Kurskin taistelu

Saksan ja Neuvostoliiton välinen taistelu toisen maailmansodan itärintamalla 4.–22.7.1943
(Ohjattu sivulta Operaatio zitadelle)

Kurskin taistelu oli merkittävä Saksan ja Neuvostoliiton välinen taistelu toisen maailmansodan itärintamalla 4.–22. heinäkuuta 1943. Kurskin taistelu on maailman kaikkien aikojen suurin panssaritaistelu. Saksalaiset aloittivat hyökkäyksen itärintamalla Kurskin kaupungin lähellä. Saksan armeijan tavoitteena oli oikaista kaupungin kohdalle rintamaan muodostunut mutka, jotta joukkoja tarvittaisiin koko rintamalla vähemmän ja motittaa puna-armeijan alueella olleet merkittävät joukot ja saada siten Stalingradin taistelussa menetetty aloite takaisin haltuunsa. Neuvostoliitto onnistui pysäyttämään hyökkäyksen ja saksalaiset saivat vallattua alle viidesosan tavoitteistaan.

Kurskin taistelu
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
Operaatio Zitadelle eli Kurskin mutkan taistelu
Operaatio Zitadelle eli Kurskin mutkan taistelu
Päivämäärä:

4.–22. heinäkuuta 1943

Paikka:

Kursk, Neuvostoliitto

Lopputulos:

Neuvostoliiton voitto

Osapuolet

 Neuvostoliitto

 Saksa

Komentajat

Neuvostoliitto Georgi Žukov
Neuvostoliitto Nikolai Vatutin
Neuvostoliitto Konstantin Rokossovski
Neuvostoliitto Markian Popov
Neuvostoliitto Ivan Konev
Neuvostoliitto Pavel Rotmistrov
Neuvostoliitto Sergei Rudenko
Neuvostoliitto Kirill Moskalenko
Neuvostoliitto Aleksandr Novikov

Saksa Erich von Manstein
Saksa Günther von Kluge
Saksa Walter Model
Saksa Hermann Hoth
Saksa Werner Kempf
Saksa Otto Deßloch
Saksa Robert Ritter von Greim
Saksa Heinz Guderian
Saksa Alfred Jodl

Vahvuudet

1 910 361 sotilasta
5 128 panssarivaunua
2 792 lentokonetta

780 900 sotilasta
2 928 panssarivaunua
2 100 lentokonetta

Tappiot

863 303 kaatunutta, haavoittunutta tai vangittua
1 500 panssarivaunua
700–1 000 lentokonetta

350 000 kaatunutta, haavoittunutta tai vangittua
noin 1 000 panssarivaunua
1 000 lentokonetta

Taustaa muokkaa

Vaikka saksalaiset olivatkin kärsineet pahoja tappioita Stalingradissa, oli Saksa vielä vuonna 1943 sotilaallisesti erittäin voimakas. Neuvostoliittolaiset olivat vasta kärsineet tappion Harkovan taistelussa ja Josif Stalin oli asettunut puolustuskannalle odottamaan liittoutuneiden maihinnousua Välimeren pohjoisrannikolle Italiaan.

Neuvostoliiton tiedustelupalvelu sai selville että saksalaiset suunnittelivat hyökkäystä Kurskin lähellä. Merkittävimpänä tietolähteenä toimi ”Lucy”, vakoilurengas Sveitsissä, joka sai tietonsa brittien tiedustelupalvelulta. He pystyivät avaamaan saksalaisten Enigma-salakirjoituksen. Tämä oli brittien suurin sotasalaisuus, joka julkaistiin vasta 1970-luvulla. Neuvostoliittolaiset saivat selville hyökkäyksen, jonka koodinimi oli operaatio Zitadelle eli operaatio Linnoitus, ajankohdan ja jonkin näköisen ajoituksen. Tiedon saatuaan neuvostoliittolaiset vahvistivat Kurskin rintamaa ja taistelujen alkaessa siellä oli yli 6 000 kilometriä ampumahautoja, lähes 50 000 konekivääri-, tykki- ja kranaatinheitinasemaa ja kilometriä kohden keskimäärin 1 500 miinaa.

Neuvostoliittolaiset saivat hyvää aikaa tehdä massiiviset linnoituksensa, koska Adolf Hitler halusi odottaa uuden sukupolven ”ihmetankkiensa” Pantherien ja Tigerien valmistumista. Puna-armeija oli viimein saanut käyttöönsä nykyaikaisen liikkuvan sodankäynnin ja taitavat kenraalit olivat syrjäyttäneet politrukit. Vastakkain olivat molempien osapuolten parhaat kenraalit joukkoineen ja uusimmat aseet, joita oli kummallakin runsaasti.

Taistelu muokkaa

Syöksypommittajarykmentti 77:n Junkers Ju 87 Stukat aloittivat hyökkäyksen tulivalmistelun 4. heinäkuuta kello 15.00. Koneiden tarkoituksena oli tukea XXXXVIII panssariarmeijakuntaa, jonka oli tarkoitus vallata Butovon ja Gertsovkan välinen ylänkö. Ylängön valtaus mahdollisti tykistön tulenjohtajille paremman näkyvyyden mäkien alapuolella olevalla tasangolla olevien puna-armeijan joukkojen ryhmitykseen. Valtauksen tukena oli lisäksi Grossdeutschlandin tykistö. Butovon puolustuksesta vastannut 199. kaartin kiväärirykmentti oli työnnetty asemistaan. Gertsovkan hallinnasta käytiin kovempi taistelu 71. kaartin kivääridivisioonan joukkojen puolustautuessa sitkeästi. Kylä saatiin vallattua vasta puolilta öin.[1]

Operaatio Zitadelle muokkaa

Varsinainen hyökkäys alkoi seuraavana aamuna kello 3.30. Hyökkäyksen alettua saksalaiset etenivät aivan liian hitaasti ja olivat 12. heinäkuuta vielä 25 kilometrin päässä Kurskista.lähde?

Operaatio Kutuzov muokkaa

Nyt neuvostoliittolaiset kuitenkin käyttivät kaikki reservinsä vastaiskuun, operaatio Kutuzoviin, joka alkoi 5. kaartin panssariarmeijan hyökkäyksellä. Panssariarmeijaan kuului 900 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Prohorovkassa käytiin maailman suurin yksittäinen panssaritaistelu 5. kaartin panssariarmeijan ja 500 saksalaisen tankin välillä. Saksalaiset menettivät 60 panssarivaunua (lähteistä riippuen yli 70–100) ja venäläiset 328. Vaikka neuvostoliittolaiset hävisivät Prohorovkan taistelun, saksalaiset eivät enää onnistuneet saamaan aloitetta Kurskissa takaisin. Venäläisten aloittama voimakas vastahyökkäys Kurskin pohjoispuolelta kohti Orjolia pakotti saksalaiset irrottamaan joukkoja pohjoisen pihtiliikkeen hyökkäysjoukoista rintaman hajoamisen estämiseksi. Lisäksi 10. heinäkuuta tapahtunut Sisilian maihinnousu sai Hitlerin ilmoittamaan Günther von Klugelle ja Erich von Mansteinille, että operaatio oli ohi, vaikka Mansteinin mielestä taistelu oli vielä voitettavissa.[2]

Lopputulos muokkaa

Kun Neuvostoliiton tappiot olivat (luultavasti) 862 366 miestä (monet arviot kylläkin pyörivät 400 000–600 000:n välillä), yli 1 500 panssaria ja 700–1 000 lentokonetta, Saksan tappiot jäivät 198 512 mieheen (tai kun Orjolin operaatio ja heti Kurskin jälkeen tulleet tappiot otetaan huomioon, 350 000 kuolleeseen, vangittuun tai haavoittuneeseen saksalaiseen), noin 500 lentokoneeseen ja noin 300 panssarivaunuun (tästäkin luvusta on monia arvioita ja siihen eivät ainakaan kuulu jo ennen taistelua rikkoutuneet Pantherit). Saksan panssaritappiot olivat kuitenkin mahdollisesti jopa 1 200 vaunua, sillä lukuun on otettava kaikista syistä tuhoutuneet tai taistelukentälle pahojen vaurioidensa vuoksi jätetyt vaunut. Neuvostoliitto kykeni helposti korvaamaan menetetyt tankit, mutta Saksan panssarivoimille Kurskin menetykset olivat kova isku, eikä Saksa enää kyennyt toipumaan tappioistaan. Saksa ei saavuttanut kumpaakaan päätavoitettaan, vaan sai vallattua ainoastaan minimitavoitteensa. Neuvostoliitto kykeni hyökkäyksen päätyttyä aloittamaan vastahyökkäyksen. Kurskin taistelu oli Saksan sodankäynnille eräänlainen lopun alku, sillä sen jälkeen Neuvostoliitto saavutti strategisen voiton ja hyökkäysaloite siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Kurskin jälkeen saksalaiset eivät enää pystyneet itärintamalla kokoamaan hyökkäykseen tarvittavia operatiivisia reservejä.

Erich von Manstein on kuitenkin arvioinut saksalaislähteisiin viitaten, että molempien osapuolten tappiot olisivat olleet huomattavasti pienemmät. Manstein kirjoitti kirjassaan Menetetyt voitot, että puna-armeija menetti kaatuneina non 17 000 sotilasta ja noin 34 000 puna-armeijan sotilasta otettiin sotavangeiksi. Manstein laski myös, että haavoittuneita puna-armeijan sotilaita täytyi olla noin kaksinkertainen määrä kaatuneisiin verrattuna, jolloin hän päätyi arvioon, että Neuvostoliitto menetti noin 85 000 sotilasta. Saksan kaksi armeijaa menetti kaatuneina 3 330 sotilasta ja kokonaistappioiksi Saksalle tuli 20 720 sotilasta. Manstein laskee taistelujen tappiot taistelun alkamisesta siihen asti, kun operaatio heinäkuun puolivälissä keskeytettiin.

Manstein myös kyseenalaistaa tiedot Saksan käyttämien panssarivaunujen määrästä Kurskin taistelussa. Hänen mukaansa saksalaisilla oli käytössä vain 1 081 panssarivaunua ja 376 rynnäkkötykkiä, yhteensä siis 1 457 hyökkäysvaunua. Mansteinin mukaan hyvin alkanut saksalaishyökkäys jouduttiin pysäyttämään, koska Hitler Italian tapahtuminen takia halusi offensiivin keskeyttämistä ja asettautumista puolustukseen.

Myös jotkut riippumattomat tutkimukset ovat kyseenalaistaneet Georgi Žukovin ja venäläisten esittämät luvut propagandana ja päätyneet yleisimmin lähelle von Mansteinin arviota Kurskin taisteluiden aiheuttamista tappioista. Saksalaisten yleensä luotettavan kirjanpidon mukaan taisteluiden aiheuttama kokonaistappio saksalaisille oli vain kolme prosenttia koko vuoden 1943 tappioista, mikä tukee lähes täsmälleen von Mansteinin kirjassaan esittämää arviota, mutta varmaa tietoa ei ole. Venäläisille puolestaan oli tärkeää korostaa heidän saaneen aikaan voiton Saksasta, eikä etelärintaman avautuminen Italiaan. Toisaalta Hitler siirsi juuri Kurskin taistelujen jälkeen joukkoja Italiaan, jolloin voimasuhteet itärintamalla muuttuivat saksalaisille epäedullisiksi.

Operaatio Zitadellen eli Saksan hyökkäysvaiheen aikana Luftwaffen yksiköt lensivät 27 221 lentoa ja kärsivät niissä 193 tuhoutuneen lentokoneen tappiot, mukaan lukien lentokentille tuhoutuneet koneet. Neuvostoliiton aikaan sen omat historioitsijat G. A. Koltunov ja B. G Solovjov dokumentteihin viitaten ilmoittivat Neuvostoliiton ilmavoimien eli VVS:n tappioiksi lähes tuhat menetettyä konetta[3][4]. Taistelujen neljänä ensimmäisenä päivänä VVS:n yksiköt Kurskin alueella lensivät 11 235 lentoa ja menettivät sotatappioina peräti 556 konetta, jolloin suhteessa saksalaisten lentosuoritteisiin olivat VVS:n tappiot peräti seitsemän kertaa suuremmat: lähes viisi prosenttia sotalennoista. Länsiliittoutuneiden paineen kasvaessa Välimerellä ja etenkin Yhdysvaltain 8. ilma-armeijan (US 8th Air Force) lisätessä Saksan pommituksia alettiin Saksan itärintamalla olevia lentovoimia, etenkin päivähävittäjissä supistaa.

Olennaista taistelun tuloksella oli kuitenkin se, etteivät saksalaiset enää tämän jälkeen pystyneet merkittäviin, taisteluita ratkaiseviin keskityksiin. Merkittävistä torjuntavoitoista huolimatta voimasuhde oli heilahtanut niin paljon venäläisten hyväksi, ettei saksalaisten enää onnistunut saada strategista aloitetta.

Lähteet muokkaa

  • Carell, Paul: Poltettu maa: Taistelut Volgan ja Veikselin välillä. (Verbrannte Erde: Schlacht zwischen Wolga und Weichsel, 1964.) Suomentanut Raimo Arhela. Näköispainos (1. painos 1967). Jyväskylä: Gummerus, 2005. ISBN 951-20-6814-1.
  • Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6139-2.
  • Healy, Mark: Zitadelle the German Offensive Against the Kursk Salient 4–17 July 1943. Gloucestershire: History Print, 2011. ISBN 978-0-7524-5716-1. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Healy 2011, s. 194–195.
  2. Battle of Kursk Otherground, LLC and World-War-2.info. Viitattu 13.1.2009. (englanniksi)
  3. Kurskaja bitva (Vojenizdat, Moskva 1970), s. 366
  4. 16-ja vozdušnaja: vojenno-istoritšeski otšerk o bojevom puti 16-i vozdušnoi armii 1942–1945 (Vojenizdat, Moskva 1973), s. 186

Aiheesta muualla muokkaa