Olle Sildre (s. 7. tammikuuta 1973 Tallinna) on uransa päättänyt virolainen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja. Sildre pelasi Viron pääsarjassa Tallinnan ja Narvan joukkueissa vuosina 1989–1992 ja siinä ohessa viisi peliä SUomen II divisioonassa Kalajoen Junkkareissa. Kaudelle 1992–1993 Sildre tuli pelaamaan Suomeen ja Tampereelle Tapparan A-junioreihin. Hän pelasi kaudella 19 ottelua, joissa teki yhdeksän tehopistettä. Seuraavalla kaudella Sildre pelasi II divisioonan HeKin joukkueessa seitsemän ottelua ja joitakin otteluita Viron pääsarjassa THK-88:n joukkueessa. Kaudella 1994–1995 Sildre pelasi kolme ottelua Tampereen KooVeen joukkueessa I divisioonassa.

Olle Sildre
Henkilötiedot
Syntynyt7. tammikuuta 1973 (ikä 51)
Tallinna
Kansalaisuus  Viro
Jääkiekkoilija
Pelipaikka keskushyökkääjä
Maila vasen
Pituus 189 cm
Paino 95 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 1989–2013
Valmennusura
Vuodet 2007–2018
Seurat Välk-494
HC Pantern

Kaudelle 1995–1996 Sildre siirtyi Venäjälle, jossa pelasi kaksi kautta Moskovan Spartakin Superliiga-joukkueessa. Venäjältä Sildre palasi Tampereelle, jossa mahtui Tapparan liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon vain yhdessä ottelussa. Sen lisäksi hän pelasi 31 ottelua UJK:n I-divisioonajoukkueessa. Sildre pelasi I-divisioonaa Uudessakaupungissa vielä seuraavankin kauden ennen siirtymistään kahdeksi kaudeksi Kouvolan KooKoon riveihin.

Kaudelle 2001–2002 Sildre palasi Viroon ja pelasi siellä HC Panterin riveissä Meistriliigaa kevääseen 2005. Kaudella 2005–2006 HC Panter osallistui Suomen II divisioonaan Uudenmaan lohkossa sijoittuen siellä neljänsiksi. Seuraavalla kaudella Sildre ei pelannut lainkaan, mutta kausilla 2007–2008, 2008–2009 ja 2009–2010 hän pelasi Meistriliigassa Tarton Välk-494:n joukkueessa käyden kolmen pelin lainalla KooKoon Mestis-joukkueessa.

Kausilla 2011–2013 Sildre pelasi Meistriliigassa HC Panternin riveissä yhteensä 14 ottelua ja päätti sen jälkeen ammattilaisuransa. [1]

Maajoukkue muokkaa

Sildre debytoi Viron maajoukkueessa C2-ryhmän MM-kisoissa keväällä 1994. Viidessä ottelussa hän teki seitsemän tehopistettä. Seuraavan kerran Sildre puki maajoukkuepaidan vuoden 1997 C-ryhmän MM-kisoissa, jossa toimi joukkueen kapteenina. Vuosina 1999 ja 2000 Sildre edusti Viroa B-ryhmän MM-turnauksissa. Vuoden 2001 kisat jäivät Sildreltä väliin, mutta 2002 C-ryhmästä 2.divisioonaksi muuttuneessa turnauksessa Sildre oli jälleen maajoukkueen mukana. Seuraavan kerran Sildre edusti maataan vasta vuoden 2008 1.divisioonan MM-turnauksessa, jossa Viron kohtaloksi tuli putoaminen alempaan sarjaan. Sildre pelasi maajoukkueessa 2.divisioonan MM-turnauksissa 2009 ja 2010 sekä vuoden 2009 Olympiakarsintaturnauksessa.[1]

Valmennusura muokkaa

Sildre debytoi valmentajana Viron alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana vuoden 2008 U20 2.divisioonan MM-turnauksessa. Joukkue nousi seuraavaksi vuodeksi 1.divisioonaan ja Sildre valittiin maajoukkueen päävalmentajaksi. Samalla hän valmensi myös maajoukkueen rungon muodostanutta ryhmää Viron Meistriliigassa. Kauden 2009–2010 Sildre toimi Välk-494:n päävalmentajana Meistriliigassa. Kaudelle 2011–2012 Sildre valittiin HC Panterin edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Sen ohella hän toimi Viron alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana 2.divisioonan B-lohkossa. Seuraavalla kaudella Sildre valmensi HC Panternin alle 16-vuotiaiden joukkuetta, joka pelasi Suomen C-junioreiden aluedivisioonassa ja sen ohella hän jatkoi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana.

Kaudesta 2013–2014 alkaen Sildre toimi kolme kautta HC Panternin organisaatiossa. Ensimmäisen kauden hänen roolinsa oli joukkueen General Manager ja kaksi jälkimmäistä kautta päävalmentaja. Keväällä 2016 Sildre palasi jälleen Viron alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajaksi. Seuraavalla kaudella Sildre toimi päävalmentajana sekä HC Panternin alle 18-vuotiaiden joukkueessa Viron sarjassa sekä alle 16-vuotiaiden joukkueessa Suomen C-juniorien aluedivisioonassa ja näiden ohella myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana. Kaudella 2017–2018 Sildre toimi vielä HC Panternin alle 16-vuotiaiden joukkueen apuvalmentajana Suomen C-juniorien aluedivisioonassa ja jättäytyi kauden jälkeen sivuun valmennustehtävistä.[1]

Muuta muokkaa

Olle Sildren kolme vuotta nuorempi veli Pelle Sildre on myös uransa päättänyt jääkiekkoilija. Veljekset pelasivat yhdessä muiden muassa UJK:n I-divisioonajoukkueessa kaudella 1997–1998.[1]

Lähteet muokkaa