Nuijakuukunen

kupusienilaji

Nuijakuukunen (Lycoperdon excipuliforme, vanh. Calvatia excipuliformis) on tuhkeloiden (Lycoperdon) sukuun kuuluva sienilaji. Itiöemät ovat muodoltaan nuijamaisia, pituudeltaan 7–20 senttimetriä ja leveydeltään 4–8 senttimetriä. Yläosa on leveä ja pallomainen ja jalkaosa kapea. Nuoret itiöemät ovat vaaleanharmaita ja niiden pinta on pienten piikkien peittämä. Vanhetessaan ne muuttuvat ruskehtaviksi tai tummiksi, ja pinnalla olevat piikit irtoavat. Itiöiden kypsyttyä itiöemä hajoaa. Nuijakuukusta tavataan lähes koko Suomessa heinäkuusta lokakuuhun. Se kasvaa teiden varsilla, puistoissa, nurmikoilla, lehtimetsissä, avoimissa havumetsissä, metsänreunoilla joutomailla ja laitumilla. Nuoret ja vaaleat sienet ovat syötäviä.[2] Nuijakuukunen ei ole kovin satoisa, ja sitä tavataan yksittäin tai muutaman itiöemän ryhmässä.[3][4] Laji on luokiteltu Suomessa elinvoimaiseksi.[5]

Nuijakuukunen
Calvatia excipuliformis.jpg
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Agaricales
Heimo: Lycoperdaceae
Suku: Tuhkelot Lycoperdon
Laji: excipuliforme
Kaksiosainen nimi

Lycoperdon excipuliforme
(Scop.) Pers.[1]

Katso myös

 Commons-logo.svg Nuijakuukunen Commonsissa

Nuijakuukunen muistuttaa känsätuhkeloa, ryhmätuhkeloa ja nurmimaamunaa.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Viitattu 15.9.2020.
  2. Phillips, Roger: WSOY Suuri Sienikirja, s. 247. suomeksi toim. Lasse Kosonen. WSOY, 1981, suom. 1992. ISBN 951-0-17255-3.
  3. Korhonen, Jarkko & Penkkimäki, Pirjo: Suuri suomalainen sienikirja, s. 244. Readme.fi, 2018. ISBN 978-952-321-727-0.
  4. a b Nuijakuukunen Luontoportti. Viitattu 15.9.2020.
  5. Salo, Pentti & Niemelä, Tuomo & Salo, Ulla: Suomen sieniopas, s. 419. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa