Tämä artikkeli kertoo suunnitellusta kantoraketista. Tähdistä kerrotaan artikkelissa Nova

Nova-raketti on yhteisnimitys useille kantorakettisuunnitelmille, joita NASA suunnitteli 1950-luvulta alkaen.

Saturn I, Saturn V ja Nova C8 raketit.

Ensimmäisen kerran Nova-suunnitelman raketteja esiteltiin presidentti Eisenhowerille tammikuussa 1959. Rakettia harkittiin käytettäväksi Apollo-kuulennoilla, ensimmäinen malli olisi kyennyt lähettämään kuuhun menevälle 24 tonnin kuorman eli noin puolet Saturn V:n kapasiteetista, ja suunnitelmissa oli myös selvästi maailman suurinta lentänyttä rakettia Saturn V:tä järeämpiä malleja, esimerkiksi C8, joka oli noin puolitoista kertaa Saturn V:n painoinen. Lopulta kuulennoille valittiin kuitenkin Saturn V.

Tämän jälkeen Novasta suunniteltiin vielä paljon järeämpiä, yli kolme kertaa Saturn V:tta painavampia malleja käytettäväksi Mars-lennoilla, mutta Nasan budjetin käytyä tiukemmaksi näistä Mars-lento-suunnitelmista ja samalla Nova-rakettihankkeesta luovuttiin kokonaan vuonna 1964.

Lähteet muokkaa