Oiva Sutinen

suomalainen pesäpalloilija

Oiva "Oissu" "Sutki" Sutinen (27. tammikuuta 1933 Koria12. elokuuta 1990) oli suomalainen pesäpalloilija 1950–1960-luvuilla. Hänen kasvattajaseuransa oli Korian Ponsi, ja mestaruussarjassa hän joukkueensa oli Kouvolan Pallonlyöjät. Sutki Sutinen pelasi muun muassa neljä Itä-Länsi- [1] ja neljä liitto-lehdistö -ottelua. Hänet muistetaan monista pesäpallokentillä tekemistään kepposista, joista ainakin kaksi johti aikoinaan jopa sääntömuutoksiin.[1]

Sutinen oli yllätyksellinen peluri, joka pelasi suurimman osan aikaa ykkösvahtina ja jonka erikoislyöntejä olivat ns. ykköspiikkilyönnit. Juuri ykkösrajaan suunnattujen piikkilyöntien vuoksi syöttölautasta siirrettiin sääntömuutoksella taaksepäin. Toinen Sutisen aiheuttama sääntömuutos oli eräässä pelissä sattunut tapahtuma, jossa hän oli ykköspesällä pallo räpylässään, kun hän yhtäkkiä kutsui lukkarin ja kolmosvahdin luokseen neuvonpitoon. Sutinen antoi pallon salaa kolmosvahdin räpylään. Kun lukkarina toiminut Antero Viherkenttä teki valesyötön, irtosi vastustajajoukkueen pelaaja kakkospesältä kohti kolmospesää, jolloin kolmosvahti nosti pallon esiin räpylästään ja poltti pelaajan, ja Sutisen edustama joukkue voitti kyseisen ottelun. Vastapuoli teki tapauksesta protestin, joka ei mennyt läpi, koska mainitunlaista pallon piilottelua ei vielä tuolloin ollut säännöissä kielletty.

Sutinen kirjoitteli runoja, näytelmätekstejä, laulunsanoja, sketsejä, kronikoita jne. Hän esiintyi usein myös itse erilaisissa juhlissa luontaisten näyttelijäntaitojensa sekä hyvän lauluäänensä vuoksi. Hän oli myös menestyksekäs kaisa-biljardin pelaaja.

Ammatiltaan Sutinen oli ensin Kymi-yhtiön portinvartija, myöhemmin tiemestari sekä sittemmin kuolemaansa asti rakennusosaston työnjohtaja.

Saavutukset muokkaa

Pelaajana muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Oiva Sutinen (s. 1933) (arkistoitu sivu) Vähintään neljä Itä-Länttä pelanneet KPL-kasvatit. Kouvolan Pallonlyöjät. Viitattu 22.4.2014.
  2. a b Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto. Viitattu 14.4.2018.
  3. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 24.4.2018.