Opel Commodore

Opel Commodore oli vuonna 1966 esitelty, Opel Rekord C-malliin pohjautuva, ylempään keskiluokkaan asemoitu vaihtoehto. Commodoreen oli tarjolla kuusisylinterisiä moottorivaihtoehtoja, Rekordiin pääasiassa vain nelisylinterisiä moottoreita. Commodore-mallista oli kolme sukupolvea A, B ja C vuosina 1967–1982, ja se uudistui Rekord-sukupolvien D ja E rinnalla vuosina 1972 ja 1977. Kahdesta ensimmäisestä Commodore-sukupolvesta oli saatavilla 2- ja 4-ovinen sedan, 2-ovinen coupé ja kölniläisen Karl Deutsch -korittajan coupésta muuntama avoauto (Deutsch-työtä olivat myös muun muassa n. 200 kappaletta Borgward Isabella-avoautoa). Sillä oli Opel-yhtymän siunaus, ja avoauto tilattiinkin muiden korimallien tavoin piirimyyjän kautta. Farmarimalli Caravan oli sen sijaan tarjolla vain Rekord-sarjassa, vaikkakin Opel oli vuonna 1968 esitellyt paremmin varustellun, Woody -tyylin puukoristein varustetun Commodore Voyage -nimisen tutkielman. Vuonna 1977 esitellyssä Commodore C-mallisukupolvessa ei ollut enää coupé-versiota: tämä korvautui Opel Senatoriin perustuneella Monzalla. Vain hieman kalliimpi Senator söi muidenkin Commodore-mallien asiakaskunnan niin, että vuoden 1982 mallipäivityksessä Senator "A2" korvasi Commodoren lopulta kokonaan.

Opel Commodore
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Saksa
Valmistaja	Opel
Konserni	General Motors
Valmistusvuodet	1967–1982
Korimalli	kaksiovinen sedan neliovinen sedan kaksiovinen coupé
Luokka	E-segmentti
Teknisesti samankaltaisia	Holden Commodore
Vetotapa	takaveto
Infobox OK

Opel Commodore A Coupé vm. 1967

Commodore A (1967–1971)

Commodore A oli tehokkaampien moottoreiden ohella korisisarensa Rekord C paremmin varusteltu (mm. peräpeilin koristelista), suorituskyvyltään BMW 2500- ja Mercedes-Benz 250/280 -mallien kanssa kilpailevia mutta niitä edullisempi automalli. Tarjolla oli 2 239 cm³ 95 DIN-hevosvoiman peruscoupé , urheilullisemmin varusteltu GS-versio (Opel-malleja Yhdysvalloissa myyvästä Buick-divisioonasta tuttuGrand Sport) 137 DIN- hevosvoimalla , ja huippuversiona oli 2784 cm³-moottorin polttoaineen ruiskutuksella (E = Einspritzung) 150-160 DIN- hevosvoimaa tarjoava GS/E. GS-malli ja tehokkain, 190 km/t nopeuden saavuttava GS/E saivat Bilstein-kaasuiskunvaimentimet ja koristeelliset vanteet Michelin XAS-vyörenkailla, mutta vain GS/E oli varustettu korkeilla ajonopeuksilla ilmenneen keulan nosteen l. epävakauden hillitsevällä spoilerilla. Myös huippuversion mustatut kylkikeihäät ja konepelti olivat maksullinen lisävaruste. Commodore A oli suuri myyntimenestys, jopa luokkansa markkinajohtaja. Commodoren sulavalinjaiset hardtop-coupét (Opel oli pelännyt hyväksyykö asiakaskunta uutuusmallin takakorin lennokkaan ampiaismaiset kaaret) olivat jättimenestys, ja niiden valmistusmäärä 70 333 kappaletta ylsikin lähes sedan-korimallin 72 597 kappaleen lukemiin. Opelin uusi moottorisukupolvi oli kypsynyt nopeammin kuin uudistettavat korimallit, minkä vuoksi valmistaja oli vuodelle 1966 esitellyt vain puolentoista vuoden "välimallina" Rekord B -sukupolven hieman A-versiosta päivitetyllä muotoilulla, mutta jo uusilla neli- ja kuusisylinterisellä moottoreilla. Näistä 2,2-litrainen 6-sylinterimoottori tuli suurimman 1900 S -nelisylinterimallin yläpuolelle malliin 2200 (iskutilavuuden mukaan; mallinimenä käytettiin myös Rekord 6:tta). Ison moottori tarjosi nelisylinteristä vahvempaa vääntöä, mutta painavampi moottori kulutti suorituskyvyn hintana myös enemmän (joskin matalaoktaanista) polttoainetta. Rekord 6 oli siksi kaupallinen pettymys: se poistui Rekord-mallivalikoimasta jo vuonna 1968, eikä se houkutellut myöskään uuden Commodore-mallin ostajia kuin reilun 1 300 asiakkaan verran. Asiakaskunta suosi sen sijaan tehokkaita, kilpailevia automalleja suorituskyvyllään kiusaavia 2,5- tai 2,8-litraisia (KAD A:n 2,8H-moottori) vaihtoehtoja. Steinmetz-virityspajan kirkkaan keltaiset 2-oviset Commodore-sedanit pulleine levikelokasuojine, ja 3-litraiseksi kasvatetuilla 6-sylinterisillä moottoreilla saavuttivat imagon kannalta tärkeää menestystä rata-ajossa, ja ne voittivat jopa Rallye Monte Carlon Coupe des Damesin..

Steinmetz-Commodore A 3.0 (kilpa-auto)

Keväällä 1970 Geneven autonäyttelyssä esitelty GS/E-malli Commodore-sarjan huipulle sai Bosch D Jetronic -polttoaineenruiskutuksella (D = drucksensorgesteuert saks. painetunnistinohjattu) varustetun 2,8-litraisen moottorin 150 DIN -hevosvoiman teholla. Tämä yhdysvaltalaisten "muskeliauto"-esikuviensa tavoin kirkkailla perusväreillä kuten helakanpunaisena tai sähkönsinisenä sekä tuolloin muodikkaalla vinyylikatolla tarjottu, näyttävistä koristeteipeistään (kylkikeihäät ja mustattu konepelti vain 1970), leveämmistä renkaista Rostyle-tyylin kromikorostetuilla 14 tuuman peltivanteilla (Rekord-vannekoko oli 13-tuumaa), tuplapakoputkesta, apukaukovaloista ja punaisesta GS/E-keulamerkistään oitis tunnistettavissa ollut tehoversio oli eräänä ensimmäisistä GM-suurtuotantoautoista varustettu etupuskurin alla olevalla spoilerilla: ajankohdan lähes 200 km/t nopeuksiin kykenevissä autoissa oli havahduttu keulan häiritsevään aerodynaamiseen nosteeseen, mikä aiheutti epävakautta eli ohjaustuntuman heikkenemistä. Commodore GS/E olikin 9,5 sekunnin kiihdytysajalla 0–100 km/t sekä 197 km/t huippunopeudellaan suoritusarvoiltaan ajankohdan Porsche 911T-mallien veroinen. Jäykällä taka-akselilla varustettu, tehokas ja kevytperäinen GS/E rankaisi huolimatonta kuljettajaa pidon rajalla 911-kilpailijansa tavoin äkkipikaisella ajokäytöksellä: tehostamattoman ohjauksen 5¼ kierrosta eivät helpottaneet vikuroivan Opelin kaitsemista. Ohjaustehostin oli saatavilla lisävarusteena. Vuodelle 1972 uudistettu Commodore B:n GS/E-variantti saisikin huomattavasti parannetun alustan, ja spoileri integroitiin korin etuhelmaan, kun se A-korimallissa oli vielä musta ja lankun kaltainen (kuva; Steinmetz-kilpuri, vakiospoileri). Valmistusajankohdan alkeellinen tai olematon alustan ja korin ruosteensuojaus koitui lukuisille autoyksilöille kohtalokkaaksi: muun muassa vinyylikaton ja Commodorelle ominaisten pyöräkaarien koristeiden alle kertyi ruostuttavaa kosteutta.

Chevrolet Opala (Brasilia, 1969–1992)

1978 Chevrolet Opala SS 4100

1990 Chevrolet Opala Diplomata

General Motors do Brasil valmisti Rekord C- ja Commodore A -korisisarena brasilialaisia ja yhdysvaltalaisia GM-muotoiluaiheita yhdistelevää, eurooppalaista sukulaismallia iskutilavuudeltaan ja kestävyydeltäänkin paremmilla yhdysvaltalaisilla GM-moottoreilla varustettua Opala-mallia vuodesta 1969 aina vuoteen 1992 asti, jolloin sen korvasi Chevrolet Omega – jälleen Opel-juuret omaava malli. Opalan kestävyys ja huollon helppous tekivät siitä suositun viranomais- ja ammattikuljettajien kuten taksien työvälineen, mutta suositulla ja noin miljoonana kappaleena valmistetulla mallilla osallistuttiin myös moottoriurheiluun. Nimen Opala on arveltu viittaavan opaali-jalokiveen, tai olevan yhdistelmä Opel- ja Chevrolet Impala -nimistä tai paikallinen muunnos "hoppla"-sanonnasta, mutta tosiasiassa se oli journalistin tuhansista nimikilpailun ehdotuksista seulotun kuuden finaaliin päässeen nimien joukosta poimima. Vuonna 1966 Sao Paulossa nimellä "Project 676" käynnistetty hanke johti Opala-mallin ensiesittelyyn marraskuussa 1968. Korin "kokispullo"-muotoilu oli pitkälti sama kuin eurooppalaisissa sisarmalleissa, mutta sen keulaklippi oli Chevrolet Chevy II -mallin kaltainen. Opalan moottorivaihtoehtojen iskutilavuus oli kookkaampi – tämä kompensoi Brasiliassa polttoaineena yleisesti käytetyn sokeriruokoperäisen etanolin bensiiniä vähäisempää energiatiheyttä. Opala-perusmallin rinnalle tuli vuodesta 1970 alkaen paremmin varusteltu Comodoro-malli, sitten urheilullinen SS sekä vuonna 1974 tutusta 4,1-litraisesta 6-sylinterisestä rivimoottorista moottoriurheilun tarpeisiin kehitetty 250 S -kilpaversio tuplakaasuttimella (250 kuutiotuumaa = 4 093 kuutiosenttimetriä). Vuosina 1981-1994 oli tarjolla Opala-mallin runsaammin varusteltu 4-ovinen Opala Diplomata.

Holden Monaro (HK, HT, HG, 1968–1971)

1969 Holden Monaro GTS

GM-Australian Holden-automerkillä oli vuosina 1968–1971 Rekord/Commodore-serkkujensa cokispullo-muotoilua muistuttava hardtop-coupé Monaro. Se pohjautui järeämpään, myös vuodelle 1968 uudistettuun full size-mallin Kingswood (HK). Samannäköisyydestä Opel Commodoreen huolimatta juhlittu Monaro-malli oli Holdenin omaa suunnittelua. Moottorivaihtoehdot perusmalli GTS:sä olivat 6-sylinterisiä joko 2 460 cm³ tai kahtena tehovarianttina "perus" ja "S" tarjottu 3 050 cm³. Lisäksi Monarosta piti olla V8-moottorilla varustettu versio, mutta moottoritilan mitattiin aluksi olevan liian pieni jotta sinne voisi asentaa Chevrolet-peräisen pikkulohko-V8:n. Siksipä Holden ryhtyi suunnittelemaan ensimmäistä australialaista V8-moottoria joko 4 145,9 cm³- l. 253 kuutiotuuman tai 5 047,2 cm³- l. 308 kuutiotuuman versiona. Moottoriprojekti viivästyi, ja tällä välin Monaron moottoritilan tarkistusmittaus paljasti ensi mittauksen epätarkaksi, eli että Chevrolet-moottorin mahtui kuin mahtuikin paikalleen. Näin Monaroa sai joko GTS-mallina 307 kuutiotuuman l. 5 030 cm³- tai GTS 327 -huippumallina merkintänsä mukaisesti 327-kuutiotuuman l. 5 360 cm³ Chevroletin V8-moottorin. Suurin GTS 327 oli saatavilla vain 4-vaihteisella käsivalintavaihteistolla.^lähde?

1970 GMSA Chevrolet SS

Kesäkuussa 1969 HK-sukupolvi korvautui HT-sukupolven facelift-korilla, ja moottoripaletti käsitti kotimaisten 253- ja 308-kuutiotuumaisten V8-moottoreiden rinnalla Chevroletilta hankitun, 327-kuutiotuumaisen korvaavan suuremman 350 kuutiotuuman moottorin, johon oli nyt myös saatavilla 2-vaihteinen, Oliver K. Kelleyn eli Olavi Koskenhovin suunnittelema Powerglide-automaattivaihteisto. Heinäkuun 1970 lopulla julkistettu HG-sukupolvi oli viimeinen alkuperäisellä korilla - toki pois lukien vähäiset muotoilun muutokset keulaan ja perään sekä versioita identifioivat merkit. Esimerkiksi GTS 350 -merkit lokasuojissa vaihtuivat jäähdytinsäleikön GTS-merkkeihin, kun taas 350-merkki oli HG:ssä tullut kookkaana tarrana etulokasuojien kärkeen. Lisäksi HT- ja HG-sukupolven Honden Monaro GTS:iä koottiin Etelä-Afrikassa sikäläisen General Motors -yhtiön Australiasta tuomista osista GMSA:n tehtaalla Port Elisabethissa, ja GMSA jatkoi HG-Monaron valmistamista myöhemmin Chevrolet SS -nimisenä: se sai kromimaskin nelivalojärjestelmällä ynnä suurilla kulmavilkuilla, ja moottoreina oli yhä tarjolla pienempi Holden 308- sekä Chevrolet 350- V8. GMSA-valmistus oli 3 010 kappaletta, joista hieman yli puolet Monaroja ja hieman alle puolet Chevrolet SS:ejä.^lähde?

Commodore B (1972–1977)

Opel Commodore B

Opel Commodore B GS/E-Coupé

Maaliskuusta 1972 lähtien Opel Rekord D -mallisarjan kaltainen Commodore B -mallisarja 6-sylinterisillä moottoreilla tuli saataville. Nämä mallisarjat olivat ensimmäiset, joiden korin General Motors oli suunnitellut tietokoneavusteisesti. Kuusisylinteriset moottorit olivat nyt tarjolla 2,5- tai 2,8-litraisina, ja tehovaihtoehdot olivat 115 hv (85 kW) – 160 hv (118 kW) joskin teho laski vuosimallissa 1975 Länsi-Saksan markkinoilla enimmillään 118:sta 114 kW:iin päästörajojen tultua voimaan. Huippuversio GS/E sai ainoana tehostetun ohjauksen sekä tuulilasiin valetun autoradio-antennin vakiovarusteiksi. Lisävarusteena Commodore oli saatavilla mm. valuvanteilla peltivanteiden sijaan, ja/tai 3-vaihteisella automaattivaihteistolla 4-vaihteisen käsivalintavaihteiston tilalle. Myös metallihohtovärit olivat nyt tulleet tarjolle Commodore-mallisarjaan lisähinnasta. Korimalleina oli edelleen saatavilla 4-ovinen sedan tai 2-ovinen coupé, joskin muutama Rekord D -mallisarjan farmariauto toteutettiin kokeellisesti Commodore-mallisarjan tavoin varusteltuina.^lähde?

Commodore C (1977–1982)

Opel Commodore C

Vuoden 1977 Frankfurtin IAA-messuilla ensiesitelty Commodore C-mallisarja tuli markkinoille vasta lokakuussa 1978, ja tarjolla oli perinteisen coupé- ja sedan-version rinnalla vuodesta 1981 lähtien myös Voyage-nimen saanut, runsaammin varusteltu farmariversio. Tätä Voyage-mallia myytiin kuitenkin lanseerausta seuranneen 16 kuukauden aikana vain epätyydyttävät 3 440 kappaletta, eli se on Commodore C-mallisarjan harvinaisin variantti. Kalliimman Opel Senator-mallin korin mutta pienemmän 2,5-litraisen 6-sylinterisen moottorin yhdistelmä ei segmenttinä ollut elinkelpoinen, kun samaan aikaan Senator-mallikin sai aikakaudelle tärkeänä polttoaineen kulutuksen vähentämiskeinona pienempiä bensiini- ja dieselmoottoreita, ja Commodoren ero Rekord-mallisarjaan kapeni. Toisaalta kilpailu oli kiristynyt muiden muassa Audi 100 -mallisarjan uudistusten saavutettua suosiota markkinoilla: saksalaiskilpailijoiden uudistuessa GM-jätti menetti aloitteen, ja 1970-luvun kultakauden vuosinaan 1930-luvun tavoin lyhytaikaisesti jopa Volkswagenin Saksan suurimpana autonvalmistajana myyntimäärissä ylittäneen Opelin imago himmeni.^lähde?

Vuonna 1982 Senatorin päivitysversion A2 (1982–1986) myötä Commodore-mallisarjan valmistus lakkasi ilman seuraajaa. Markkinoiden kaltoin kohtelemien ylemmän keskiluokan Opel-mallisarjojen tarjonta loppui vuonna 2003 päättyneeseen Opel Omega B -malliversion valmistukseen. ^lähde?

Holden Commodore (1978–1988, Australia)

Holden Commodore SS (VB-sukupolvi)

1987 Holden Calais (VL-sukupolvi)

Australiassa Commodore C:n korisisarina olivat vuosien 1978–1988 Holden Commodore VB/VC/VH/VK/VL, joskin kori oli vuoden 1984 VK-versiosta lähtien Senator A:n kaltainen kolmella sivuikkunalla, ja viimeisessä VL-versiossa maaliskuusta 1986 lähtien samankaltaisesti pyöristetympi kuin Senator B:ssä. V-kirjain juontuu GM:n takavetoisesta V-Platform-pohjalevystä, minkä Opel oli kehittänyt 1960-luvulla, mikä tuli ensi kertaa käyttöön vuonna 1966 Rekord C- ja Commodore A -sukupolvissa, ja minkä australialainen muunnos jatkoi vielä vuosina 2003–2007. Sitä ei pidä sekoittaa yhdysvaltalaiseen erilliseen V-Body -pohjalevyyn (1987), mikä oli käytössä etuvetoisessa Cadillac Allanté-mallissa vuosina 1987–1993. V-pohjalevyn seuraaja oli Zeta-pohjalevy (2006-2017). Commodore VB voitti heti ensi vuonnaan Australian Vuoden Auto -tittelin, sillä se poikkesi eurooppalaisine juurine aiemmin yhdysvaltalaismuottia noudattaneista kilpailijoistaan kuten vaikkapa Ford Falconista. Mallinimi meni varustetasojen mukaan, ollen Commodoressa Executive, Berlina ja Calais, kun Commodore-varustetasot oli aluksi nimetty eurooppalaiseen tyyliin SL, SL/X tai SL/E. Huippumallissa Calais ajovalot olivat sähkötoimisten luukkujen takana piilossa. Viimeisen VL-sukupolven moottorivaihtoehtoja olivat Nissanilta ostettu 3,0-litrainen V6-bensiinimoottori ilman tai turbon kera, tai General Motorsin 5,0-litrainen V8-moottorin nelikurkkuisella kaasuttimella ja 166 hv teholla. Erityisesti VL-sukupolvea moitittiin halvan oloisesta sisustuksesta, ja sen korissa oli laatupuutteita: esimerkiksi tuulilasin tiivistystapa ohjasi kosteutta alla oleviin peltirakenteisiin, mitkä ruostuivat seurauksena pilalle. Vuodesta 1988 lähtien Australian Commodore-mallien muodot ja osin tekniikkakin pohjautuivat Opel Omegaan. Vuonna 1856 perustettu Holden-yritys siirtyi vuonna 1931 General Motorsin merkkien portfolioon, ja se lakkautettiin vuonna 2020.

Commodore ja sitä vastaavat mallit muilla markkinoilla

1971 Opel Ranger 2500 GTS (Sveitsi)

Kolmatta Commodore-sukupolvea myytiin Iso-Britanniassa nimellä Vauxhall Viceroy. Commodore on lisäksi ollut australialaisen General Motors-yhtymään kuuluvan Holden-automerkin malli vuosina 1978–2020. Etelä-Korean Daewoo aloitti autonvalmistuksen heinäkuun 1975 ja kesäkuun 1978 välisenä aikana: Shinjin Industrial Co. oli aloittanut Toyota-partnerina, mutta kääntyi vuonna 1972 General Motorsin yhteistyökumppaniksi. Automalli Shinjin Opel Rekord Royale oli 4-ovinen, varustettu joko 1,7- tai 1,9-litraisella nelisylinterimoottorilla, ja sen valmistusmäärä oli noin 12 000 kappaletta. Myös iranilainen vuonna 1967 Jeep- ja sitten AMC:n Rambler-mallien valmistusta varten perustettu Iran Pars Khodro Co. aloitti yhteistyön vuonna 1972, jolloin sen yritysnimeksi tuli General Motors Iran, ja tuotteeksi 2,5- tai 2,8-litraisilla 6-sylinterisillä moottoreilla varustettu, Commodorea vastaava Chevrolet Royal tai Iran. Valmistusmäärä vuosina 1974–1977 oli noin 10 000 kappaletta. GM Iran laajensi myös yhtymän amerikkalaismallien valmistukseen, mutta yhteistyö päättyi Iranin vallankumoukseen vuonna 1979. Pars Khodro Co. valmistaa edelleen autoja Iranissa. GM Etelä-Afrikka valmisti Commodore A- ja B-sukupolvia vuosina 1968–1973 Port_Elizabeth-tehtaallaan Vauxhall Victor FD-tyyppisellä maskilla Ranger-nimisenä 2-ovisena sedanina (sisäisen kilpailun välttämiseksi, sillä Victor oli tarjolla vain 4-ovisena). GM Sveitsin tehdas Biel/Biennessä (1970–1975) ja GM Continental-alayhtiö Belgian Antwerpen tehtaallaan 1970–1978 valmistivat Ranger A/B-sukupolvia tarpeisiinsa Opel-moottoreilla, ja käyttämällä muidenkin GM-valmistajien kuten Vauxhall-nelivalomaskia (kuva; 1971 Ranger 2500 GTS, GM-Suisse). Höperö järjestely purettiin B-sukupolven aikana, kun valmistus Bielissä tuli kustannustason noustessa kannattamattomaksi, ja Antwerpenissä, kun Rekord E -sukupolvi tuli vuonna 1978 markkinoille. Toteutuneen järjestelyn tilalle oli aluksi harkittu myös Chevrolet Opala- tai Australian pienemmän Holden Toranan tuontia Eurooppaan.^lähde?

Moottoriurheilu

Adam Opel AG itse valmisti vuosina 1970–1971 moottoriurheilun tarpeisiin 6-sylinteristä 2,8-litraista 2800 GS Motorsport-moottoriversiota, vaikka valmistajalla itsellään ei tuolloin ollut kilpatallia. Merkki oli edustettuna niin radoilla kuin ralleissakin merkittävien viritysyritysten tunnusten alla.^lähde?

Steinmetz

Klaus A. Steinmetzin vuonna 1968 Rüsselsheimissa perustama Steinmetz-yritys viritti tuon Opelin kilpamoottori-aihion aina yli 250 hevosvoiman tehoon, jolla Steinmetz-Commodoret olivat kilpailuissa tasavertaisia vastustajia Porsche 911- ja Ford Capri -kilpureille.^lähde?

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Opel Commodore Wikimedia Commonsissa

• 7-sivuinen Opala-historiikki kuvien kera (Arkistoitu – Internet Archive) (portugaliksi)
• Interessengemeinschaft "Opel Rekord C und Commodore A"/links (valikko ja linkkejä (saksaksi))
• Commodore B -sivusto (saksaksi)
• Kuriositeetti: Charles Bronson ajaa Commodore A GS/E:tä takaa-ajokohtauksessa ranskalais-italialaisessa Cold Sweat -elokuvassa 1971, 3:19 minuuttia (lyhyin kolmesta)

Opelin automallit

Nykyiset henkilöautomallit	Astra Crossland Corsa Grandland Insignia Mokka
Nykyiset pakettiautot	Combo Movano Vivaro
Konseptiautot	Aero GT Opel Antara GTC CD Diesel Rekordwagen Eco Speedster Frogster Frua Diplomat G90 GT 2 Insignia Maxx OPC X-Treme Snowtrekker Trixx
Entiset mallit	Adam Admiral Agila Ampera Ampera-e Antara Arena Ascona Blitz Calais Calibra Campo Captain Cascada Commodore Darracq Diplomat Frontera Gemini GT GT (2007) Kadett Kapitän Karl Laubfrosch Lutzmann Manta Meriva Monterey Monza Olympia Omega Rekord Senator Signum Sintra Speedster Tigra Vectra Zafira