Ounasvaaran Hiihtoseura

rovaniemeläinen urheiluseura

Ounasvaaran Hiihtoseura ry (OH) on rovaniemeläinen yleishiihtoseura, joka on perustettu vuoden 1927 alussa. Se on järjestänyt useita kansainvälisen tason urheilutapahtumia ja sen urheilijat ovat saavuttaneet yhteensä yli 40 olympia- ja maailmanmestaruusmitalia.

Historia

muokkaa

Rovaniemellä järjestettiin vuodesta 1902 hiihtokilpailuja, alkuvaiheessa tasamaahiihtona Kemijoen jäällä ja vuodesta 1923 lähtien murtomaahiihtokilpailuina Ounasvaaralla. Ounasvaaran Hiihtoseura alkoi perustamisvuodestaan 1927 lähtien järjestää Ounasvaaran Talvikisoja. Kisat saivat nopeasti suuren suosion muodostuen sekä kansallisesti merkittäväksi talviurheilutapahtumaksi että kansainväliseksi kilpailuareenaksi. Kisat välitettiin radiolähetyksinä vuodesta 1929 alkaen. Talvikisat pidettiin vuoteen 1964 asti Rovaniemen suojeluskunnan 1920-luvulla rakentamalla ampumaradalla. Kisojen huoltorakennuksena palveli ampumapaviljonki, nykyinen Ounasvaaran Hiihtoseuran Punainen tupa, jonka suojeluskunta oli rakentanut ampumaratansa päähän vuonna 1926.[1]

Ensimmäinen hyppyrimäki rakennettiin Ounasvaaralle vuonna 1927. Vuonna 1937 valmistui Pöyliövaaralle Suomen suurin hyppyrimäki, joka toimi yhtenä Ounasvaaran Talvikisojen kilpailupaikkana. Alppihiihtoa ryhdyttiin harrastamaan Ounasvaaralla talvella 1937, ja vuonna 1943 raivattiin ensimmäinen kisakelpoinen rinne. Myöhemmin Rovaniemelle pystytettiin noin 20 erikokoista hyppyrimäkeä. Niistä suurin, Ounasvaaran mäkikeskukseen rakennettu, arkkitehti Ole Gottlebenin suunnittelema betonirakenteinen suurmäki saatiin käyttöön talvikisoihin 1962.[2]

Ounasvaaran hiihtomaja valmistui Juhannuskallion juurelle vuonna 1949. Sen suunnitteli arkkitehti Jouko Ylihannu, ja rakennuttajina olivat Suomen Matkailijayhdistys ja Ounasvaaran Hiihtoseura, mutta Matkailijayhdistys luopui omasta osuudestaan jo saman vuoden lopulla. Majan pihaan johtava autotie valmistui vuonna 1949. Hiihtomajaan tehtiin Ylihannun suunnittelema laajennus 1960-luvun alussa.[3]

Ounasvaaran talvikisat siirtyivät vuonna 1965 vaaran toiselle puolelle, kun hiihtostadion valmistui. Uuden hiihtokeskuksen alueelle oli jo 1950-luvun loppupuolella rakennettu valaistu laskettelurinne ja kapulahissi, ja vuonna 1965 saatiin käyttöön uusi hiihtohissi. Tottorakan valaistut rinteet ja hissi valmistuivat vuonna 1971 ja tuolihissi 1984.[4]

Saavutuksia

muokkaa

Olympiavoittoon Ounasvaaran Hiihtoseuran urheilijoista ovat yltäneet Antti Hyvärinen, Jouko Törmänen, Tuomo Ylipulli ja Hannu Manninen. Maailmanmestareita ovat Ylipullin ja Mannisen lisäksi maastohiihtäjät Pekka Niemi, Olavi Alakulppi ja Pirjo Muranen, yhdistetyn hiihtäjät Tapio Nurmela ja Janne Ryynänen, hiihtosuunnistajat Matti Keskinarkaus ja Terhi Holster sekä alppihiihtäjä Kalle Palander, joka vaihtoi vuonna 2005 Ruka Slalomiin. Tauno Luiro ylitti ensimmäisenä mäkihyppääjänä maailmassa sadan metrin rajan, Ensio Hyytiä oli 1950-luvulla mäkihypyn MM-mitalisti, Tauno Käyhkö oli 1970-luvun alkupuolen paras suomalaishyppääjä, ja Harri Olli on toistaiseksi viimeisin pohjoismaisten lajien MM-kisoissa mitalille yltänyt suomalainen mäkihyppääjä. Palanderin lisäksi myös Suomen kaikkien aikojen paras naisalppihiihtäjä Tanja Poutiainen on ounasvaaralaisia.

Henkilökohtaiset SM-voitot mäkihypyssä

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
4 Tauno Käyhkö 1971–1974 normaalimäki (2), suurmäki (2)
4 Jouko Törmänen 1976–1980 normaalimäki
4 Esko Rautionaho 1970–1975 normaalimäki (1), suurmäki (3)
2 Kari Ylianttila 1973–1975 normaalimäki (1), suurmäki (1)
2 Olli Muotka 2011 normaalimäki (1), suurmäki (1)
2 Julia Kykkänen 2011–2013
2 Jenny Rautionaho 2012–2016
1 Antti Hyvärinen 1954 normaalimäki
1 Ensio Hyytiä 1963 normaalimäki
1 Seppo Hannula 1974 normaalimäki
1 Pekka Hyvärinen 1977 normaalimäki
1 Raimo Ylipulli 1993 normaalimäki
1 Sami Niemi 2014 normaalimäki
1 Niko Kytösaho 2016 normaalimäki
Huom: Kesämestaruuksia ei ole luvuissa mukana.

SM-voitot mäkihypyn joukkuekilpailussa

muokkaa
Vuosi 1. hyppääjä 2. hyppääjä 3. hyppääjä 4. hyppääjä
1970 Tauno Käyhkö Paavo Maunu Esko Rautionaho
1972 Kari Ylianttila Tauno Käyhkö Esko Rautionaho
1974 Seppo Hannula Tauno Käyhkö Kari Ylianttila
1975 Jouko Törmänen Kari Ylianttila Esko Rautionaho
1976 Jouko Törmänen Esko Rautionaho Pekka Hyvärinen
1977 Esko Rautionaho Pekka Hyvärinen Jouko Törmänen
1978 Esko Rautionaho Pekka Hyvärinen Jouko Törmänen
1987 Eero Mäkikallio Jukka Ylipulli Heikki Ylipulli Tuomo Ylipulli
1999 Jani Salo Herman Huczowski Pasi Hyytiä Hannu Manninen
2015 Juuso Heikkinen Andreas Alamommo Harri Olli Sami Niemi

Henkilökohtaiset SM-voitot yhdistetyssä

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
15 Hannu Manninen 1995–2011 normaalikilpailu (10), sprintti (5)
4 Janne Ryynänen 2009–2012 normaalikilpailu (2), suurmäen kilpailu (2)
2 Jukka Ylipulli 1986–1989 normaalikilpailu
1 Martti Huhtala 1948 normaalikilpailu
1 Aarne Ylikorva 1966 normaalikilpailu
Huom: Kesämestaruuksia ei ole luvuissa mukana.

SM-voitot yhdistetyn joukkuekilpailussa

muokkaa
Vuosi 1. hiihtäjä 2. hiihtäjä 3. hiihtäjä
1994 Kari Manninen Hannu Manninen Tapio Nurmela
1997 Tapio Nurmela Kari Manninen Hannu Manninen
1999 Kari Manninen Hannu Manninen Tapio Nurmela
2003 Tommi Hyry Ville Kähkönen Hannu Manninen
2004 Ville Kähkönen Janne Ryynänen Hannu Manninen
2006 Hannu Manninen Janne Ryynänen

SM-voitot yhdistetyn parisprintissä

muokkaa
Vuosi 1. hiihtäjä 2. hiihtäjä
2008 Ville Kähkönen Janne Ryynänen
2010 Hannu Manninen Janne Ryynänen
2011 Hannu Manninen Janne Ryynänen

Henkilökohtaiset SM-voitot maastohiihdossa

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
8 Pirjo Muranen (o.s. Manninen) 2001–2011 15 km perinteinen (1), yhdistelmähiihto (1), sprintti (6)
2 Anu Kittilä 1996 10 km vapaa (1), 15 km perinteinen (1)
1 Teuvo Hatunen 1969 50 km
1 Hannu Manninen 2002 sprintti
1 Mona-Lisa Malvalehto 2005 7,5 km + 7,5 km yhdistelmähiihto

SM-voitot maastohiihdon viestissä

muokkaa
Vuosi 1. hiihtäjä 2. hiihtäjä 3. hiihtäjä
1978 Sirpa Kesälä Pirjo Arola Eila Saarijärvi
2003 Mona-Lisa Malvalehto Liisa Keisu Pirjo Manninen
2007 Mona-Lisa Malvalehto Johanna Herajärvi Pirjo Manninen

SM-voitot maastohiihdon sprinttiviestissä

muokkaa
Vuosi 1. hiihtäjä 2. hiihtäjä
2003 Nita Tennilä Mona-Lisa Malvalehto
2004 Mona-Lisa Malvalehto Pirjo Manninen
2005 Mona-Lisa Malvalehto Pirjo Manninen
2006 Mona-Lisa Malvalehto Pirjo Manninen

Henkilökohtaiset SM-voitot alppihiihdossa

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
17 Tanja Poutiainen 1996–2007 syöksylasku (1), supersuurpujottelu (2), suurpujottelu (6), pujottelu (6), paripujottelu (2)
10 Kalle Palander 1996–2005 supersuurpujottelu (1), suurpujottelu (3), pujottelu (4), paripujottelu (2)
7 Jari Keskipoikela 1980–1986 syöksylasku (1), suurpujottelu (1), pujottelu (4), paripujottelu (1)
5 Sara Mustonen 1977–1979 syöksylasku, suurpujottelu (2), pujottelu (2)
5 Carita Timonen 1988–1992 suurpujottelu (1), pujottelu (1), paripujottelu (3)
3 Anne Vitikka 1975–1979 syöksylasku (2), pujottelu (1)
1 Aarne Valkama 1938 syöksylasku
1 Sinikka Hyvönen 1969 syöksylasku
1 Seppo Leppäniemi 1970 pujottelu
1 Virve Kuusela 1983 syöksylasku
1 Jari Ahtola 1986 syöksylasku
1 Tommi Viirret 2000 suurpujottelu
1 Jaana-Maarit Välimäki 2000 pujottelu

Henkilökohtaiset SM-voitot ampumahiihdossa

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
4 Aino Kallunki 1983–1988 normaalimatka (2), sprintti (2)

Henkilökohtaiset SM-voitot hiihtosuunnistuksessa

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
10 Matti Keskinarkaus 2000–2012 pikamatka/sprintti (6), keskimatka (2), pitkä matka (1), erikoispitkä matka (1)
3 Pekka Varis 1993–2008 normaalimatka
2 Terhi Holster 1996–1997 normaalimatka

SM-voitot hiihtosuunnistuksen parisprintissä

muokkaa
Vuosi 1. hiihtäjä 2. hiihtäjä
2010 Teemu Niskanen Hannu-Pekka Pukema

Henkilökohtaiset SM-voitot suunnistuksessa

muokkaa
Kpl Nimi Vuodet Lajit
1 Aira Mylly 1970 normaalimatka

Lähteet

muokkaa
  • Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5597-8 Väitöskirjan verkkoversio
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
  • Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirjat 1996–2017

Viitteet

muokkaa
  1. Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria, s. 67, 132, 351. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5597-8
  2. Hautajärvi 2014, s. 132, 152, 157, 250.
  3. Hautajärvi 2014, s. 196, 239, 246–247, 250.
  4. Hautajärvi 2014, s. 250.

Aiheesta muualla

muokkaa