Afganistaninpiiskujänis
Afganistaninpiiskujänis eli afganistaninpika (Ochotona rufescens) on Keski-Aasian vuoristoissa elävä jäniseläin. Sitä on käytetty Ranskassa ja Japanissa koe-eläimenä, ja on ainoa piiskujänis joka on kesytetty tähän tarkoitukseen.[1] Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on iraninpika.[3]
| Afganistaninpiiskujänis | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Jäniseläimet Lagomorpha |
| Heimo: | Piiskujänikset Ochotonidae |
| Suku: | Ochotona |
| Laji: | rufescens |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ochotona rufescens |
|
 Lajin levinneisyys |
|
| Alalajit[2] | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Afganistaninpiiskujäniksen kesäturkissa selkä ja kyljet ovat harmaanruskeita. Kupeiden ja vatsapuolen väritys vaihtelee harmaasta harmaanvalkoiseen, ja siinä on usein myös kellertävä häivähdys. Kesäturkissa on myös selkeä, kermanvärinen kaulus, jonka etu- ja takaosassa on punaruskea rajaus. Kaulus erottuu talviturkista vain heikosti. Talviturkki on tiheä, ja tasaisen ruskea. Nisiä on neljä paria. Kallo on suuri, ja yleensä hieman kaareva.[4] Korvat ovat pyöreät ja pienet. Afganistaninpiiskujäniksen lyhyiden jalkojen tassunpohjia peittää tiheä, eristävä karvoitus.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Afganistaninpiiskujänistä tavataan Afganistanin, Pakistanin, Iranin ja Turkmenistanin lounaisosien vuoristoissa. Laji elää 1900–3500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Niitä elää yleisimmin kallioisessa aavikkoympäristössä. Ne tekevät tunneliverkostoja myös alueille, joissa ei ole lainkaan kiviä tai jopa muurien ja talojen alle. Afganistaninpiiskujäniksiä voi esiintyä myös katajametsissä ja suosivat ympäristöä, jossa kasvillisuus peittää 30–60 % maa-alasta, mutta ei enempää.[1] Afganistaninpiiskujäniksiä pidetään joillain alueilla tuholaisina, koska ne tekevät vahinkoa viljelyksillä, maapähkinä- ja omenatarhoilla. Niitä metsästetään satovahinkojen ja jossain määrin myös turkin vuoksi. Se ei kuitenkaan ole uhanalainen. Joillain alueilla voi elää jopa 70 yksilöä hehtaarilla, mutta lukumäärä vaihtelee vuodesta toiseen sääolojen mukaan.[4]
Elintavat muokkaa
Afganistaninpiiskujänis on päiväeläin, ja on kaikkein aktiivisin aamuisin.[4] Ne elävät pieninä perheryhminä.[5] Ryhmät ovat kuitenkin hyvin epävakaita. Keväällä ryhmät koostuvat yhdestä uroksesta ja sen alueella elävistä muutamasta naaraasta. Naaraille ja niiden poikasille riittää useimpiin aktiviteetteihin halkaisijaltaan 30 metrin kokoinen alue, joka menee lisäksi huomattavasti päällekkäin. Kuivuuden aikaan tilanne muuttuu rajusti, jolloin jokainen yksilö alkaa puolustaa omaa pientä aluettaan, jonka keskus on eläimen pesäkolo.[4] Afganistaninpiiskujänis ei nuku talviunta, vaan kerää ravintokasveja pinoihin kuivumaan ja vie ne pesäänsä myöhempää käyttöä varten. Se käyttää kuivuneita kasveja nukkumisalustana ja ruokana. Ne voivat varastaa sitä myös lajitovereilta, linnuilta tai muilta pieniltä nisäkkäiltä. Ravintoa ovat ohdakkeet ja muut vähällä vedellä pärjäävät kasvit.[5] Viiden kilon kasvipaalista on löydetty 58 eri kasvilajia.[4] Varastot täytetään yleensä kahdesti vuodessa, eli keväisin ja syksyllä.[5]
Afganistaninpiskujäniksen ääntely on hyvin erilaista verrattuna muihin suvun lajeihin, eikä sen kurkunpää ole yhtä kehittynyt kuin muilla pikoilla.[5][4] Sen äänivalikoimaan kuuluu vain heikko melodinen vingunta, ja pelästyneenä päästämä pitkä parkaisu. Äänet eivät kanna kauas. Ne käyttävät varoitushuutoa hyvin harvoin maapetoihin, mutta käyttävät sitä yleisemmin havaitessaan petolinnun tai jonkin muun ison linnun. Ne voivat kertoa vaarasta myös rummuttamalla takajalkojaan nopeasti. Afganistaninpiiskujänis merkitsee reviirinsä hieromalla kaulansa hajurauhasia kivenkulmia ja oksia vasten.[4]
Lisääntyminen muokkaa
Afganistaninpiiskujänikset lisääntyvät nopeasti. Ne lisääntyvät lämpiminä kuukausina. Naaras voi saada viisi poikuetta yhden lisääntymiskauden aikana, ja yhdessä poikueessa voi olla jopa 11 poikasta. Kantoaikaa ei tiedetä, mutta on muilla piiskujäniksillä tavallisesti 30 päivää. Vastasyntyneet painavat suurin siirtein 9 grammaa. Poikaset ovat pysyvät pesässä 30 päivää, jonka aikana emo ruokkii ja suojelee niitä kunnes ne kykenevät huolehtimaan itsestään.[5] Ne pystyvät lisääntymään jo ensimmäisen kesänsä aikana.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Smith, A.T. & Boyer, A.F.: Ochotona rufescens IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Mammal Species of the World - Ochotona (Ochotona) rufescens 2005. Bucknell University. Viitattu 10.1. 2010.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Nisäkäsnimistö 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 22.1. 2010. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h Joseph A. Chapman,John E. C. Flux: Rabbits, hares and pikas: status survey and conservation action plan, s. 49. IUCN/SSC Lagomorph Specialist Group, 1990. ISBN 2-8317-0019-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.01. 2010). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Michael Triepke: ADW Ochotona rufescens Information 2001. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 10.1. 2010.