Oktetti (musiikki)

Oktetti on musiikillinen kokonaisuus, joka koostuu kahdeksasta instrumentista tai äänestä tai sellaiselle kokoonpanolle kirjoitettu sävellys.

Schubertin oktetin käsikirjoitus

Oktetit klassisessa musiikissa

Klassisen musiikin oktetit ovat yksi suurimmista kamarimusiikin ryhmittymistä. Vaikka 1700-luvulla serenadeissa ja divertimentoissa oli melko yleistä kahdeksanosainen sovitus, sana "oktetti" esiintyi ensimmäisen kerran vasta 1800-luvun alussa Preussin prinssi Louis Ferdinandin sävellyksen otsikkona, jonka Octet op. 12 (julkaistu postuumisti vuonna 1808) sisältää pianon, klarinetin, kaksi käyrätorvea, kaksi viulua ja kaksi selloa. Myöhempiä oktetteja pianolle ovat kirjoittaneet Ferdinand Ries (op. 128, 1818, klarinetti, käyrätorvi, fagotti, viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso), Anton Rubinstein (op. 9, 1856, huilu, klarinetti, käyrätorvi, viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso) ja Paul Juon (Chamber Symphony, op. 27, 1907).

Oktetit sovitetaan yleensä seuraaville kokoonpanoille:

• Jousioktetti – Tämä kokoonpano koostuu kokonaan jousisoittimista. Felix Mendelssohnin Octet op. 20 on tästä hyvä esimerkki, samoin kuin George Enescun, Dmitri Šostakovitšin, Niels Gaden, Carl Schuberthin, Johan Svendsenin, Carl Grädenerin, Joachim Raffin, Woldemar Bargielin, Hermann Graedenerin, Reinhold Glièren, Ferdinand Thieriotin, Max Bruchin ja Airat Ichmouratovin oktetit.
  • Kaksoiskvartetti – Kaksoiskvartetit koostuvat kahdesta jousikvartetista, jotka on usein sovitettu antifonaalisesti. Louis Spohr sävelsi neljä tällaista oktettia vuosina 1823–1847 (op. 65, 77, 87 ja 136) ottaen mallia Andreas Rombergin teoksesta. Myöhempiä esimerkkejä tästä kokoonpanosta ovat Nikolai Afanasjevin (Housewarming ja Le souvenir) ja Mario Peragallon ( Music for Double Quartet, 1948) sekä Darius Milhaudin 14th and 15th String Quartets Op. 291 -teokset (1948–49), jotka on sävelletty soitettavaksi samanaikaisesti oktettina.
  • Sello-oktetti – Kahdeksan sellon yhdistelmä, jota Heitor Villa-Lobos suosi teoksissaan Bachianas Brasileiras nos. 1 (1930) ja 5 (1938/1945), vaikka teknisesti nämä oli sovitettu "sello-orkesterille", jossa on vähintään kahdeksan soittajaa. Villa-Lobos sovitti tälle kokoonpanolle myös kolme preludia ja neljä fuugaa Johann Sebastian Bachin Das wohltemperierte Klavierista . 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla syntyi useita selloryhmiä, kuten Yale Cellos, The 12 Cellists of the Berlin Philharmonic ja Conjunto Ibérico -sello-oktetti, ja niiden suosio aiheutti säveltäjien kiinnostuksen säveltää selloyhtyeille. Tunnetuimpia sello-oktettien säveltäjiä ovat Luciano Berio (Korót, 1998), Sylvano Bussotti (Poèsies à Maldoror, 1999), Edison Denisov (Hymne, 1995), Morton Gould (Cellos , 1984), Sofia Gubaidulorganina (Fata morgana: die tanzende Sonne, 2002), Gordon Jacob (Cello Octet , 1981), Arvo Pärt (Fratres-versio, (1983), Steve Reich (Cello Counterpoint, 2003), Kaija Saariaho (Neiges, 1998) ja Peter Sculthorpe (Chorale, 1994).

• Puhallinsoitinoktetti – Yleensä sovitettu kahdelle oboelle, kahdelle klarinetille, kahdelle käyrätorvelle ja kahdelle fagottille. Wolfgang Amadeus Mozart ja Ludwig van Beethoven ovat säveltäneet tälle partituurille, joka tunnetaan myös nimellä Harmonie (Montagu 2002), vaikka vain Beethoven nimesi yhden teoksensa tälle ryhmälle "Octet". Franz Lachnerin (Op. 156), Theodore Gouvyn (Op. 71) ja Carl Reinecken (Op. 216) oktettit on sävelletty huilulle, oboelle, kahdelle klarinetille, kahdelle käyrätorvelle ja kahdelle fagottille. Igor Stravinskyn oktetti puhallinsoittimille sisältää epätavallisena huilun, klarinetin, kaksi fagottia, kaksi trumpettia ja kaksi pasuunaa. George Antheilin konsertto kamariorkesterille on sävelletty huilun, oboen, klarinetin, fagotin, kontrafagotin, käyrätorven, trumpetin ja pasuunan oktetille.

• Puhallinsoitin- ja jousioktetti – Kokoonpano on Franz Schubertin (oktetti klarinetille, fagottille, käyrätorvelle, kahdelle viululle, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle) popularisoima yhdistelmä. Tällä kokoonpanolla on muodostettu useita yhtyeitä, mukaan lukien Octuor de Paris, jolle Iannis Xenakis sävelsi Anaktorian (1969). Tästä poiketen Louis Spohrin oktetti sävellettiin klarinetille, kahdelle käyrätorvelle, viululle, kahdelle alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle. Paul Hindemith kirjoitti vähemmän tunnetun teoksen klarinetille, fagottille, käyrätorvelle, viululle, kahdelle alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle. Toinen tärkeä 1900-luvun oktetti puhaltimille ja jousille on Edgard Varèsen Octandre (1923) huilulle (tuplapikkolo), oboelle, klarinetille (kaksois-E♭ klarinetti), fagottille, käyrätorvelle, trumpetille, pasuunalle ja kontrabassolle. Alec Wilder sävelsi joukon crossover-oktetteja vuosina 1938–1940, jotka on sävelletty puupuhaltimien kvintetille (huilu, oboe, klarinetti, bassoklarinetti, fagotti), jota tukee cembalon, kontrabasson ja rumpujen rytmiosio.

Oktetit jazzissa

Kahdeksan soittajan jazzoktetti

Kahdeksan soittajan jazzyhtyeitä kutsutaan usein okteteiksi. Nämä kokoonpanot voivat sopia mihin tahansa instrumenttiyhdistelmään, mutta yleisin kokoonpano on trumpetti, alttosaksofoni, tenorisaksofoni, pasuuna, kitara, piano, basso ja rummut. Kitara vaihtuu toisinaan toiseen käyrätorveen, esimerkiksi baritonisaksofoniin. The Jamil Sheriff Octet on esimerkki klassisesta oktetista. Ornette Colemanin Free Jazz -albumin yhteyttä, jota kutsutaan kaksoiskvartettiksi, on esimerkki kahdesta kvartetista, jotka soittavat yhdessä samanaikaisesti.

Saksofonisti David Murray johtaa kokeellista jazzoktettia, David Murray Octettia.

Pasunistit J.J. Johnson ja Kai Winding esiintyivät toisinaan pasuunaoktetissa, varsinkin vuoden 1956 levyllään Jay and Kai + 6.

Oktetit populaarimusiikissa

Brittiläinen popyhtye Dooleys oli kahdeksanhenkinen yhtye, joka oli suosittu 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa.

Lauluoktetti

Lauluoktetti on kuoro tai kuoron esitys, joka koostuu kahdeksasta erillisestä laulajasta, esimerkiksi SSAATTBB-kuoiro (1. ja 2. sopraano, 1. ja 2. altto, 1. ja 2. tenori, baritoni ja basso).