni, kun kattamiselle saatiin rakennuslupa huhtikuun 2024 alussa. Työ tarvitse rahoituksen lisäksi vielä Museovirastolta luvan liittää uudet rakenteet rauniokirkon muureihin.[18]

Raunion kunnostuksen ja tutkimuksen vaiheita muokkaa

 
Kirkko sisältä kesällä 2016.
  • 1890 kirkon katto romahti.
  • 1891 seurakuntalaiset purkivat loput puuosat.
  • 1902–1904 Muinaismuistoyhdistyksen ja seurakunnan kustantamia kunnostustoimia, jotka keskeytyivät kustannusarvion ylityttyä.[6]
  • 1917 lähtien Muinaistieteellinen Toimikunta (Museoviraston edeltäjä) vastasi rauniokirkon tutkimuksista ja korjauksista. Rahoitusta on myöhemminkin saatu seurakunnalta ja muista paikallisista lähteistä.[19]
  • 1923 kirkon sisällä kasvaneet puut raivattiin pois, pohja tasoitettiin, ikkunoihin laitettiin piikkilankaesteet.
  • 1932 tuettiin kallistuneita kuoripäädyn ja asehuoneen seiniä, korjattiin sisäseiniä ja muurattiin uudelleen ikkuna- ja oviaukkoja.[7]
  • 1952 kaatumassa ollut seinä tuettiin rautatangoin, muita pienempiä korjauksia.[20]
  • 1968–1969 muurinharjoja kunnostettiin, asehuoneen pääty oikaistiin.
  • 1974–1976 jatkettiin korjaustöitä.
  • 1988–1994 muureja vahvistettiin, tiilirakenteita restauroitiin, rakennettiin kirkon sisäpuolen pintavesien poistojärjestelmä. Länsipäädyn koristekuvioiden tutkimus ja jäljentäminen.
  • 1992 arkeologinen kaivaus vedenpoistojärjestelmän rakentamisen vuoksi.
  • 1996 perustusmaan ominaisuuksia tutkittiin painokairauksella.
  • 1998 arkeologinen kaivaus perustusten tilan selvittämiseksi sen jälkeen kun oli havaittu länsipäädyssä halkeamia.
  • 1999 raunio todettiin vaaralliseksi yleisölle ja alue suljettiin.
  • 2003 tuettiin länsipäädyn ja asehuoneen perustukset betonianturoilla. Tehtiin näiden töiden vaatimat pelastuskaivaukset.
  • 2004 asehuoneen päädyn yläosa oikaistiin, kirkon käyttökielto poistettiin.[19]
  • 2007 sakastin katto uusittiin.[21]
  • 2008 länsipäädyn oviaukko korjattiin.[22]
  • 2010 asehuoneen perustukset vahvistettiin tulevaa kattamista varten.[23]
  • 2014 asehuone katettiin.[24]
 
Pälkäneen harmaakivikirkko

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Koski, Katriina.: Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi: Ehdotus maakunnallisiksi maisema-alueiksi 2013, s. 60-63. Pirkanmaan liitto, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.4.2024).
  2. ↑ a b Pälkäneen Rauniokirkko – Pyhän Mikaelin kirkko rauniokirkko.fi. Viitattu 17.4.2024.
  3. ↑ Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 319. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  4. ↑ a b Historia – Pälkäneen Rauniokirkko rauniokirkko.fi. Viitattu 17.4.2024.
  5. ↑ Pälkäneen historia, s. 565, s. 576
  6. ↑ a b Vuorensola, s. 229–231
  7. ↑ a b Vuorensola, s. 504
  8. ↑ Ruohonen, Juha: Pääkallonpaikoilla, Retziuksen retken kaivauskohteet vuonna 1873. Muinaistutkija, 4/2021. Suomen arkeologinen seura.
  9. ↑ Roth, Raili: Ministeriö valmistelee Pälkäneen pääkallojen luovutuspyyntöä – Hallitusneuvos: ”Tämä on ainutlaatuinen tilanne” Aamulehti. 19.10.2021. Viitattu 17.4.2024.
  10. ↑ Punkari, Pasi: Pälkäneellä on paikka minne haudata 150 vuotta sitten Suomesta Ruotsiin rotututkimuksen nimissä viedyt pääkallot 16.7.2022. Yle. Viitattu 17.4.2024.
  11. ↑ Peltola, Satu: Vuosien vääntö on ohi: Pälkäne saa pääkallot takaisin Aamulehti. 27.2.2024. Viitattu 17.4.2024.
  12. ↑ a b Pälkäneen Pyhän Mikaelin rauniokirkko Pälkäneen seurakunta. Viitattu 17.4.2024.
  13. ↑ Castrenius, Olaus Christierni (1666–1736) Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 17.4.2024.
  14. ↑ Olaus Castreniuksen muistokiven paljastus 6.6 1982New Page 1 Castrén sukuyhdistys. Viitattu 29.7.2021.
  15. ↑ Heinonen, s. 22, s. 34
  16. ↑ Arvio, Taru: Pälkäneen rauniokirkon kattaminen : ideakilpailu. 101 s.. Tampereen teknillinen yliopisto. Rakennussuunnittelun laitos, 2006. ISBN 952-15-1589-9.
  17. ↑ Lasikatto ehkä sittenkin (Museovirasto asettui puoltamaan Pälkäneen Vanhankirkon kattamista) Sydän-Hämeen Lehti. 5.11.2015. Viitattu 30.9.2018.
  18. ↑ Palomaa, Antti: Vuosikausien haave rauniokirkon lasikatteesta on entistä lähempänä toteutumista – rakennuslupa tuli jo 16.4.2024. Yle. Viitattu 17.4.2024.
  19. ↑ a b Heinonen, s. 21–22
  20. ↑ Vuorensola, s. 680
  21. ↑ Asehuonekin saa ehkä tulevaisuudessa katon. Sydän-Hämeen Lehti, 1. lokakuuta 2007, nro 78, s. 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2007. [vanhentunut linkki]
  22. ↑ Hakanpää, s. 35
  23. ↑ Pälkäneen rauniokirkko, Pälkäne Museovirasto restauroi. Museovirasto. Viitattu 30.9.2018.
  24. ↑ Ulla Siren: Katto paikoilleen vaikka pala kerralla (Vanhakirkko: Pälkäneen Lions Club ryhtyi kattamaan asehuonetta talkoilla) Sydän-Hämeen Lehti. 2.9.2014. Viitattu 30.9.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pälkäneen_rauniokirkko&oldid=22332139”