Nuorena nukkunut (vuoden 1937 elokuva)

Teuvo Tulion ohjaama elokuva vuodelta 1937

Nuorena nukkunut on Teuvo Tulion ohjaama elokuva vuodelta 1937. Yrjö Kivimiehen käsikirjoitus perustuu Frans Emil Sillanpään romaaniin Nuorena nukkunut (1931).

Nuorena nukkunut
Ohjaaja Teuvo Tulio
Käsikirjoittaja Yrjö Kivimies
Teuvo Tulio
Perustuu Frans Emil Sillanpään romaaniin Nuorena nukkunut (1931)
Tuottaja Abel Adams
Kuvaaja Erik Blomberg
Leikkaaja Teuvo Tulio
Lavastaja Kille Oksanen
Pääosat Regina Linnanheimo
Otso Pera
Kille Oksanen
Kaarlo Angerkoski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Adams Filmi Oy
Ensi-ilta 1937
Kesto 97 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Taustaa muokkaa

Nuorena nukkunut on Sillanpään romaaneista ensimmäinen, josta on tehty elokuva. Myöhemmin elokuvaksi muokattiin kaikki muutkin romaanit. Tulio teki elokuvasta myös ruotsinkielisen version, joka myytiin Ruotsiin.[1] Elokuvan musiikin kokosi Kauko Ero kansanlaulujen sävelmistä.[2]

Kivimies jätti käsikirjoituksesta pois sodan ja Siljan isän, joista varsinkin sota on alkuteoksessa ja Juha Nevalaisen käsikirjoittamassa Witikan ohjauksessa keskeinen.[1]

Regina Linnanheimon sisar Rakel Leino (Linnanheimo) näyttelee sivuosaa professorin tyttärenä ja toimi myös maskeeraajana. Armaksen ja professorin osien esittäjät ovat salanimellä esiintyviä amatöörejä, Kille Oksanen tuolloin vielä urheilijana paremmin tunnettu harrastajanäyttelijä, Otso Pera (mahdollisesti Bergman) oli tarjoilija.[1]

Valtion filmitarkastamo hyväksyi elokuvan ensin ilman sensurointeja, mutta tuli kolmen viikon kuluttua tulokseen että rakkauskohtaus tallinylisillä ja saunakohtaus on karsittava.[1]

Elokuvan esityskopiot tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa vuonna 1959, ja Kavan kokoelmista puuttuu myös elokuvan käsikirjoitus. Tammikuussa 2015 Ranskan elokuva-arkiston Cinémathèque françaisen kokoelmista löydettiin elokuvan esityskopion osa 3/5, joka on noin 20 minuutin mittainen.[1]

Arviot muokkaa

Elokuva sai aikalaisarvioissa yleisesti kiitosta. Veikko Sirviö (Ilta-Sanomat) pahoittelee ensin, ettei elokuva kykene täysin välittämään alkutekstiä, mutta huomauttaa sitten: "Nuorena nukkunut on filmikertomuksenakin kuitenkin saavutus, joka antaa kaikille kotimaisen elokuvan ystäville syytä iloon: suomalaisen filmitaiteen taival näyttää ratkaisevasti käyvän täyttymystään kohti." Arvo Ääri (Helsingin Sanomat) kirjoittaa: "Tuliolle on annettava avoin tunnustus taiteellisesta lyyrillisyydestä". Kriittisiäkin arvioita aikalaislehdissä on: "[Kuvaaja Erik Blombergin ansiota] on suuressa määrin se, että [elo]kuva on näinkin nautittava."[3]

Vuonna 1961 Aarne Laurila tyrmää Projektio-lehdessä (1/1961) Tulion elokuvan täysin: "Teuvo Tulio [on tehnyt kirjasta] tyrmistyttävän elokuvan. Tai ei hän sitä oikeastaan Sillanpään hienosta runoelmasta tehnyt, kirjailijan aineksia on väärentämättöminä vain lyhyt tekijän allekirjoittama johdantolause. Ei riittänyt juonen mullertaminen (isä pudotettiin pois eikä sodasta puhuttu mitään), vaan vastenmielisintä oli alituinen kaunistelu ja valehtelu."[3]

Näyttelijät muokkaa

 Regina Linnanheimo  Silja Salmelus  
 Otso Pera  Armas  
 Kille Oksanen  Oskari  
 Kaarlo Angerkoski  Honkkeli-Väinö  
 Kaarlo Veres  Professori  
 Rakel Leino  Laura  
 Aku Peltonen  Nukarin isäntä  
 Elsa Rantalainen  Nukarin emäntä  
 Elli Ylimaa  Sofia-täti  
 Valter Tuomi  Amerikan Ville  

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Nuorena nukkunut (vuoden 1937 elokuva) Elonet. Taustaa, viitattu 10.4.2015
  2. Nuorena nukkunut (vuoden 1937 elokuva) Elonet. Musiikki, viitattu 15.8.2014
  3. a b Nuorena nukkunut (vuoden 1937 elokuva) Elonet. Lehdistöarvio, viitattu 15.8.2014