Pälkäneen rauniokirkko
Pälkäneen rauniokirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko on Pälkäneen kirkonkylässä Onkkaalassa sijaitseva keskiaikaisen harmaakivikirkon raunio.
| Pälkäneen rauniokirkko | |
|---|---|
 |
|
| Sijainti | Onkkaala, Pälkäne |
| Koordinaatit | |
| Rakentamisvuosi | noin 1495–1505 |
| Materiaali | harmaakivi |
 |
|
Kirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana.[1]
Uskonpuhdistus 1500-luvulla vaikutti niin, että kirkon sisäosia uusittiin. Pyhimysten kuvat poistettiin, ja kirkkoon tuli saarnastuoli, penkit ja parvekkeet. Ulkokuori säilyi pääosin ennallaan. Isonvihan Kostianvirran taistelun aikaan kirkko ryöstettiin lähes kokonaan.
1740-luvulla hiekkamaalle perustetun kirkon perustukset alkoivat pettää, seiniin ilmestyi halkeamia ja toisen päädyn alttaritaulu vajosi. Lopulta kirkko hylättiin Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua vuonna 1839.[2] Ruotsalainen Retziuksen retkikunta vei kirkolta 55 sinne haudatun ihmisen pääkallot Tukholmaan tutkimustarkoituksessa vuonna 1873.[3] Kirkon katto sortui joulukuun 3. päivänä 1890 raivonneessa myrskyssä.[4] Rauniota ja sen ympäristöä on sen jälkeen kunnostettu ja tutkittu useita kertoja. Kirkollisia tilaisuuksia rauniokirkossa on pidetty 1920-luvulta lähtien.[5]
Kirkossa sijainneet Pyhää Lauria ja Pyhää Olavia esittävät puuveistokset ovat nykyisin Kansallismuseossa.
Kirkon pihalla sijaitsevat vuonna 1949 paljastettu kirjanpainaja Daniel Medelplanin muistomerkki sekä vuonna 1982 paljastettu Olaus Castreniuksen muistomerkki.[6]
Kunnostushanke Muokkaa
Kirkonraunio todettiin yleisölle vaaralliseksi kesällä 1999. Jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet jouduttiin toimittamaan muurien ulkopuolella.
Vuonna 2002 perustettiin Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys tarkoituksena estää kirkon tuhoutuminen ja mahdollisesti kattaa kirkko uudella katolla. Herätteenä oli vuonna 1997 palaneen Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakennus. Yhdistys aloitti kesällä 2003 alueella arkeologiset kaivaukset ja perustusten vahvistamisen. Tähän tarkoitukseen se sai avustusta Alfred Kordelinin säätiöltä. Perustusten vahvistamisen ja asehuoneen päädyn oikaisun jälkeen käyttökielto poistettiin syksyllä 2004.[7]
Suojeluyhdistys ja Tampereen teknillisen yliopiston terässtudio järjestivät 2005 oppilaskilpailun, jolla haettiin rauniokirkolle kattamisideoita. Kilpailun voitti Mikko Lahikaisen työ "Viimeinen virsi", jonka periaatteena on suojata muurit koko raunion ylle kohoavalla lasikatteella.[8] Museovirasto oli torjunut raunion kattamisen lausunnossaan 2004, mutta asettui syksyllä 2015 annetussa lausunnossa puoltamaan lasikatetta.[9]
Raunion kunnostuksen ja tutkimuksen vaiheita Muokkaa
- 1890 kirkon katto romahti.
- 1891 seurakuntalaiset purkivat loput puuosat.
- 1902–1904 Muinaismuistoyhdistyksen ja seurakunnan kustantamia kunnostustoimia, jotka keskeytyivät kustannusarvion ylityttyä.[4]
- 1917 lähtien Muinaistieteellinen Toimikunta (Museoviraston edeltäjä) vastasi rauniokirkon tutkimuksista ja korjauksista. Rahoitusta on myöhemminkin saatu seurakunnalta ja muista paikallisista lähteistä.[10]
- 1923 kirkon sisällä kasvaneet puut raivattiin pois, pohja tasoitettiin, ikkunoihin laitettiin piikkilankaesteet.
- 1932 tuettiin kallistuneita kuoripäädyn ja asehuoneen seiniä, korjattiin sisäseiniä ja muurattiin uudelleen ikkuna- ja oviaukkoja.[5]
- 1952 kaatumassa ollut seinä tuettiin rautatangoin, muita pienempiä korjauksia.[11]
- 1968–1969 muurinharjoja kunnostettiin, asehuoneen pääty oikaistiin.
- 1974–1976 jatkettiin korjaustöitä.
- 1988–1994 muureja vahvistettiin, tiilirakenteita restauroitiin, rakennettiin kirkon sisäpuolen pintavesien poistojärjestelmä. Länsipäädyn koristekuvioiden tutkimus ja jäljentäminen.
- 1992 arkeologinen kaivaus vedenpoistojärjestelmän rakentamisen vuoksi.
- 1996 perustusmaan ominaisuuksia tutkittiin painokairauksella.
- 1998 arkeologinen kaivaus perustusten tilan selvittämiseksi sen jälkeen kun oli havaittu länsipäädyssä halkeamia.
- 1999 raunio todettiin vaaralliseksi yleisölle ja alue suljettiin.
- 2003 tuettiin länsipäädyn ja asehuoneen perustukset betonianturoilla. Tehtiin näiden töiden vaatimat pelastuskaivaukset.
- 2004 asehuoneen päädyn yläosa oikaistiin, kirkon käyttökielto poistettiin.[10]
- 2007 sakastin katto uusittiin.[12]
- 2008 länsipäädyn oviaukko korjattiin.[13]
- 2010 asehuoneen perustukset vahvistettiin tulevaa kattamista varten.[14]
- 2014 asehuone katettiin.[15]
Lähteet Muokkaa
- Hakanpää, Päivi: Pälkäneen keskiaikaisen kirkon restaurointi- ja tutkimushistoria (pdf) 2009. Museovirasto, rakennushistorian osasto. Viitattu 19.4.2012.
- Heinonen, Päivi (toim.): Kivi sydämellä. Rauniokirkkohanke 2003–2006. Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys ry 2006. 36 s. + 14 kuvasivua. ISBN 9789529208517
- Pälkäneen historia. Pälkäneen kunta 1972. 703 s. ISBN 951-95045-0-8
- Vuorensola, Hannu: Pälkäneen historia II. Pälkäneen kunta 1988. 738 s. ISBN 951-99956-0-9
Viitteet Muokkaa
- ↑ Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 319. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
- ↑ Pälkäneen historia, s. 565, s. 576
- ↑ Ruohonen, Juha: Pääkallonpaikoilla, Retziuksen retken kaivauskohteet vuonna 1873. Muinaistutkija, 4/2021. Suomen arkeologinen seura.
- ↑ a b Vuorensola, s. 229–231
- ↑ a b Vuorensola, s. 504
- ↑ New Page 1 castrensuku.fi. Viitattu 29.7.2021.
- ↑ Heinonen, s. 22, s. 34
- ↑ Arvio, Taru: Pälkäneen rauniokirkon kattaminen : ideakilpailu. 101 s.. Tampereen teknillinen yliopisto. Rakennussuunnittelun laitos, 2006. ISBN 952-15-1589-9.
- ↑ Lasikatto ehkä sittenkin (Museovirasto asettui puoltamaan Pälkäneen Vanhankirkon kattamista) Sydän-Hämeen Lehti. 5.11.2015. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ a b Heinonen, s. 21–22
- ↑ Vuorensola, s. 680
- ↑ Asehuonekin saa ehkä tulevaisuudessa katon. Sydän-Hämeen Lehti, 1. lokakuuta 2007, nro 78, s. 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2007. [vanhentunut linkki]
- ↑ Hakanpää, s. 35
- ↑ Pälkäneen rauniokirkko, Pälkäne Museovirasto restauroi. Museovirasto. Viitattu 30.9.2018.
- ↑ Ulla Siren: Katto paikoilleen vaikka pala kerralla (Vanhakirkko: Pälkäneen Lions Club ryhtyi kattamaan asehuonetta talkoilla) Sydän-Hämeen Lehti. 2.9.2014. Viitattu 30.9.2018.
Aiheesta muualla Muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pälkäneen rauniokirkko Wikimedia Commonsissa
