Oskar Wetzell

suomalainen uimahyppääjä

Oskar Wilhelm Wetzell (5. joulukuuta 1888 Helsinki28. marraskuuta 1928 Helsinki) oli suomalainen kirjansitoja, taikuri ja uimahyppääjä.[1]

Oskar Wetzell

Oskar Wetzell sairastui kaksivuotiaana aivotulehdukseen ja sen seurauksena hän oli kuuro[2] loppuelämänsä ajan. Hän oppi kirjansitojan ammatin kuuromykkäin koulussa ja perusti sitten oman kirjansitomon Helsinkiin. Kaksikymmenvuotiaana Wetzell tutustui turkulaiseen valokuvaajaan Hirniin, jolta hän sai ensimmäiset oppinsa taikatemppujen tekemisessä. Wetzell hankki taikurivälineitä ja alan kirjallisuutta Saksasta sekä opiskeli uusia taikatemppuja. Hän esiintyi taikurina juhlissa ja kabareissa ja järjesti myös omia kiertueita etupäässä Pohjanmaalla.[1]

Wetzell osallistui kaksiin olympiakisoihin. Lontoon kesäolympialaisissa 1908 hän selviytyi ponnahduslautahypyissä alkulohkostaan jatkoon, mutta karsiutui semifinaalissa loppukilpailusta. Kerroshypyissä hän karsiutui alkulohkossa. Tukholmassa 1912 Wetzell karsiutui alkulohkossa kaikissa kolmessa tapahtumassa.

Wetzell voitti kerroshyppyjen Suomen-mestaruuden vuosina 1908, 1909, 1911 ja 1913 sekä ponnahduslautahyppyjen Suomen-mestaruuden vuosina 1908, 1909, 1912 ja 1913.[3][4]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b sirkusteltta-blogi 28.6.2013 : Taikuri Oskar Wetzell
  2. Oskar Wetzell | Kuurojen museo kuurojenmuseo.fi. Viitattu 10.10.2020.
  3. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 384–385. Otava, 1970.
  4. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 47. WSOY, 1996. ISBN 9510210722.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.