Avaa päävalikko

Oiva Antero Turunen (19. marraskuuta 1910 Ilomantsi23. syyskuuta 1991 Helsinki) oli Turo Oy:n perustajia ja yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja 1938–1962.[1]

Turusen vanhemmat olivat kauppias Antti Turunen ja Hanna Vappu Tahvanainen. Hän kävi kauppakoulun Joensuussa 1928 ja pääsi vain 17-vuotiaana Lassila & Tikanojan myyntimieheksi, ensin Helsingissä ja sitten koko Lounais-Suomessa. 1936 hänestä tuli Birger Hallmanin tukkuliikkeen vaatetustehtaan johtaja Kuopiossa ja 1938 hän perusti Veikko Räsäsen ja Veijo Taskisen kanssa Turo Oy:n. Toimitusjohtajan työnsä ohella Turunen toimi silti myös yhtiönsä myyntiedustajana. Talvisodassa Turunen palveli komppanianpäällikkönä Kollaalla, mutta jatkosodan aikana hän johti välillä yritystään ja samalla opiskeli. Ylioppilaaksi Turunen valmistui 1944 ja ekonomiksi 1947. Sota-ajan jälkeen Turo Oy kasvoi niin, että 1950 sen tuotanto oli nelinkertaistunut sotia edeltävään aikaan verrattuna, ja Korean sota lisäsi yhä Turon pukineiden kysyntää 1950-luvulla. 1960-luvun alussa tehtiin tärkeä päätös miesten pukujen valmistamisesta. Vuotta ennen Turusen eläköitymistä eli 1961 Turon liikevaihto oli lähes 2 miljardia tuolloista markkaa ja yhtiössä oli yli 500 työntekijää. Vuonna 1962 teollisuusneuvoksen arvon saanut Turunen jatkoi yhtiön johtokunnan päätoimisena puheenjohtajana. Hän oli myös toisen kauden Kokoomuksen kansanedustajana 1962–1966, ensimmäinen kausi oli ollut 1948–1951. Turunen toimi lisäksi Kuopion kaupunginvaltuutettuna sekä useiden eri yhtiöiden johtokunnissa.[1]

Turusen puoliso vuodesta 1934 oli Kerttu Lammervuo (1911–1993).[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Vesa Määttä: Turunen, Oiva (1910–1991). Suomen Kansallisbiografia. Osa 10. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Sivut 92-93.

Aiheesta muuallaMuokkaa