Olympianero oli Yle TV2-kanavalla Suomessa kesällä 1996 esitetty olympialaisaiheinen visailuohjelma, jota tehtiin kymmenen jakson verran. Kukin jakso kesti noin puoli tuntia. Ohjelmaa juonsi Olli Keskinen, ja kilpailun tuomarina taustalla istui Suomen urheilutietäjien yhdistyksen puheenjohtaja Erik Relander. Ohjelman tuottivat TV2 ja Sitruuna Ryhmä Ky. Aiemmin TV2:ssa oli esitetty osittain samojen tekijöiden Lätkänero-visailuohjelmaa.

Olympianerossa oli mukana kymmenen kilpailijaa, ja jokaisessa jaksossa kaksi heistä kilpaili toisiaan vastaan. Kilpailijat oli valittu Suomen urheilutietäjien yhdistyksen jäsenistöstä. Kilpailu käytiin live-yleisön edessä, ja studiossa oli myös nelihenkinen XL-yhtye soittamassa alku-, väli- ja loppusoittoja[1]. Kilpailukysymykset koskivat pääasiassa kesäolympialaisia aikavälillä 1952–1992 ja ne olivat osittain Suomen Urheilukirjaston tietopalvelun, osittain ohjelman tuottajien laatimia.

Kilpailun kulku muokkaa

Nopeatempoinen kilpailu oli jaettu kahdeksaan osioon:

  1. Kuvanauha. Kilpailijoille esitettiin jostakin urheilutapahtumasta kuvanauha, johon liittyen juontaja esitti ensin yhden pisteen, sitten kolmen pisteen ja lopuksi viiden pisteen arvoisen kysymyksen. Vastausvuoron kuhunkin kysymykseen sai nopeammin edessään ollutta nappia painanut kilpailija.
  2. Vihjekysymykset. Juontaja esitti erikseen kummallekin kilpailijalle kolme kysymystä, joihin hän antoi viiden, kolmen ja yhden pisteen vihjeen.
  3. Kuka Kuvassa? Monitorilla esitettiin hitaasti selkeytyvä kuva, ja kilpailijoiden tehtävänä oli tietää, kuka on kuvan esittämä henkilö. Vastausvuoron sai nappia painamalla, ja vastauksen pistearvo pieneni kymmenestä pisteestä alaspäin kuvan selkeytymisen myötä.
  4. Tuplaus. Juontajalla oli kädessään kolme yhden pisteen, neljä kolmen pisteen ja kolme viiden pisteen kysymystä. Vastausvuoron sai nappia painamalla, ja jos vastasi oikein, sai halutessaan vastata seuraavaankin kysymykseen ja tuplata sen antaman pistemäärän. Jos kilpailija vastasi tuplauksessa väärin, joutui hän luovuttamaan seuraavassa kysymyksessä vastausvuoron toiselle kilpailijalle.
  5. Kuka puhuu? Kilpailijoille esitettiin ääninauha, jolta tuli tunnistaa puhuva henkilö. Vastausvuoron sai nappia painamalla, ja oikea vastaus tuotti viisi pistettä.
  6. Kuvanauha. Kummallekin kilpailijalle esitettiin oma kuvanauha, johon liittyen juontaja kysyi yhden, kolmen ja viiden pisteen arvoisen kysymyksen.
  7. Tuloshämminki. Kilpailija valitsi yhden juontajan kädessä olleista korteista, joissa luki yksien olympiakisojen paikka ja vuosi, esimerkiksi México 1968. Tämän jälkeen kilpailijan monitorissa näytettiin yksitellen viisi valituksi tulleitten kisojen mitalitulosta, ja kilpailijan piti tietää noin kymmenessä sekunnissa tuloksen tekijän nimi, laji ja sijoitus. Esimerkiksi Méxicon kisojen tapauksessa yksi monitorissa esitetty tulos oli 19,225, ja tällöin oikeaksi vastaukseksi kelpasi: Olli Laiho, hevosvoimistelu, hopeaa. Täysin oikeasta vastauksesta sai kolme pistettä mutta epätäydellisestä ei yhtään.
    Välierässä ja loppuottelussa tämän osion tilalla oli nimihämminki, jossa piti tunnistaa tiettyjen kisojen mitalisti muutamasta monitorissa esitetystä kirjaimesta.
  8. Kyllä tai ei. Viimeisessä osiossa juontaja luki kummallekin kilpailijalle erikseen kuusi väitettä, joihin kilpailijan piti vastata kyllä tai ei sen mukaan, pitikö väite paikkansa tai ei. Oikeasta vastauksesta tuli kaksi pistettä lisää mutta väärästä vastauksesta vähennettiin kaksi pistettä.

Kilpailujärjestelmä ja kilpailijat muokkaa

Ohjelman kymmenestä jaksosta viisi ensimmäistä koostui alkueristä. Kustakin viidestä erästä voittaja pääsi jatkoon ja heidän lisäkseen myös eniten pisteitä kerännyt häviäjä. Kolmessa seuraavassa jaksossa käytiin välierät. Loppuotteluun pääsi kaksi eniten pisteitä kerännyttä välierien voittajaa, mutta kolmas välierävoittaja putosi jatkosta. Loppuottelu oli kaksiosainen, ja toisessa osassa jatkettiin suoraan ensimmäisessä osassa kerätyin pistein.

Erä Voittaja Häviäjä Pisteet
1. alkuerä Reijo Laaksonen Vesa-Matti Peltola 71–48
2. alkuerä Esa Kaihlajärvi Pasi Hautala 27–22
3. alkuerä Jukka Mukala Jari Hakalax 50–41
4. alkuerä Antti O. Arponen Pekka Rinne 49–41
5. alkuerä Ossi Virtanen Mika Perkiömäki 34–20
1. välierä Esa Kaihlajärvi Reijo Laaksonen 35–24
2. välierä Jukka Mukala Ossi Virtanen 43–9
3. välierä Vesa-Matti Peltola Antti O. Arponen 36–29
1. finaali Vesa-Matti Peltola Jukka Mukala 70–48
2. finaali Vesa-Matti Peltola Jukka Mukala 115–113
(45–65)

Olympianeron voittajalle oli luvattu palkinnoksi matka seuraamaan Atlantan kesäolympialaisia, mutta kilpailun voittanut Vesa-Matti Peltola ei ollut halukas lähtemään matkalle vaan vaihtoi palkintonsa televisioon ja videonauhuriin. Muille kilpailijoille ei palkintoja jaettu.

TV-esitykset muokkaa

Ohjelma nauhoitettiin Tampereen Tohlopin studiolla 11.–14. kesäkuuta 1996. Ohjelmaa esitettiin TV2:ssa kolme kertaa viikossa. Ensimmäinen jakso esitettiin 26. kesäkuuta ja viimeinen 18. heinäkuuta.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Vesa-Matti Peltola: TV:n olympiatietokilvan jälkipuintia. Urheilutietäjän joulu, 1996, s. 6–11. Suomen urheilutietäjät.

Viitteet muokkaa

  1. XL-yhtyeen keikkahistoria (Arkistoitu – Internet Archive)