Oleksi Pryhorov

(Ohjattu sivulta Oleksiy Pryhorov)

Oleksi Viktorovytš Pryhorov (ukr. Олексій Вікторович Пригоров, s. 25. kesäkuuta 1987 Harkova, Ukrainan SNT)[1] on ukrainalainen uimahyppääjä.

Mitalit
Maa:  Ukraina
Miesten uimahypyt
Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2008 3 m ponnahduslauta, parikilpailu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Torino 2009 3 m ponnahduslauta, parikilpailu
Kultaa Kultaa Budapest 2010 3 m ponnahduslauta, parikilpailu
Pronssia Pronssia Eindhoven 2012 3 m ponnahduslauta, parikilpailu

Vuoden 2008 kesäolympialaisissa Pekingissä Pryhorov saavutti ensimmäisen kansainvälisen mitalinsa sijoittumalla kolmanneksi kolmen metrin ponnahduslaudan parikilpailussa. Hänen parinsa oli Illja Kvaša.[2] Samainen pari voitti kultaa myöhemmin Torinon ja Budapestin Euroopan-mestaruuskisoissa samassa lajissa. Pryhorov osallistui Budapestin kisoissa myös kolmen metrin ponnahduslautakilpailuun ja oli karsintojen 25:s.[3]

Vuoden 2011 uimahyppyjen Euroopan-mestaruuskilpailussa Pryhorov sijoittui kolmen metrin ponnahduslautakilpailussa 11:nneksi[4] ja parikilpailussa neljänneksi.[5] Saman vuoden maailmanmestaruuskilpailussa Shanghaissa hän karsiutui metrin ponnahduslautakilpailussa ja sijoittui kolmen metrin ponnahduslaudassa 12:nneksi. Pryhorov osallistui myös parikilpailuun Illja Kvašan kanssa ja heidän sijoituksensa oli kuudes.[3]

Pryhorov saavutti Eindhovenin EM-kilpailuissa 2012 Kvašan kanssa pronssia kolmen metrin ponnahduslaudan parikilpailuissa ja sijoittui metrin ponnahduslautan henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemänneksi.[3]

Lontoon kesäolympialaisissa 2012 hän oli kolmen metrin ponnahduslaudan yksilökilpailussa välierän kuudestoista ja karsitui loppukilpailusta.[6] Kolmen metrin ponnahduslaudan parikilpailussa hän sijoittui Kvašan kanssa neljänneksi.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Oleksiy Pryhorov sports-reference. Arkistoitu 18.12.2012. Viitattu 13.8.2012. (englanniksi)
  2. Diving results (Men's synchro 3m springboard final) BBC. Viitattu 22.7.2011. (englanniksi)
  3. a b c Oleksiy Prygorov the-sports.org. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  4. Men 3m Springboard - Final omegatiming.com. Arkistoitu 15.7.2011. Viitattu 22.7.2011.
  5. Men 3m Springboard Synchro - Final omegatiming.com. Arkistoitu 15.7.2011. Viitattu 22.7.2011.
  6. Men's 3m Springboard – Semifinal london2012.com. Arkistoitu 3.1.2013. Viitattu 13.8.2012.
  7. Men's Synchronised 3m Springboard – Final london2012.com. Arkistoitu 6.12.2012. Viitattu 13.8.2012.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.