Okavangon suiston luonto

Okavangon suiston elävä luonto on monimuotoinen. Kasvillisuuden suhteen koko Botswanasta ei löydy Okavangon suistoa vastaavaa aluetta, ja maailman mittakaavassa vain Brasilian Pantanalin kosteikkoluonto on monimuolisempaa. Suistoalueelta löytyy monenlaisia elinympäristöjä, joihin vaikuttaa vaihtelevat vesiolosuhteet. Jokikanavien varsilla kasvaa ruokoja ja kaisloja, ja papyruskaisla ja erilaiset ruo’ot saattavat muodostaa niin tiheitä kasvustoja, että muilla lajeilla on vaikeuksia kilpailla elintilasta. Kausittain täyttyvien tulvatasankojen lajisto on monipuolisempaa kuin pysyvästä tulvivien alueiden. Kausittaiset tulivivilla alueella kasvaa sekä maakasveja, semiakvaattisia kasveja että tulva-aikana akvaattisia kasveja.

Suistoalueen nisäkäslajisto tunnetaan erityisesti suurista nisäkkäistä, joita elää suistossa ja sen läheisyydessä runsaasti. Moremin riistansuojelualueen nisäkkäiden biomassan on arvioitu olevan suurempi kuin missään muualla eteläisessä Afrikassa. Yleisimmät nisäkäslajit ovat impala, liki ja kafferipuhveli. Savanninorsujen, virtahepojen ja kafferipuhvelien lukumäärä on noussut 1900-luvun lopulla, ja norsujen määrä on jo niin suuri, että se saattaa aiheuttaa uhan suiston kasvistolle. Suiston linnusta on myös monipuolista, ja alueella elää peräti 38 haukkalajia. Maailmanlaajuisesti Okavangon suisto on ruskokurkkuhaikaran ja helttakurjen merkittävä asuinalue. Peräti 85 prosenttia koko maailman ruskokurkkuhaikaroista elää suistoalueella.

Okavangon suiston matelijat ovat pääosin keskisen ja eteläisen Afrikan lajeja, mutta osa lajeista elää aivan levinneisyysalueensa etelärajalla. Suurin osa sammakkoeläimistä elää lähellä vettä, vaikkakin vain kaksi lajia on sopeutunut täysin vesielämään. Okavangon suiston kalalajistoa pidetään osana Sambesijoen kalastoa. Koko Okavangojoessa ei ole yhtään kotoperäist kalalajia, mutta sen valuma-alueelta ei löydy myöskään vieraslajeja. Suiston selkärangattomat tunnettaan melko huonosti, vaikkakin Elliot Pinheyn tutkimusten ansiosta sudenkorento- ja perhoslajistoa on tutkittu kattavasti. Kummatkin ryhmät kärsivät todennäköisesti 1900-luvun lopulla tehdyt tsetsekärpästen myrkytyslennoista.

KasvillisuusMuokkaa

LajistoMuokkaa

Okavangon suistosta on löytynyt yli tuhat kasvilajia. Vuoden 2003 listauksen mukaan suiston 25 000 neliökilometrin alueelta löytyi 1 259 lajia. Aktiivisen suistoalueen 16 000 neliökilometrin alueelta löytyi 1 061 lajia. Suiston noin 1 260 lajia kuuluvat 530 sukuun ja 134 heimoon. Monimuotoisimpia heimoja ovat heinäkasvit, sarakasvit, asterikasvit ja hernekasvit, joista jokaisesta löytyy lajeja yli 20 suvusta.[1]

Suurin osa, eli noin 60 prosenttia Okavangon suiston kasvilajeista kasvaa kuivalla maalla saarilla tai jokiuomien väliin kiilautuvissa sandveld-niemekkeissä. Vaikka monet kasvit ovatkin maakasveja, niin niitä ei kuitenkaan tavata suistoa ympäröivillä savannialueilla, joissa ei ole tarpeeksi ilmankosteutta ja joiden maaperä on liian kuiva.[1]

Pysyvissä soissa elää noin 220 lajia ja tulvivilla ruohikoilla noin 90 lajia. Okavangon suiston lajeista on 147 on luokiteltu akvaattisiksi tai semiakvaattisiksi. Niistä vain 10 lajia on puuvartisia ja 3 puita.[2]

Botswanasta ei löydy toista yhtä monimuotoista kasvialuetta, ja maailman mittakaavassa vain Brasilian Pantanalissa on monimuotoisempi kosteikkoalue. Vaikka Okavangon suisto onkin merkittävä kosteikko, niin noin 60 prosenttia lajeista on kasvaa kuitenkin kuivalla maalla. Nekin kuitenkin ovat riippuivaisia suistosta, sillä monia lajeista ei tavata sitä ympäröivältä kuivalta savannilta.[3]

ElinympäristötMuokkaa

Okavangon suiston kasvillisuuteen vaikuttavat mosaiikkimaisesti kiemertulevat kanavat. Elinympäristöt vaihtuvat asteittain avoimesta vedestä, pysyviin soihin, kausittain tulviviin soihin ja ruohomaihin, joenvarren metsikköihin ja kuivaan savanniin. Monimutkaisen verkoston ovat luoneet jatkuvasti muutoksessa olevat jokiuomat ja kasvavat saaret. Kasvillisuudessa on usein huomattavia muutoksia lyhyellä matkalla, vaikka suisto on hyvin tasainen.[4]

Suiston kasvillisuusalueet voidaan jakaa 9–10 ympäristöön. Niistä viisi ensimmäistä ovat kosteita elinympäristöjä, jotka vähintään tulvivat usein. Viisi jälkimmäistä kuuluvat kausittaisiin tulvatasankoihin tai saarten kuivan maan kasvillisuuteen. Kostean alueen ryhmiä ovat avoimen veden kasvillisuus, sädekaislojen hallitsemat uomien reuna-alueet ja suot, järviruo’on hallitsemat alueet, norsunheinien ja viikunoiden hallitsemat pysyvästi tulvivat suot sekä järvikaisloihin kuuluvaa Schoenoplectus corymbosus -lajia ja sädekaisloihin kuuluvaa Cyperus articulatus -laja kasvavat matalat suot ja usein tulvivat tulvatasangot.[5]

Pysyvän veden alueen elinympäristöt ovat melko yksipuolisia, ja niissä kasvaa noin 50–70 lajia. Papyruskaisla ja ruo’ot muodostavat usein laajoja kasvustoja, joissa muiden lajien on vaikea kilpailla elintilasta. Jokiuomien rantoja hallitsee neljä lajia, papyruskaisla, järviruoko, afrikanruoko ja norsunheiniin kuuluva Miscanthus junceus. Niiden kasvuun vaikuttavat erityisesti veden syvyys ja virtaus. Papyruskaislat ja ruo’ot ovat yleisiä jokialueella ja suiston yläosissa, kun taas Miscanthus junceus on yleinen suiston matalan veden alueella.[6][7]

Pääuomien ulkopuolella ja kanavien perillä olevilla suoalueilla, joissa vesi on matalaa ja joissa Okavangon kuljettamia ravinteita on vähän, valtalajit vaihtuvat. Näillä alueilla kasvisto on monipuolisempaa, siellä kasvaa muun muassa osmankäämeihin kuuluva Typha capensis, sarakasvit Pycreus nitidus, Cyperus pectinatus ja Cyperus articulatus, tähtilumme, lammikkeihin kuuluva Nymphoides indica, Brasenia schreberi sekä Ottelia- ja vitalajeja.[6][7]

Osa pysyvien soiden kasveista kasvaa hiekkapohjalla, mutta turve on laajalle levinnyttä. Turve on pääosin muodostunut orgaanisesta materiaalista, mutta siinä voi olla seassa myös savea. Papyruskaisla on pysyvien soiden tunnusomaisin laji, sillä paikoin se vastaa 90 prosentista kasvibiomassasta. Siitä syystä se on myös merkittävin ekosysteemin muokkaaja, koska se suodattaa ison osan saapuvasta savesta ja ravinteista sekä aiheuttaa muutoksia veden virtauksessa. Jokialueella ennen varsinaisen suiston alkamista turve on 60–85 prosenttisesti epäorgaanista materiaalia, mutta suiston alajuoksulla materiaalin osuus on enää alle 15 prosenttia.[6]

Kuivemmat alueet jaetaan 4–5 elinympästiöön. Niitä ovat kausittaiset tulvatasangot, saarten reunamien yhteisöt, saarten sisämaiden ruohomaat sekä suolapannut, jotka jaetaan vielä erikseen pannujen pinta- ja pohjalajistoon.[5]

Kausittaisten tulvatasankojen lajisto on huomattavasti monipuolisempaa kuin pysyvien vesistöjen. Lajisto on tulvatasangoilla jopa kaksinkertainen. Kausittaisesti tulvivat alueet muodostavat hyvän kasvualustan sekä maalla kasvaville kasveille, semiakvaattisille kasveille että tulva-aikaan akvaattisille kasveille. Vesikasvien tosin pitää pystyä selviytymään kuivankauden ajan ja voida levitä nopeasti tilaisuuden tullessa.[7]

Jokiuomien väliin syntyneiden saarten merkitys on suuri suiston säilyttämisessä makeanveden alueena. Niissä kasvaa myös suiston monimuotoisin kasvilajisto, sillä niillä kasvaa läheisessä yhteydessä sekä maa- että vesilajeja ja niiden maaperä muuttuu huomattavasti ranta-alueilta saarten keskiosiin. Lajisto muuttuu samalla selvästi maaperän mukana. Maaperäkemiaan vaikuttaa kasvien transpiraatio. Saarten keskiosiin kertyy natriumia, miksi keskiosissa kasvaa lähinnä vain muutamia suolaa kestäviä lajeja, kuten Sporobolus spicatus -nimistä karisteheinää ja keihäshaarapalmua.[8]

Saarten rantametsien leveys vaihtelee saarten välillä. Joillain rannoilla kasvaa vain muutamia puita ja pensaita, kun joillain saarilla metsän leveys on jopa 200 metriä. Rantojen yleisimpiä puita ovat sykomoriviikuna, afrikantaateli, Croton megalobotrys, Garcinia livingstonei, sadelonkopuu, makkarapuu ja marulapuu. Pohjakerroksissa kasvaa monipuolisesti ruohoja ja monia muita kukkivia kasveja.[8]

Pienet sadealtaat peittävät vain hyvin pienen osan suistoalueesta, mutta ne ovat ekologisesti tärkeitä, koska ne ovat ravinteiden keskittymiä. Noin kolmannes lammikoiden lajeista elää myös satunnaisissa vesistöissä. Altaiden tyypillisimpiä lajeja ovat rikkakananhirssi, limaskoihin kuuluva Lemna aequinoctialis, vihannesportulakka, koukkuheiniin kuuluva Tragus berteronianus ja laidunviuhkaheinä.[8]

EläimetMuokkaa

NisäkkäätMuokkaa

Okavangon suiston alueella elää 122 nisäkäslajia, jotka kuuluvat 12 heimoon ja 34 sukuun. Alue on tunnettu suurista nisäkkäistään, jotka ovatkin kasvavan matkailun päävetonauloja, mutta suurin osa suiston nisäkkäistä on kuitenkin pieniä nisäkkäitä. Melkein puolet lajeista kuuluu joko lepakoihin tai jyrsijöihin. Noin kolmannes lajeista painaa yli 10 kilogrammaa ja vähintään 18 lajia painaa 100 kilogrammaa. Kaikkiaan Moremin riistansuojelualueella nisäkäsbiomassaksi on arvioitu 12 000 kilogrammaa neliökilometrillä. Lukema on huomattavasti suurempi kuin missään muualla eteläisessä Afrikassa ja vastaa lähes Itä-Afrikan hautavajoaman runsaslajisia savanneja.[9] Veden saatavuus ei ole ainoa tekijä suiston lajirunsaudelle, sillä merkittävin tekijä nisäkkäiden runsaudelle on se, että suiston maaperä on huomattavan ravinteikasta.[10]

Yleisimmät suurista nisäkkäistä ovat impala, liki, kafferipuhveli. Impaloita laskettiin vuonna 2002 olevan suistoalueella 140 000 yksilöä, kun kafferipuhveleita ja likejä on noin 60 000 yksilöä. Savanninorsujakin on runsaasti, noin 35 000 yksilöä. Savanninorsujen lukumäärä on kasvanut selvästi, sillä 1970-luvun puolivälissä niitä oli 2 300 ja 1980-luvun puolivälissä 5 700. Norsujen määrä on jo niin suuri, että se saattaa aiheuttaa uhan suiston kasveja. Norsujen lisäksi myös kafferipuhveleiden ja virtahepojen lukumäärä on ollut kasvussa, kun taas monien pienempien nisäkkäiden yksilömäärät ovat olleet laskussa.[9]

Kafferipuhvelia lukuun ottamatta kaikki nisäkäslajit tulevat toimeen suiston monilla elinalueilla. Impaloita on tulvatasangoilla ja ruohikkomailla, ja tiki suosii kausittaisia tulvatasankoja syvien vesien läheisyydessä. Virtahevot laiduntavat öisin useiden kilometrien päässä joista ja järvistä, mutta päivisin ne viihtyvät vesissä. Virtahevon lisäksi sitatunga, valkoposkisaukko, täpläsaukko elävät syvemmissä ja yleensä pysyvissä joissa, laguuneissa ja järvissä. Isoruokoantilooppia tavataan kausittain tulvivilla tasangoilla.[9]

Suistoalueen kosteikoilla elää huomattavasti vähemmän nisäkäslajeja kuin kuivemmissa elinympäristöissä, kuten jokimetsissä, metsäsavanneilla sekä kuivilla pensakoilla. Näillä alueilla elää noin 110 nisäkäslajia, ja lajisto on tyypillistä itäisen ja eteläisen Afrikan savanneille. Lajistoon kuuluvat muun muassa leijona, leopardi, gepardi, täplähyeena ja hyeenakoira.[9]

LinnutMuokkaa

Okavangon suiston alueelta on tavattu yli 450 lintulajia. Niistä noin 112 on vesilintuja, jotka hankkivat ruokansa kahlaten, sukeltaen tai uiden, tai ruokailevat aivan veden läheisyydessä.[11] Noin 57 lajia asustaa kosteikoilla tai lähellä niitä, kuten tulvatasangon metsissä, soilla ja ruokomättäillä. Loput lajit ovat maalintuja.[12]

Suiston linnusto on Botswanan runsaslukuisin. Haukat on suurin heimo, ja peräti 38 haukkalajia elää suistoalueella. Niihin kuuluvat muun muassa tyypilliset kosteikkojen lajit kiljumerikotka ja afrikansuohaukka. Alueen 31 kerttulajeista kosteikoilla elävät erityisesti ruskorastaskerttunen, punaposkiherttu, luhtaherttu ja sirkuttajaherttu, joita ei käytännössä tavata muualla Botswanassa.[12]

Kutojia on 25 lajia, ja niistä vesilintuja, joille Okavangon suisto on merkittävä osa levinneisyysaluetta, ovat kekonokkakutoja, vaaleasilmäkutoja, kyläkutoja, isokultakutoja, ruokokutoja, punapiispa, kultapiispa ja punasiipipiispa. Okavangon suiston 18 haikaralajista kaikki paitsi kobolttihaikara ja lehmähaikara ovat täysin vesilintuja. Niitä tavataan myös laajalti muualta Botswanasta, vaikka nekin kokoontuvat Okavangoon erityisesti lisääntymisaikana.[12]

Okavangon suiston ainoa lähes kotoperäinen laji on ruskokurkkuhaikara, jolle suisto on selvästi merkittävintä elinympäristöä. Arvioiden mukaan peräti 85 prosenttia koko maailman ruskokurkkuhaikaroista elää suiston alueella.[12] Ruskokurkkuhaikaran tavoin uhanalaiseksi luokiteltuja helttakurkija elää suistoalueella noin 1 200–1 450 yksilöä, jotka muodostavat lajin suurimman yksittäisen populaation.[13] Näiden lisäksi alueelta löytyy 20 uhanalaisen lajin merkittävä populaatio. Suiston lajeja, joiden levinneisyysalue ei ole laaja tai se rajoittuu vain tiettyyn biomiin, ovat kuparipyrstökukaali, punasilmätimali, rantapensastimali, ruokuruusupeippo, valkolakkitasku, suippopyrstökottarainen ja peitsipyrstökottarainen.[14]

Normaalisti suiston linnusto noudattaa päivärutiineja, jotka alkavat auringon noustessa. Rutiineihin kuuluvat ruokailu ennen keskipäivän lepohetkeä. Sen jälkeen voi tapahtua uusi ruoanetsintä, kunnes linnut rauhoittuvat yöksi turvalliseen pesäpaikkaan. Päivärytmiin tulee muutoksia lisääntymisaikana ja aikana, jolloin ravintoa on poikkeuksellisen paljon saatavilla. Kausittaisten soiden ja tulvatasankojen eläinplankton ja kalanpoikaset houkuttelevat paikalle massoittain haikaroita ja kattohaikaroita. Kuivuviin järviin ansaan jäävät kalat keräävät puolestaan pelikaaneja ja muita kaloja syöviä lintuja.[15]

Ruoan poikkeukselliset esiintymät ovat epäsäännöllisiä, mutta lisääntymisaika tulee joka vuosi suiston useissa yhdyskunnissa. Suistossa on 14 merkittävää haikaroiden pesimäpaikkaa, joissa vuosittain pesii satoja pareja.[15] Suistossa on muun muassa afrikanmarabun ja afrikaniibishaikaran eteläisen Afrikan suurimmat pesimäyhdyskunnat.[14] Saksinokilla ja mehiläissyöjillä puolestaan on yhdyskuntia suistoon johtavalla jokialueella. Saksinokat pesivät hiekkasilla saarilla ja mehiläissyöjät rantatörmillä.[15]

Matelijat ja sammakkoeläimetMuokkaa

 
Niilinkrokotiili on yksi Okavangon suiston vesielämään sopeutuneista matelijoista.

Matelijalajeja Okavangon suistossa on löydetty yhteensä 64. Niistä neljä Pelomedusidae-heimon kilpikonnalajia, niilinvaraani, niilinkrokotiili ja käärmelaji Crotaphopeltis barotseensis elävät vedessä tai sen lähettyvillä ja kalliokäärme sekä neljä tarhakäärmelajia suoalueilla. Loput 52 matelijalajia ovat maaeläimiä. Pääosa lajeista on levittäytynyt laajalle alueelle keskisessä ja eteläisessä Afrikassa, mutta joukossa on myös seitsemän trooppista lajia, joille Okavangon suisto on levinneisyysalueen etelärajalla.[12]

 
Sammakkoeläinlaji Hyperolius argus korrella.

Okavangon suiston sammakkoeläinlajistoon kuuluu 33 lajia. Suurin osa niistä elää lähellä vettä, ja vain 3–5 lajia on pääosin maaelämään sopeutuneita.[12] Niistä erikoistuinein on koko elämänsä puusa asuva Chiromantis xerampelina.[16] Täysin vesielämään sopeutuneita lajeja on vain kaksi, afrikankynsisammakko ja sen lähisukulainen Xenopus muelleri. Osa Okavangon suiston sammakkoeläimistä selviytyvät kesähorroksen avulla kuivien kausien ylitse.[12]

KalatMuokkaa

Okavangon valuma-alue on ollut yhteydessä Sambesijokeen, minkä takia Okavangon suiston kalastoa pidetään osana Sambesin kalastoa, johon kuuluu 134 lajia. Okavangon suiston alueelta Popan putousten eteläpuolelta niistä elää 71 lajia. Okavangon suistossa ei ole yhtään kotoperäistä kalalajia. Koko Okavangon valuma-alueelta ei myöskään ole löytynyt myöskään vieraslajeja, mikä on poikkeuksellista eteläisen Afrikan vesistöissä.[17]

Moniin muihin vesistöihin verrattuna kalatiheys on melko pieni, mikä näkyy myös pienenä yksikkösaalisarvona. Kausittaisissa tulvatasangoilla tiheys on huomattavasti suurempi kuin pysyvissä soissa ja joissa. Tiheys on huomattavan iso lisääntymiskautena ja kuivuvissa vesialtaissa.[18]

Kalalajisto riippuu paljon vesi- ja kasvillisuusolosuhteista. Avointen ja puoliavointen vesien nopeista uimareista tyyppiesimerkki linjatiikeritetra, jota esiintyy sekä suistoon johtavassa jokiosassa että suiston pohjoisosassa. Tähän ryhmään kuuluvat myös jotkin muut tetrakalat ja jotkin särjet. Avoimissa vesissä viihtyy myös haukitetra, joka, toisin kuin Hydrocynus vittatus, elää erityisesti hitaasti virtaavissa kanavissa ja laguuneissa.[16]

Puoliavoimessa vesissä elää myös hitaasti liikkuvia kalalajeja, joihin kuuluu kaksi tilapialajia suvusta Oreochromis ja kolme suvusta Tilapia. Muita tähän ryhmään kuuluvia kirjoahvenia ovat Pharyngochromis acuticeps, joka kuitenkin suosii suojaisia elinympäristöjä, hohtotimanttiahven ja messinkisuuhautoja, jonka levinneisyysalue ulottuu laajalle alueella eteläisessä Afrikassa.[16]

Matalassa vedessä elää pinnalla muutamia hammaskarppeihin kuuluvaa Aplocheilichthys-lajia. Ne syövät toukkia ja planktonia, mutta ovat itse monien muiden kalojen ja lintujen ruokaa. Pintalajit ovat sopeutuneet elinympräistöönsä muun muassa niin, että niiden selkäevä on litteä, jotta ne ei erottuisi niin helposti pinnan yläpuolelle, ja lisäksi niiden silmät ovat lähes kalojen pään laella.[16]

Pohjaolosuhteisiin sopeutuneista kalalajeista Okavangossa elää kuusi ankeriasmonnilajia. Lähes kaikkiruokaisilla ankeriasmonneilla merkittävä ekologinen asema, ja jättikonnamonnia voi pitää jopa avainlajina. Muita pohjalajeja ovat muun muassa ripsimonneihin kuuluvat Chiloglanis fasciatus ja kuusi Synodontis-lajia sekä pienet Leptoglanis-sukuun kuuluvat lajit, jotka kaivautuvat hiekkaan pyydystämään planktonia.[16]

Tiheään papyruskaislakasvillisuuteen on tottunut erityisesti käärmemäinen ohjaspuikkokala. Niitä esiintyy runsaasti kaislojen seassa, mutta ne ovat pääsääntöisesti piiloutuneet todella hyvin kasvin juuristoon. Afrikkalaisesta norsukalojen heimosta Okavangon suistossa elää kuusi tiheään kasvillisuuteen tottunutta lajia.[16]

SelkärangattomatMuokkaa

 
Sudenkorentolaji Trithemis kirbyi suiston alueella.

Okavangon suiston selkärangattomat tunnetaan melko huonosti. Entomologi Elliot Pinheyn tutkimusten ansiosta suiston sudenkorento- ja perhoslajisto on tutkittu hyvin. 94:stä havaitusta sudenkorentolajista 33 kuului hentosudenkorentoihin ja 61 aitosudenkorentoihin. Monet lajeista on keskisen Afrikan sudenkorentoja ja elävät suistossa levinneisyysalueensa etelärajalla. Pinhey kokosi tietonsa sudenkorennoista useiden 1967–1976 tekemiensä matkojensa aikana. Jens Kipping tutki vuonna 2003 sudenkorentoja uudelleen ja löysi Pinheyn löytämistä lajeista vain 70. Lajiston häviämiseen on mahdollisesti vaikuttanut 1970-luvulta lähtien pienentyneet tulvat ja toisaalta tsetsekärpästen takia tehdyt myrkytyslennot. Vuosina 2001–2002 koko suiston alueelle suihkutettiin deltametriiniä, joka vaikuttaa käytännössä vain hyönteisiin ja häviää luonnosta nopeasti. Se kuitenkin aiheutti sudenkorentojen massakuolemia.[19]

Perhoslajeja Okavangon suistoalueelta on löytynyt 115, mutta niitä ei ole tutkittu laajamittaisesti vuoden 1976 jälkeen. Täpläperhoset ja sinisiipiset ovat runsaslukuisimmat perhosheimot. Kaaliperhosia on myös runsaasti, ja niistä erityisesti Belenois aurota ja Catopsilia florella olivat runsaita keskikesällä, jolloin ne vaeltavat koilliseen läpi alueen. Sinisiipiset kattavat noin 30 prosenttia lajistosta, mutta pääosa sinisiipisistä on pieniä ja melko huomaamattomia lajeja. Kokonaisuudessa Okavangon suistossa on Botswanan selvästi monimuotoisin perhoslajisto. Siihen kuuluu esimerkiksi kosmopoliitteja lajeja, kuten afrikanmonarkkiperhonen ja ohdakeperhonen, ja kosteikkojen lajeja, kuten Acraea rahira, Precis ceryne, Myrina silenus, Borbo micans, Parnara monasi ja Gegenes hottentota.[19]

Akvaattisia kotiloita on tutkittu myös melko hyvin. Suurin osa Okavangon vesikotiloista ovat yleisiä afrotrooppisella vyöhykkeellä, mutta esimerkiksi Pila- ja Gabbiella-lajit elävät aivan levinneisyysalueensa etelärajalla. Okavangossa ei ole endeemisiä kotilolajeja, ja esimerkiksi melkein 3 000 kilometrin välimatkastaan huolimatta Okavangon 34 lajista peräti yhdeksää tavataan myös Niilin Suddin kosteikkoalueella.[20]

Eläinplanktonia elää suistossa kolmella erilaisilla asuinalueilla, pysyvissä järvissä, kausittaisilla tulvatasangoilla ja väliaikaisissa sadealtaissa. Kausittaisilla tulvatasangoilla on monimuotoisin eläinplankton, ja korkeimman tulvan aikaan raakkuäyriäisten, hankajalkaisten ja vesikirppujen tuotanto voi olla huomattavan suuri. Suistosta on tutkimuksissa havaittu 37 raakkuäyriäis-, 16 hankajalkais- ja 45 vesikirppulajia. Hankajalkaisista hallitsevia ovat Microcyclops- ja Tropodiaptomus-suvut.[19]

LähteetMuokkaa

  • Mendelsohn, John: Okavango Delta: Floods of Life. Windhoek: RAISON, 2010. ISBN 978-99916-780-5-4.
  • Okavango Delta Management Plan (pdf) Gaborone, Botswana: Department of Environmental Affairs. Viitattu 15.7.2014. (englanniksi)
  • Okavango Delta World Heritage Nomination Dossier (pdf) 1/2013. Republic of Botswana. Viitattu 16.7.2014. (englanniksi)
  • Ramberg, Lars & Hancock, Peter & Lindholm, Markus & Meyer, Thoralf & Ringrose, Susan & Sliva, Jan & Van As, Jo & VanderPost Cornelis: Species diversity of the Okavango Delta, Botswana. Aquatic Sciences, 2006, 68. vsk, s. 310–337. Springer.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Okavango Delta Management Plan, s. 31.
  2. Ramberg et al., s. 316.
  3. Mendelsohn et al., s. 68–69.
  4. Ramberg et al., s. 313.
  5. a b Ramberg et al., s. 318.
  6. a b c Mendelsohn et al., s. 72.
  7. a b c Okavango Delta Management Plan, s. 31–32.
  8. a b c Mendelsohn, s. 78, 80.
  9. a b c d Okavango Delta World Heritage Nomination Dossier, s. 41–43.
  10. Mendelsohn, s. 104.
  11. Mendelsohn, s. 99.
  12. a b c d e f g Okavango Delta Management Plan, s. 39–40.
  13. Mendelsohn, s. 98.
  14. a b Okavango Delta World Heritage Nomination Dossier, s. 50.
  15. a b c Mendelsohn, s. 97.
  16. a b c d e f Ramberg et al., s. 323–325.
  17. Okavango Delta Management Plan, s. 38.
  18. Okavango Delta World Heritage Nomination Dossier, s. 53.
  19. a b c Okavango Delta Management Plan, s. 36–37.
  20. Ramberg et al., s. 322.