Avaa päävalikko

Oscar-gaala 2019 on 91. kertaa järjestetty palkintogaala, jossa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jaettiin Oscar-palkinnot vuoden 2018 elokuville. Gaala järjestettiin Dolby-teatterissa Los Angelesin Hollywoodissa 24. helmikuuta 2019. Yhdysvalloissa gaalan esitti ja tuotti televisiokanava ABC. Suomessa gaala nähtiin suorana lähetyksenä Yle Teema -kanavalla.[1]

Oscar-gaala 2019
Oscar-gaala 2019.jpg
Päiväys 2019-02-2424. helmikuuta 2019
Paikka Dolby Theatre, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Tuottaja Donna Gigliotti
Glenn Weiss
Ohjaaja Glenn Weiss
Kohokohtia
Paras elokuva Green Book
Paras ohjaaja Alfonso Cuarón
Roma
Paras miespääosa Rami Malek
Bohemian Rhapsody
Paras naispääosa Olivia Colman
The Favourite
Eniten palkintoja Bohemian Rhapsody (4)
Eniten ehdokkuuksia The Favourite & Roma 10

Tämä oli ensimmäinen ilman juontajaa järjestetty Oscar-gaala tasan 30 vuoteen.[2] Alun perin gaalan oli tarkoitus juontaa Kevin Hart, mutta hän sai ABC-kanavalta potkut, kun Hartin vuosien takaiset homovastaisiksi vitseiksi tulkitut twiitit tulivat jälleen julkisuuteen. Gaalaan ei hankittu korvaavaa juontajaa.[3]

Green Book palkittiin parhaan elokuvan, parhaan miessivuosan ja parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen palkinnoilla. Eniten palkintoja sai Bohemian Rhapsody, joka palkittiin neljällä Oscarilla muun muassa parhaasta miespääosasta.[4]

Eniten ehdokkuuksia saivat The Favourite ja Roma, jotka molemmat saivat 10 ehdokkuutta.[5]

Voittajat ja ehdokkaatMuokkaa

 
Peter Farrelly palkittiin parhaasta elokuvasta ja alkuperäisestä käsikirjoituksesta
 
Alfonso Cuarón palkittiin parhaasta ohjauksesta, vieraskielisestä elokuvasta ja kuvauksesta
 
Olivia Colman palkittiin parhaasta naispääosasta
 
Rami Malek palkittiin parhaasta miespääosasta
 
Regina King palkittiin parhaasta naissivuosasta
 
Mahershala Ali palkittiin parhaasta miessivuosasta
 
Lady Gaga palkittiin parhaasta laulusta
  • Period. End of Sentence. – Rayka Zehtabchi & Melissa Berton
    • Black Sheep – Ed Perkins & Jonathan Chinn
    • End Game – Rob Epstein & Jeffrey Friedman
    • Lifeboat – Skye Fitzgerald & Bryn Mooser
    • A Night at the Garden – Marshall Curry
  • Skin – Guy Nattiv & Jaime Ray Newman
    • Detainment – Vincent Lambe & Darren Mahon
    • Fauve – Jérémy Comte & Maria Gracia Turgeon
    • Marguerite – Marianne Farley & Marie-Hélène Panisset
    • Mother – Rodrigo Sorogoyen & María del Puy Alvarado
  • Bao – Domee Shi & Becky Neiman-Cobb
    • Animal Behaviour – Alison Snowden & David Fine
    • Late Afternoon – Louise Bagnall & Nuria González Blanco
    • One Small Step – Andrew Chesworth & Bobby Pontillas
    • Weekends – Trevor Jimenez
  • Bohemian Rhapsody – Paul Massey, Tim Cavagin & John Casali
    • Black Panther – Steve Boeddeker, Brandon Proctor & Peter Devlin
    • Ensimmäisenä kuussa – Jon Taylor, Frank A. Montaño, Ai-Ling Lee & Mary H. Ellis
    • Roma – Skip Lievsay, Craig Henighan & José Antonio García
    • A Star Is Born – Tom Ozanich, Dean Zupancic, Jason Ruder & Steve Morrow

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Oscar-gaala 2019 Teemalla: suora lähetys yöllä, suomeksi tekstitetty versio heti samana iltana 18.2.2019. Yle. Viitattu 24.1.2019.
  2. Boyd, Connor: Academy publicist confirms there will be no official Oscar's host for the first time in 30 years 5.2.2019. Dailymail. Viitattu 7.2.2019. (englanniksi)
  3. When are Oscars nominations announced? What to know about Oscars nominations, host and date for 2019 abc7news.com. 7.1.2019. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)
  4. Oscar Winners 2019: The Complete List 24.2.2019. Variety. Viitattu 22.1.2019. (englanniksi)
  5. Oscar Nominations 2019: The Complete List 22.1.2019. Variety. Viitattu 22.1.2019. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa