Osvald Harjo
Osvald Harjo, sukunimi esiintyi myös muodossa Harju (30. syyskuuta 1910 Pasvik, Etelä-Varanki, Finnmark – 20. huhtikuuta 1993 Oppegård, Akershusin lääni) oli ruijansuomalainen Paatsjoella asunut toisen maailmansodan aikainen vastarintamies joka paettuaan saksalaismiehittäjiä Neuvostoliittoon joutui vankileireille ja pääsi palaamaan Norjaan vasta 1955. [1][2]
Saksalaisten miehitettyä Norjan keväällä 1940 Harjo pakeni lokakuussa 1940 yhdessä satojen muiden pohjoisnorjalaisten kanssa Neuvostoliittoon. NKVD värväsi hänet mukaan Etelä-Varangin alueella tapahtuneeseen partisaanitoimintaan. Harjo joutui elokuussa 1942 Gestapon pidättämäksi ja kiduttamaksi, Hän onnistui pakenemaan vankeudesta ja siirtymään Neuvostoliiton puolelle. Täällä Harjoa syytettiin kuitenkin nyt vakoilusta saksalaisten hyväksi ja hänelle langetettiin vuonna 1944 15 vuoden leirituomio.[2]
Harjo oli muun muassa Kargapol-leireillä Luoteis-Venäjällä ja Moskovan pohjoispuolella sijainneilla Aleksandrovin leirillä ja Dubpravlagin leirillä. Hän oli rakennustöissä ja sairastui vankeuaikanaan useita kertoja ja pysyi hengissä vain ihmeen kautta. Vuonna 1953 Harjon vaimo yritti vaikuttaa turhaan norjalaisten kommunistien kautta Neuvostoliittoon jotta Harjo vapautettaisiin.[1]
Harjo vapautettiin Norjan pääministerin Einar Gerhardsenin Neuvostoliiton vierailun jälkeen marraskuussa 1955 ja hän pääsi palaamaan Norjaan 3. joulukuuta 1955. Harjo oli aiemmin ollut mukana kommunistien toiminnasta mutta palattuaan hän liittyi Norjan työväenpuolueeseen. Harjo toimi vapauduttuaan metallimiehenä mutta joutui jäämään leiriajan vammojensa takia eläkkeelle 1968. Norjalainen kirjailija ja työväenpuolueen poliitikko Paul Engstad toimitti Harjun vankileirimuitelmat jotka julkaistiin 1956 nimellä Moskva kjenner ingen tårer (suom. Moskova ei usko kyyneliin). Muistelmat julkaistiin seuraavana vuonna myös suomeksi käännettynä.[2]
Teoksia
muokkaaNimellä Osvald Harju:
- Kyynelten tie ; suom. Vilho Hokkanen. Tammi 1957
