Nuortin konesavotta
Nuortin konesavotta eli Samperin savotta[1] oli 1913–1916 toteutettu varhainen suomalainen yritys koneellistaa Lapin savottoja. Ajatuksen takana oli 1893 perustetun Kemi-yhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandberg, ”Iso-Samperi”. Sandberg oli aloittanut kokeilunsa jo vuonna 1909, jolloin hän yhdessä konemestari Julius Miettisen kanssa rakensi autoa muistuttavan tukkien vetolaitteen, joka ei kuitenkaan ollut kelvollinen käytännössä. Vuonna 1912 he suunnittelivat kuorma-autoa, mutta sen ongelmiksi tulivat liian pieni maavara ja jäähdyttäjän kiehuminen.
Kun Miettinen oli käynyt talvella 1911–1912 Yhdysvalloissa Minnesotassa tutustumassa sikäläiseen metsätöiden koneellistamiseen, tilasi Sandberg tämän matkan kokemusten perusteella kaksi kapeilla telaketjuilla kulkevaa Phoenix Centipede -höyryveturia Yhdysvalloista. Veturit painoivat 16 tonnia, niiden teho oli 100 hevosvoimaa ja suurin nopeus 8 km/h.[2] Polttoaineena ne käyttivät kivihiiltä, jota kului 1 130 kg 10 tunnin aikana; Suomessa ne muutettiin kuitenkin heti käyttämään puuta polttoaineena.
Phoenix Centipede Log Hauler (centipede ≈ tuhatjalkainen) perustuu Alvin Orlando Lombardin 1901 patentoimaan Lombard Steam Log Hauleriin, joka oli ensimmäinen käyttökelpoinen ja kaupallisesti menestynyt höyrykäyttöinen tukkiveturi. Alvin Lombard perusti veljensä kanssa pajan Watervilleen, Maineen, jossa valmistettiin sahateollisuudelle sahoja ja myöhemmin muun muassa dieselkäyttöisiä telaketjutraktoreita.
Phoenix Manufacturing Company valmisti näitä vetureita 1904–1925 yli 100 kappaletta, joidenkin tietojen mukaan 175 kpl. Veturia valmistettiin Eau Claire:ssa Wisconsinissa (ei siis Philadelphiassa, kuten Tulppion veturissa virheellisesti lukee, Philadelphia/Pensylvania lienee veturien laivaussatama). PMC maksoi Lombardille valmistuslisensistä 1000 dollaria per valmistunut veturi, kunnes Holt Manufacturing Company osti Lombardin patentin 1913.
Veturit Suomessa muokkaa
Ensimmäinen veturi tuotiin laivalla Hankoon ja sieltä rautateitse Rovaniemelle tammikuussa 1913. Rovaniemellä veturi purettiin osiin ja kuljetettiin Sodankylän, Tanhuan ja Martin kautta 300 kilometrin päähän Tulppioon, missä se taas koottiin ja otettiin käyttöön 21. helmikuuta 1913. Toinen veturi tuli vuotta myöhemmin ja otettiin käyttöön 31. maaliskuuta 1914.
Vetureille ja niiden vetämille tukkireille täytyi rakentaa omat tiet polkemalla tieura miesvoimin tiiviiksi ja raivaamalla esteet pois uralta. Jotta vetureille ja teiden jäädytykseen olisi saatu riittävästi vettä, täytyi Tulppioon, Jänisojalle ja Sotataipaleeseen rakentaa vesitornit sekä kaksi kaivoa Mukkajängälle ja Valvinginkumpuun. Hevosia tarvittiin edelleen kuljettamaan puut täyspitkinä konetien varteen välilansseihin, missä ne vasta katkottiin. Veturit kuljettivat puut sitten 30–50 kilometrin matkan Kemijoen rantaan Lattunan lanssiin, jossa tukit vyörytettiin jokeen kevättulvan aikana.
Veturi kuljetti kerralla 400–600 tukkia ja kulutti itse 12–14 syltä halkoja yhden vuorokauden aikana. Hyvissä oloissa veturi saattoi tehdä kaksi edestakaista matkaa vuorokaudessa. Vetureilla oli neljän hengen miehistö ja niitä varten oli myös rakennettu veturitalli ja korjauspaja Tulppioon. Varaosat vetureihin jouduttiin hankkimaan Amerikasta, koska Suomessa valmistetut osat eivät täyttäneet vaatimuksia.
Savotan loppuminen muokkaa
Konesavotta jouduttiin lopettamaan vuonna 1916 maailmansodan aiheuttaman työvoimapulan takia, kun Lapissa oli tarjolla runsaasti paremmin palkattuja töitä esimerkiksi puuvillan ja aselaatikoiden (”kassien”) kuljetuksessa. Neljän talven aikana vetureilla oli ajettu Kemijoen rantaan yli 152 000 runkoa, joista tuli lähes 250 000 tukkia. Konesavottaa ei enää käynnistetty sodan päätyttyä, sillä ajettavat puumäärät olisivat riittäneet vain kahdeksi talveksi. Myös veturien käyttämät tiet olivat rappeutuneet ja vetureiden käyttöön harjaantunut henkilökunta oli hajaantunut sodan aikana eri puolille Suomea.
Talvisodan aikana konesavottaa varten tehdyt Tulppion ja Sotataipaleen rakennukset poltettiin ja veturit jäivät palaneina taivasalle ruostumaan. Toinen vetureista kuljetettiin vuonna 1960 Rovaniemelle ja siirrettiin vuonna 1970 Lapin metsämuseoon. Myös Tulppioon jääneelle veturille tehtiin katos ja se kunnostettiin muistomerkiksi.[3]
Konesavottaan liittyviä kuvia muokkaa
-
Konesavotan veturi Tulppiossa -
Yksityiskohta veturista, telaketju ja pyörästöä -
Konesavotan veturi katoksessaan Tulppiossa sivulta päin -
Konesavotan veturi katoksessaan Tulppiossa edestä päin -
Ns. suttikämppä Korvatunturintien varrella -
Jänesojan pumppuasema ja veturitien uraa
Lähteet muokkaa
- ↑ Jorma Korhonen: Samperin vetureista 100 vuotta 4.9.2012. Yle. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Vesterinen, Jukka: Metsäkoneita Suomessa ja Suomesta 1910-2000: missä ääntä, siellä voimaakin, s. 21. Helsinki: Alfamer, 2011. ISBN 978-952-472-105-9.
- ↑ http://www.samperi.com/tarina.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla muokkaa
- Juhani Pelkonen, Nuortin konesavotta 1913-1916. Suomen historian pro-gradu –tutkielma. Tampere, 1976. ISSN 0359-8128. Lapin Metsämuseoyhdistys ry:n julkaisusarja no. 5.
- Kuljetusmahdollisuudet ja metsien nollaraja - Metsässä jäädytetyllä ajouralla ilman kiskoja kulkeva telaketjuhöyryveturi - Kuva 3: Nuorttin konesavotan höyryveturi tukkikuorman vedossa (kuva), Oulu.fi / Lapin metsämuseon kokoelmat
- Tulppion veturi - kuva vaunut.org websivuilla.
- Samperin veturiSavukosken kunnan matkailusivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
