Nurmeksen museo

Nurmeksessa sijaitseva museo

Nurmeksen museo on Nurmeksessa sijaitseva, vuonna 1948 perustettu museo. Siihen kuuluvat Kötsin museo ja Ikolan ulkoilmamuseo.[1]

Historiaa muokkaa

Museo perustettiin 6. helmikuuta 1948 Nurmeksen kauppalan saatua haltuunsa merkittävän kulttuurihistoriallisen esinekokoelman. Samana vuonna perustettiin museolautakunta ja nimitettiin kokoelmista vastaava museonhoitaja.[2]

Museo toimi aluksi vaihtelevissa tiloissa kuten asuinrakennuksissa, kansakoulun ullakolla ja virastotalon kellarissa. Ensimmäiset suunnitelmat museorakennukseksi tehtiin 1950-luvulla, mutta hanke lykkääntyi ja museon nykyiset toimitilat valmistuivat kokonaisuudessaan vasta 1990-luvun alussa.[2]

Kötsin museo muokkaa

Kötsin museo sijaitsee Nurmes-talossa ja on auki ympäri vuoden. Museon perusnäyttely esittelee Nurmeksen historiaa, kuten esihistoriaa, metsästystä, kalastusta ja 1900-luvun alkupuolen asuinoloja Nurmeksen kauppalassa.[3] Perusnäyttelyyn valmistui vuonna 2004 uusi, Nurmeksen vaiheita esittelevä osio.

Vaihtuvien näyttelyiden tilassa esitellään kiertonäyttelyitä sekä omia vaihtuvia näyttelyitä.[3]

Ikolan museo muokkaa

Ikolan ulkoilmamuseo sijaitsee Ikolassa, Porokylässä ja on auki kesäisin. Ikolan vanhassa navettarakennuksessa oleva näyttely esittelee muun muassa Kuokkastenkoskella sijainneen rautaruukin historiaa, palotoimen kehitystä, Nurmeksen meijeritoimintaa sekä maanviljelyn kehitystä valokuvin ja esinein.[4]

Museon alueelle on siirretty vanha maatalon päärakennus, Rantolan talo ja 1700-luvulta peräisin olevat pari- ja luhtiaitta Vinkerannan Kortelasta. Päärakennus on sisustettu 1900-luvun alun mukaisesti. Alueella on myös Rautavaaralta siirretty savupirtti, joka oli asumiskäytössä vuoteen 1956 saakka.[4] Savupirtti siirrettiin Nurmekseen vuonna 1957. Museon alueelle on siirretty myös latorakennus, joka sisältää suurten maatalouskoneiden näyttelyn.

Ikolan museoalueella sijaitsevat myös Nurmeksen museon toimisto-, konservointi- ja säilytystilat.[4]

Kokoelmat muokkaa

Museon kokoelmiin kuuluu noin 20 000 esinettä ja 80 000 valokuvaa, joista noin 15 000 on nähtävissä myös verkossa Kantapuu- ja Finna-palveluissa. Kokoelman perustana toimii talonomistaja Väinö Hämäläisen (1883–1947) Nurmeksen kauppalalle lahjoittama kokoelma, jonka Hämäläinen keräsi 1920–30-luvuilla Nurmeksesta ja sen lähikunnista sekä muualta Itä-Suomesta.[5]

Museon toinen merkittävä kokoelma on Nurmes-Seuran 1960–70-luvuilla keräämä maatalous- ja arkielämään liittyvä esinekokoelma. Seura ylläpiti maatalousmuseota vanhassa viljasiilossa vuoteen 1984 saakka, jolloin esineistö lahjoitettiin museolle.[5]

Kokoelmiin kuuluu myös Nurmeksen osuusmeijerin vanhaa esineistöä, Nurmeksen maatalousoppilaitoksen lahjoittamia maatalouslaitteita ja -koneita sekä Ikolan museossa esillä oleva palokunnan esineistö. Lisäksi kokoelmissa ovat edustettuna Nurmeksen koulut. Museo on tallentanut myös romanikulttuuriin liittyvää aineistoa.[5]

Lähteet muokkaa

  • Louhenjoki-Schulman P. ja Hedenström K: Suomen kulttuurinähtävyydet. Otava. 2003. ISBN 951-1-12979-1.
  • Suomen Matkailuliitto. Suomen Matkailuopas. 1995.

Viitteet muokkaa

  1. Nurmeksen museo Nurmeksen kaupunki. Viitattu 27.12.2015.
  2. a b Nurmeksen museon historiaa Nurmeksen kaupunki. Viitattu 27.12.2015.
  3. a b Kötsin museo Nurmeksen kaupunki. Viitattu 27.12.2015.
  4. a b c Ikolan museo Nurmeksen kaupunki. Viitattu 27.12.2015.
  5. a b c Kokoelmat Nurmeksen kaupunki. Viitattu 27.12.2015.

Aiheesta muualla muokkaa