Pirkka (lehti)

lehti
(Ohjattu sivulta Niksi-Pirkka)

Pirkka-lehti on K-ryhmän asiakaslehti. Se on perustettu vuonna 1933. Pirkka ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Sen jakelulevikki on 800 000, ja sillä on arvioitu olevan 1,5 miljoonaa lukijaa[1].

Pirkka
Lehtityyppi asiakaslehti
Julkaisija Kesko Oyj
ISSN ISSN 0032-0242
Levikki 800 000
Perustettu 1933
Päätoimittaja Paula Niemistö
Kotikunta Helsinki
Kotimaa Suomi
Ilmestymistiheys 10 nroa vuodessa
Kieli suomi
Aiheesta muualla
Pirkka

Vuosina 1933–1997 Pirkka oli K-kauppiaiden asiakaslehti, jota jaettiin likimain joka kotiin. Vuosina 1997–2010 se oli osoitteellisena postitettava Plussa-kortin haltijoiden kanta-asiakaslehti. Vuosina 2010–2016 lehti jaettiin jokaiseen suomalaiseen talouteen, ja sen jälkeen palattiin takaisin osoitteelliseen jakeluun.

Lehden tärkeimmät aihealueet ovat sisustus ja asuminen, ruoka, kauneus ja muoti. Näiden lisäksi Pirkassa on henkilöjuttuja sekä artikkeleita ajankohtaisista ilmiöistä. Pirkka-lehti on osa K-ryhmän julkaisemaa Pirkka Mediaa, johon kuuluvat lehden lisäksi Pirkka.fi-verkkopalvelu, uutiskirje ja sosiaalisen median kanavat. Pirkka-lehden tunnettu palsta on Niksi-Pirkka, jonka niksejä on julkaistu erillisinä kokoomateoksina. Asiakkaiden lähettämiä niksejä on julkaistu ainakin 1960-luvulta lähtien. Lehteä kustantaa A-lehdet Oy[2]. Vuosina 2001–2006 toimitustyön hoiti alihankintana Yhtyneet Kuvalehdet.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Orrenmaa, Anssi (koonnut): Pirkka Nikspack. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20913-2.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa