Oranienburg on kaupunki Saksassa, Brandenburgin osavaltiossa. Havel-joen rannoilla sijaitseva kaupunki kuuluu nykyään vain 35 kilometrin päässä olevan Berliinin suurkaupunkialueeseen. Asukkaita Oranienburgissa oli 41 621 vuonna 2012.

Oranienburg
Oranienburgin linna
Oranienburgin linna
vaakuna
vaakuna

Oranienburg

Koordinaatit: 52°45′N, 13°14′E

Valtio Saksa
Osavaltio Brandenburg
Piirikunta Oberhavel
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 162,37 km²
Korkeus 34 m
Väkiluku 41 621 (2 012)[1]
 – Väestötiheys 256 as./km²









Oranienburgiin johtaa Berliinin S-Bahn-verkoston linja S1.

Historia muokkaa

1100-luvulla perustettu Oranienburg mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisuudessa vuonna 1216 alkuperäisellä nimellään Bötzow. Albert Brandenburgilaisen uskotaan määränneen linnan rakentamisen Havel-joen rannalle. Tämän linnan ympärille keskittyi kauppapaikka, josta kaupunki sai alkunsa.

Vuonna 1646 vaaliruhtinas Fredrik Wilhelm avioitui hollantilaisen prinsessan Louise Henriette Orania-Nassaulaisen kanssa. Louise Henriette ihastui Bötzowiin siinä määrin, että sai koko alueen lahjaksi mieheltään. Prinsessa määräsi kaupunkiin rakennettavaksi hollantilaistyylisen uuden linnan, jota kutsui sitten Oranienburgiksi - Orania on saksaksi Oranien. Vuonna 1653 Bötzowin nimi vaihtui myös Oranienburgiksi.

Vuonna 1933 kaupunkiin perustettiin ensimmäinen keskitysleiri. Oranienburgin keskitysleiriä piti alkuun SA-joukot, myöhemmin se siirtyi SS:n haltuun uudella nimellä Sachsenhausenin keskitysleiri. Toisen maailmansodan jälkeen puna-armeija käytti keskitysleiriä erikoisvankileirinään. Nykyään Sachsenhausenin keskitysleiri toimii kansallisena muistomerkkinä ja museona.

Kaupunginosat muokkaa

Oranienburg muodostuu yhdeksästä kaupunginosasta:

  • Friedrichsthal
  • Germendorf
  • Lehnitz
  • Malz
  • Oranienburg
  • Sachsenhausen
  • Schmachtenhagen
  • Wensickendorf
  • Zehlendorf

Lähteet muokkaa

  1. Bevölkerung im Land Brandenburg nach amtsfreien Gemeinden, Ämtern und Gemeinden 31. Dezember 2012 (XLS) statistik-berlin-brandenburg.de. Viitattu 5.10.2013. (saksaksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Oranienburg