Avaa päävalikko
Northport logo RGB tranparent.gif

Northport Oy oli Finnairin ja useiden muiden lentoyhtiöiden matkustajapalveluista sekä matkatavaroiden, rahdin ja postin kuormauksesta huolehtiva yhtiö. Toimintavuosinaan yhtiö palveli vuodessa noin 100 000 lentoa ja 8 miljoonaa matkustajaa. Se syntyi Finnair Ground Handling -liiketoimintayksikön toimintojen yhtiöittämisen tuloksena 1. toukokuuta 2004. Sen liikevaihto Suomessa oli tilikautena 2008 64 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli Helsingissä noin 800 henkeä. Toimitusjohtajana toimi Jukka Hämäläinen 13.8.2007 alkaen. Northport oli Finnairin alakonserni ja sen kokonaan omistama. Northportin toiminta tuotti vuonna 2006 tappiota.

Northport toimi joko itse tai yhteistyökumppaneiden kanssa kaikilla niillä Suomen lentoasemilla, joille Finnair-konsernin lentoyhtiöt lensivät. Lisäksi Northportin tytäryhtiö FinnHandling toimitti maapalveluja Arlandan lentokentällä Tukholmassa ja Northport Norway AS Gardemoenin lentokentällä Oslossa.

Maaliskuussa 2007 Northport Oy myi operoimansa lentoasemien maapalvelutoiminnot Suomessa RTG Ground Handling Oy:lle.[1] Marraskuussa 2007 Northport Oy myi loputkin toimintonsa skotlantilaiselle Menzies Aviationille.[2]

LähteetMuokkaa

  1. NORTHPORT MYY KOTIMAANASEMIEN TOIMINNOT RTG-YHTIÖILLE 20.3.2007. Finnair. Viitattu 6.4.2017.
  2. MAAPALVELUYHTIÖ NORTHPORT OY MYY RUOTSIN JA NORJAN TOIMINTONSA 5.11.2007. Finnair. Viitattu 6.4.2017.