Oma taivas (elokuva)

Oma taivas (engl. The Lovely Bones) on Peter Jacksonin ohjaama elokuva, joka sai maailmanensi-iltansa vuonna 2009. Suomessa sen ensi-ilta oli 5. maaliskuuta 2010.

Oma taivas
The Lovely Bones
Ohjaaja Peter Jackson
Käsikirjoittaja
Perustuu Alice Seboldin romaaniin
Tuottaja
  • Peter Jackson
  • Fran Walsh
  • Carolynne Cunningham
  • Aimée Peyronnet
Säveltäjä Brian Eno
Kuvaaja Andrew Lesnie
Leikkaaja Jabez Olssen
Tuotantosuunnittelija Naomi Shohan
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö DreamWorks/Paramount
Levittäjä UIP-Dunafilm
Netflix
Fandango at Home (käännä suomeksi)
Ensi-ilta
Kesto 136 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 65 milj. dollaria[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva perustuu yhdysvaltalaisen kirjailijan Alice Seboldin samannimiseen romaaniin vuodelta 2002. Romaanin pohjalta elokuvan käsikirjoittivat Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens. Elokuvan pääosissa näyttelevät muun muassa Saoirse Ronan, Rachel Weisz ja Mark Wahlberg.

Tuotanto

muokkaa

Film4 Productions osti elokuvaoikeudet Seboldin romaaniin vuonna 2000 teoksen ollessa vielä keskeneräinen.[2] Alun perin Lynne Ramsayn piti käsikirjoittaa ja ohjata elokuva,[3] mutta Film4 Productions lopetti toimintansa ennen kuin elokuvan tuotanto ehti alkaa.lähde? Peter Jackson yhteistyökumppaneineen hankki oikeudet ja teki oman käsikirjoituksen, joka myytiin DreamWorksille. Tuotanto alkoi lokakuussa 2007 Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa Pennsylvanian osavaltiossa.[4][5]

Jack Salmonin roolin esittäjä vaihtui juuri ennen kuvausten alkamista. Alkuperäinen näyttelijä Ryan Gosling oli lisännyt painoaan kymmenellä kilolla ja kasvattanut parran roolia varten,[6] mutta huomattavasti roolihahmoaan nuorempana hän ei sittenkään sopinut Jacksonin mielestä rooliin. Goslingin tilalle palkattiin Mark Wahlberg. Goslingin mukaan ikäkysymys oli arveluttanut myös häntä itseään ja näyttelijänvaihdoksen jälkeen hän arvioi Wahlbergin olevan elokuvan kannalta itseään sopivampi valinta.[7]

Oman taivaan musiikin sävelsi Brian Eno, joka tuli mukaan projektiin joulukuussa 2008.[8]

Naapuri raiskaa ja murhaa 14-vuotiaan Susie Salmonin, joka alkaa tarkastella läheisiään haamuna jonkinlaisesta maailman ja taivaan välissä olevasta välitilasta käsin. Hän näkee perheensä surun ja yrittää löytää keinon kostaa tappajalleen sekä lohduttaa perhettään.[9][10]

Näyttelijät

muokkaa
 Saoirse Ronan  Susie Salmon  
 Rachel Weisz  Abigail Salmon, Susien äiti  
 Mark Wahlberg  Jack Salmon, Susien isä  
 Stanley Tucci  George Harvey, Susien murhaaja  
 Susan Sarandon  Lynn, Susien isoäiti ja Abigailin äiti  
 Michael Imperioli  Len Fenerman, poliisietsivä, joka tutkii Susien kuolemaa  
 Rose McIver  Lindsey Salmon, Susien sisar  
 Carolyn Dando  Ruth Conners, Susien luokkatoveri  
 Amanda Michalka  Clarissa, Susien paras ystävä  

Lähteet

muokkaa
  1. The Lovely Bones BoxOfficeMojo.com. Viitattu 5.4.2013. (englanniksi)
  2. FilmFour makes 'Lovely' buy for Seaside. Variety. 31.5.2000. Arkistoitu 25.10.2007. Viitattu 17.12.2009. (englanniksi)
  3. Jonathan Bing: The Write Stuff – U.K.'s FilmFour pages quirky fare for pix. Variety. 7.2.2001. Arkistoitu 15.11.2007. Viitattu 17.12.2009. (englanniksi)
  4. Weisz to star in 'Lovely Bones'. Variety. 12.6.2007. Arkistoitu 13.8.2009. Viitattu 17.12.2009. (englanniksi)
  5. Ryan Gosling set for 'Lovely Bones'. Variety. 28.6.2007. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 17.12.2009. (englanniksi)
  6. Michael Fleming & Tatiana Siegel: Wahlberg steps into 'Bones'. Variety. 21.10.2007. Arkistoitu 24.10.2007. (englanniksi)
  7. Stax: Gosling Sets Bones Straight – Star on quitting Jackson’s Lovely movie. 29.10.2007. IGN. Arkistoitu 31.10.2007. Viitattu 5.4.2013. (englanniksi)
  8. Eno signs up to write music for Lovely Bones Stuff.co.nz. 3.1.2009. Viitattu 17.12.2009. (englanniksi)
  9. Silfverberg, Anu: Namusedän näkemyksellä Helsingin Sanomat. 5.3.2010. Viitattu 10.8.2021.
  10. Liekso, Hannu: Oma taivas sekoittaa fantasiaa ja todellisuutta Episodi. 4.3.2010. Viitattu 10.8.2021.