Nostradamus (albumi)

Nostradamus
Judas Priest
Studioalbumin Nostradamus kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  2006–2007 The Old Smithy Studio, Kempsey, Worcester, UK
 Julkaistu kesäkuun puoliväli 2008
 Tuottaja(t) K. K. Downing & Glenn Tipton
 Tyylilaji heavy metal
 Kesto 01.42.33
 Levy-yhtiö Sony Music
Listasijoitukset

Suomi 3. (26/2008)[1]

Judas Priestin muut julkaisut
Angel of Retribution
2005
Nostradamus
2008
Redeemer of Souls
2014

Nostradamus on englantilaisen heavy metal -yhtye Judas Priestin 16. ja vuonna 2008 ilmestynyt konseptialbumi. Se käsittelee 1500-luvulla elänyttä ennustajaa Nostradamusta. Alun perin albumin piti ilmestyä jo loppuvuodesta 2006, mutta julkaisua siirrettiin muutamaan otteeseen. Albumi ilmestyi kesäkuussa 2008. Albumi oli viimeinen jossa soitti Judas Priestin kitaristi K.K. Downing. Downing erosi yhtyeestä kolme vuotta albumin julkaisun jälkeen, koska ei halunnut osallistua Judas Priestin Epitaph-kiertueelle. Pituudeltaan Nostradamus on tunnin ja neljäkymmentäkaksi minuuttia.

TaustaaMuokkaa

Laulaja Rob Halford oli jo teini-ikäisenä ollut kiinnostunut Nostradamuksen ennustuksista, mutta idea konseptialbumin tekemisestä tuli manageri Bill Curbishleyltä yhtyeen ollessa Virossa vuoden 2005 kiertueen loppupuolella.[2]

KiertueMuokkaa

Yhtye tekee mahdollisesti kaksi kiertuetta: klassiseen materiaaliin keskittyvän kiertueen sekä toisen, jolla uusi albumi soitetaan kokonaisuudessaan.[3] Nostradamukseen keskittyvällä kiertueella Priestin on määrä tuoda lavalle tavallista massiivisempi show. Haastattelussa Halford on maininnut erikoisefektien ja videoscreenien lisäksi jopa näyttelijöiden olevan mahdollisia.

JulkaisuMuokkaa

Nostradamus julkaistiin Irlannissa, Italiassa ja Saksassa kesäkuun 13. päivä, Isossa-Britanniassa kesäkuun 16. päivä. USA:ssa ja Kanadassa kesäkuun 17. päivä, Useimmissa Euroopan maissa ja Japanissa kesäkuun 25. päivä. Levy julkaistiin normaalina tuplalevyversiona, "deluxe" versiona (sis. 48-sivuisen kovakantisen kirjan) ja "super deluxe" versiona (sis. 48-sivuisen kovakantisen kirjan, koko albumin kolmena LP-levynä ja julisteen).

KappaleetMuokkaa

Levy 1
NroNimiKesto
1.Dawn of Creation2:32
2.Prophecy5:27
3.Awakening0:53
4.Revelations7:05
5.The Four Horsemen1:35
6.War5:05
7.Sands of Time2:37
8.Pestilence and Plague5:09
9.Death7:34
10.Peace2:22
11.Conquest4:42
12.Lost Love4:28
13.Persecution6:34
Levy 2
NroNimiKesto
1.Solitude1:23
2.Exiled6:33
3.Alone7:50
4.Shadows in the Flame1:10
5.Visions5:24
6.Hope2:10
7.New Beginnings4:57
8.Calm Before the Storm2:05
9.Nostradamus6:43
10.Future of Mankind8:30

KokoonpanoMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.