Nooan liitto

(Ohjattu sivulta Nooan Liitto)


Nooan liitolla tarkoitetaan Vanhassa Testamentissa Jahven ja Nooan tekemää liittoa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan 6. luvussa Nooa saa Jumalalta käskyn pelastaa itsensä, perheensä ja kaksi joka eläinlajin edustajaa vedenpaisumukselta, jonka avulla Jumala tuhoaisi turmeltuneen maailman.

Tooran mukaan vedenpaisumuksen jälkeen Jumala ilmoitti Nooalle ettei enää tuhoaisi maanpäällistä elämää luonnonkatastrofin välityksellä ja tämän liiton merkkinä on taivaalle ilmestyvä sateenkaari. Tästä Tooran kertomuksesta Talmud määrittelee periytyviksi seitsemän Nooan liiton lakia, jotka tooran mukaan ovat koko ihmiskunnan moraalin sekä oikeuskäsityksen perustana :

  • Älä palvo epäjumalia
  • Älä kiroa Jumalan nimeä
  • Älä murhaa
  • Älä tee aviorikosta, älä sekaannu eläimiin tai seksuaaliseen moraalittomuuteen.
  • Älä varasta
  • Älä syö elävästä eläimestä
  • Perusta oikeusjärjestelmä

Mooseksen liitto syntyi noin 700 vuotta jälkeenpäin, jolloin perimätiedon mukaan koko Toora käskyineen annettiin Israelin kansalle. Juutalaisuuden mukaan nämä kaksi eri liittoa eivät ole eriarvoisessa asemassa keskenään, ts. juutalainen ei ole "pelastuksen" suhteen etuoikeutetummassa asemassa, vaan Mooseksen liiton käskyjen suurempi määrä (613) osoittaa aseman vastuullisuutta. Ei-juutalaisen ei siis tarvitse kääntyä juutalaiseksi tullakseen pelastetuksi, vaan seitsemän Nooan Liiton lain noudattaminen ovat riittävä ohje oikeamielisen tien kulkemiseen.

Aiheesta muualla muokkaa