Nora Rinne

suomalainen näyttelijä
(Ohjattu sivulta Nora Lähteenmäki)

Nora Rinne (o.s. Lähteenmäki, s. 26. heinäkuuta 1973 Tuusula) on suomalainen näyttelijä. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2007.

Nora Rinne
Henkilötiedot
Koko nimi Nora Rinne
Syntynyt26. heinäkuuta 1973 (ikä 50)
Tuusula
Näyttelijä
Taiteilijanimet Nora Lähteenmäki (omaa sukua)
Aktiivisena 1999–
Merkittävät roolit Camilla Mustavaara
(Salatut elämät)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Näyttelijän työt muokkaa

Rinteen ensimmäinen kameratyö oli vuonna 1999 Tunteen palo -draamasarjassa, jossa hän näytteli yhtä päärooleista. Valkokankaalla hän esiintyi ensimmäisen kerran elokuvassa Hurmaava joukkoitsemurha (2000).

Rinne tunnetaan parhaiten Camilla Mustavaaran roolista MTV3:n saippuasarjassa Salatut elämät. Camilla tunnetaan kierona ja kylmäkiskoisena hahmona, joka tavoittelee aina ensimmäisenä omaa etuaan. Rinteen näyttelemä roolihahmo näkyi ruudussa joulukuusta 2001 lokakuuhun 2004 karatessaan helikopterilla omista häistään ja lähtemällä pois Helsingistä. Camillan oli määrä avioitua Ken Ojalan kanssa. Rinne työskenteli sarjan kuvauksissa toukokuusta 2001 maaliskuuhun 2004. Tammikuussa 2009 nähdyssä erikoisjaksossa Salatut elämät 10 vuotta Rinne esitti Camillaa, joka oli siihen aikaan ulkomailla. Elokuussa 2013 uutisoitiin Rinteen palaavan Salattuihin elämiin ja kuvaukset alkoivat samana syksynä.[1] Hän vieraili vuosina 2014 ja 2015 vähän aikaa sarjassa, mutta palasi vakituisesti vuonna 2016 poistuen väliaikaisesti seuraavan vuoden huhtikuussa. Seuraavan kerran hahmo poistui sarjasta syyskuussa 2018, mutta palasi saman vuoden lokakuun lopussa. Rinne on esiintynyt sarjassa myös kolmoisroolissa, ensimmäisen kerran Camillan kaksossiskona, Satuna ja sitten jonkin aikaa myös heidän biologisena äitinään.

Poistuttuaan Salatuista elämistä Rinne on jatkanut uraansa teatterissa. Hän on tehnyt teatteria myös Norjassa. Rinne toimii ääninäyttelijänä Radio Suomen radioteatterisarjassa Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti, jossa imitoidaan tunnettuja suomalaisia.

Teatteritaiteen maisteriksi Rinne valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2007. Tämän lisäksi hän on opiskellut näyttelijäntyötä Teatterilaboratorio ECS:ssä Keravalla. Vuodesta 2019 lähtien Rinne opiskelee Teatterikorkeakoulussa teatteritaiteen tohtoriksi.[2]

Kolmoisrooli Salatuissa elämissä muokkaa

Syksystä 2018 alkuvuoteen 2019 Rinteellä oli Salatuissa elämissä kolmoisrooli. Aluksi kevään 2018 päätösjaksossa Camillan kaksossisko, Satu ilmestyi Pihlajakadulle. Myöhemmin vuodenvaihteessa tuli hetkellisesti mukaan juonikuvioihin heidän äitinsäkin, jota Rinne myös näytteli.

Yksityiselämä muokkaa

Rinne kävi lukion Kellokosken lukiossa yhdessä siskonsa kanssa. Hän on naimisissa ja hänellä on miehensä kanssa kaksospojat.[3] Rinteen sisar on käsikirjoittaja Miira Karhula.[4]

Rinne on asunut myös Amsterdamissa tehden siivoojan töitä Hotel De Gerstekorrelissa.

Filmografia muokkaa

Elokuvat muokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
2000 Levottomat tyttö kadulla (poisleikattu rooli)
Hurmaava joukkoitsemurha Tarja Halttunen
Lomalla lentokenttävirkailija
2001 Aleksis Kiven elämä
2002 Menolippu Mombasaan hoitaja-Sari
2009 Toinen jalka haudasta Tarvainen

Televisiosarjat muokkaa

Vuosi Televisiosarja Rooli
1999 Tunteen palo Maria Kyheröinen
2001 Benner & Benner Piia Tamminen
2001–2004,
2014, 2015,
2016–2021,
2022
Salatut elämät Camilla Mustavaara
2002 Kylmäverisesti sinun Rajalan vaimo
2008 Joku kaltaiseni
Tukka auki Maija
2009 Uutishuone Hilkka Hujanen
Salatut elämät 10.v Camilla Mustavaara
2016 Roba Marita Puustinen
2016–2017 Pihlajakadun tuhmat tädit Camilla Mustavaara
2018–2019, 2020 Salatut elämät Satu Similä
2018–2019 Tuula Rautio
2018 Aallonmurtaja Tiina
Hyvät katsojat oma itsensä
2020 Pihlajasatu Camilla Mustavaara

Lähteet muokkaa

  1. Salkkareihin palaava kieroilija-Camilla: Yhä palautetta katsojilta MTV3. 26.8.2013. Viitattu 5.10.2013.
  2. Salkkarit-tähti pääsi opiskelemaan tohtoriksi: "Hauskaa horjuttaa rajoja" mtv.fi. 3.4.2019. Viitattu 20.6.2019.
  3. Nora Rinne palaa Salatut elämät- sarjaan: Tällainen on hahmoni! SeiskaLive!. 6.9.2013. Viitattu 5.10.2013.
  4. Nora Rinne 6. marraskuuta 2018 6.11.2018. Instagram: Nora Rinne. Viitattu 25.11.2018.

Aiheesta muualla muokkaa