Wikipedia

Nikolai Zabolotski

Nikolai Aleksejevitš Zabolotski (ven. Никола́й Алексе́евич Заболо́цкий); (7. toukokuuta [J: 24. huhtikuuta][1] 1903 Kizitšeskaja sloboda, Kazan[1], Venäjän keisarikunta – 14. lokakuuta [1]1958 Moskova,[1]Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen runoilija.[2][3]

Suku ja koulutus muokkaa

Nikolai Zabolotski syntyi zemstvo-agronomin perheeseen maatilalla lähellä Kazania. Hänen vanhempansa olivat agronomi, tilanjohtaja Aleksei Agafonovitš Zabolotski (1864-1929) ja maaseutuopettaja Lidia Andrejevna Djakonova (1882-1926).[1] Hän vietti varhaislapsuutensa valtion maatiloilla Sernurin kylässä Uržumin alueella (nyk. Kirovin alue) Vjatkan kuvernementissä (nyk. Marin tasavallassa), jossa luonto ja isän työ maatilalla vaikuttivat häneen vahvasti ja myös rakkaus kirjoihin, runouteen ja lukemiseen syttyi. Nikolai kävi toisen asteen koulun Uržumissa vuosina 1913-1920. Maaseutukoulun kolmannella luokalla Nikolai "julkaisi" käsinkirjoitetun päiväkirjansa ja laittoi sinne omia runojaan. Hän piti historiasta, kemiasta ja piirtämisestä. Runoilijan omien sanojen mukaan Sernurin luonto heijastuu moniin hänen runoihinsa.[2][1]

Vuonna 1920 Zabolotski muutti Moskovaan ja kirjoittautui samanaikaisesti Moskovan valtionyliopiston sekä lääketieteen että filologian osastoille. Vuonna 1922 hän muutti Petrogradiin ja kirjoittautui Leningradin valtion A. I. Herzenille nimetyn pedagogiseen instituutin kielen ja kirjallisuuden osastolle, josta hän valmistui vuonna 1925. Vuonna 1926 hänet kutsuttiin asepalvelukseen, jossa hän palveli vuoteen 1927 asti Leningradissa Viipurin puolella. Asepalveluksen jälkeen hän sai paikan Leningradin OGIZin (ven. Объедине́ние госуда́рственных кни́жно-журна́льных изда́тельств, Valtion kirja- ja aikakauslehtien kustantamoiden yhdistys) lastenkirjaosastolte, jota johti Samuil Maršak.[2]

Zabolotski alkoi kirjoittaa runoja jo opiskeluaikanaan. Hänen sai tuotantonsa varhaisvaiheeseen vaikutteita Vladimir Majakovskin ja Velimir Hlebnikovin futuristisista teoksista, Aleksandr Blokin ja Sergei Jeseninin lyyrisistä runoista sekä Pavel Filonovin, Brueghelin ja Marc Chagallin taiteesta. Tänä aikana Zabolotski tapasi myös tulevan vaimonsa.[2]

Yksityiselämä muokkaa

Vuonna 1930 Nikolai Zabolotski meni naimisiin Jekaterina Vasilijevna Klikovan (1906-1997) kanssa. Jekaterina Klikova oli suhteessa vuosina 1955-1958 kirjailija Vasili Grossmanin kanssa ja jätti Zabolotskin. Tänä aikana Zabolotski asui Natalia Aleksandrovna Roskinan (1927-1989), kirjallisuuskriitikko Aleksandr Roskinin tyttären kanssa. Jekaterina Klikova palasi takaisin aviomiehensä luokse.[4]

Heillä oli kaksi lasta: Nikita Zabolotski (1932-2014), biologian kandidaatti, isästään kertovien elämäkerrallisten ja muistelmien kirjoittaja,[5] useiden hänen teostensa kokoelmien kokoaja ja Natalia Zabolotskaja (s. 1937), virologi, Venäjän lääketieteen akatemian akateemikko Nikolai Kaverinin (1933-2014) vaimo.[4]

Kirjallinen ura muokkaa

Vuonna 1928 Zabolotski perusti avantgardistisen OBERIU-ryhmän Daniil Harmsin ja Aleksandr Vvedenskin kanssa. Ryhmän nimi on lyhenne sanoista Obedinenije realnogo iskusstva (ven. Объединение реального искусства, "Todellisen taiteen yhdistys"). Tähän aikaan Zabolotski alkoi myös julkaista runoutta.[2]

Nikolai Zabolotskin tuotanto käsittää vain muutaman oman runokokoelman sekä klassikkojen käännöksiä, muun muassa muinaisvenäläisen eepoksen Slovo o polku Igoreve (Laulu Igorin sotaretkestä) nykyvenäjännös ja georgialaisen Šota Rustavelin Vitjaz v tigrovoi škure (Tiikerintaljainen urho) venäläisen runoasun. Esikoiskokoelma Stolbtsy (ven. Столбцы, Palstat) ilmestyi vuonna 1929, koostuen suureksi osaksi eri kirjallisuuslehdissä julkaistuista runoista. 1 200 kappaleen painoksesta suurin osa takavarikoitiin virallisen puoluekritiikin kielteisyyden johdosta. Teos sai kuitenkin opiskelijanuorisolta ja intelligentsijalta hyvän vastaanoton tehden Zabolotskista tunnetun ja arvostetun kirjailijan.[2]

Kokoelmaa pidetään Oberiu-runouden suurimpana saavutuksena Venäjällä. Sisältö on ajankohtainen, sillä runokokoelma käsittelee uutta talouden yksityistämispolitiikkaa (NEP) ja sen aiheuttamaa pikkuporvarillisen mentaliteetin paluuta yhteiskuntaan heti vallankumouksen jälkeen. Teoksen groteskit ainekset ja pureva satiiri saivat aikaan skandaalin Leningradin kirjallisuuselämässä. Zabolotskin runot todettiin lehdistössä yhteiskunnalle vihamielisiksi, nämä olivat stalinistisen kritiikin tyypillisiä syytöksiä.[3] Teoksen runo, absurdistinen kehtolaulu Merknut znaki zodiaka (ven. Меркнут знаки зодиака, 'Linnunradan merkit haalistuvat') on vuonna 1996 sävelletty Venäjällä pophitiksi.[6]

Zabolotskin runoudessa on myös uskonnollisiin aiheisiin keskittyviä teoksia. Nämä juontuvat hänen lapsuutensa uskonnollisesta kasvatuksesta ja kotiseudun talonpoikaisväestön ilmentämästä ortodoksisuudesta ajalta ennen lokakuun vallankumousta.[7] 1930-luvulle tultaessa Zabolotski muutti tyyliään kohti "sosialistista realismia" pyrkiessään tuottamaan hyväksyttävää ideologista sisältöä.[8]

Josif Stalinin kasvavan taidesensuurin keskellä Zabolotski joutui suuren puhdistuksen uhriksi. Vuonna 1937 julkaistu toinen runokokoelma Vtoraja kniga (Toinen kirja) johti "taistelevan idealistin" maineeseen". Hänet pidätettiin vuonna 1938, häntä kidutettiin ja häntä syytettiin osallistumisesta vastavallankumouksellisiin juoniin muiden leningradilaisten kirjailijoiden kanssa, kuten Nikolai Tihonov, Konstantin Fedin ja Samuil Maršak, joista ketään ei pidätetty.[9] Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi Siperiaan ja tuomiota jatkettiin sodan päättymiseen asti. Vuonna 1944 valituksen tekemisen jälkeen hänet vapautettiin vankeudesta, mutta tuomio jatkui karkotuksena Karagandassa. Hän jatkoi kirjallista työtään Siperiassa ja oli kiinnostunut Laulu Igorin sotaretkestä tarinan kääntämisestä. Zabolotski vapautettiin vuonna 1945.[9]

Palattuaan Moskovaan vuonna 1946 Zabolotski palasi Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi. Hän käänsi myös monia georgialaisia ​​runoilijoita (Šota Rustaveli sekä uudempia runoilijoita, kuten Važa-Pšavela, Grigol Orbeliani, Davit Guramišhvili) ja hän matkusti usein Georgiaan. Zabolotski aloitti myös oman runoutensa kirjoittamisen. Hänen karkotuksen jälkeisten vuosiensa kirjallisuus koki kuitenkin rajuja tyylimuutoksia. Runoteos Stihotvorenija (Runoja) ilmestyi 1948. Viimeinen Zabolotskin elinaikana julkaistu kokoelma ilmestyi vuonna 1957, sekin nimeltään Stihotvorenija. Hänen runoutensa alkoi saada perinteisempiä, konservatiivisempia muotoja ja sitä verrattiin usein Fjodor Tjuttševin tuotantoon.[10]

Nikolai Zabolotskin elämän viimeiset vuodet olivat sairauden vaivaamia. Hänen terveytensä heikkeni sydänkohtauksen jälkeen ja hän vietti vuodesta 1956 lähtien suuren osan ajastaan ​​Tarusassa Kalugan aluella. Toinen sydänkohtaus vaati hänen henkensä 14. lokakuuta 1958 Moskovassa.[2]

Suomennettuja runoja muokkaa

  • Neuvostolyriikkaa IV, Tammi 1986, toim. Natalia Baschmakoff, Pekka Pesonen, Raija Rymin

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f "Николай Алексеевич Заболоцкий (1903-1958), поэт, переводчик". Воспоминания о ГУЛАГе и их авторы./ "Nikolai Aleksejevits Zabolotski (1903-1958), runoilija, kääntäjä". Muistoja Gulagista ja niiden kirjoittajista sakharov-center.ru. Arkistoitu 21.2.2023. Viitattu 18.3.2023.
  2. ↑ a b c d e f g Никита Заболоцкий. Поэзия, завещанная потомкам / Nikita Zabolotski Runous on peritty jälkipolville lib.ru. 1999.
  3. ↑ a b Huttunen, Tomi. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 6. Vallankumous ja kirjallisuus: 1910- ja 1920-luvut. Avantgarde. Oberiuttien elämän teatteri”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 454, 457-458, 499, 504, 508, 554, 558. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  4. ↑ a b Любовный треугольник Николая Заболоцкого. / Nikolai Zabolotskin rakkaustriangeli Караван историй / Tarinoiden karavaani / 7 days. 1.4.2015. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 10. elokuuta 2017..
  5. ↑ Каталог РГБ. Дата обращения: 27 апреля 2022. Архивировано 27 апреля 2022 года. / RSL-luettelo. Haettu 27. huhtikuuta 2022. Arkistoitu alkuperäisestä 27. huhtikuuta 2022. search.rsl.ru.
  6. ↑ «Колотушка тук-тук-тук»: самый волшебный клип 90-х / "Vispilä, kop-kop-kop", 90-luvun maagisin videoklippi dzen.ru. 15. tammikuuta 2020.
  7. ↑ Sandler, Stephanie & Khotimsky, Maria & Krimmel, Margarita & Novikov, Oleg: The Poetry and Poetics of Olga Sedakova: Origins, Philosophies, Points of Contention, s. 199-200. Madison: University of Wisconsin Press, 2017. ISBN 978-0-299-32010-2.
  8. ↑ McLean, Hugh: Problems of Communism; How Writers Rise from the Dead, s. 17. Documentary Studies Section, International Information Administration, 1970.
  9. ↑ a b Garrard, John & Garrard, Carol: Inside the Soviet Writers' Union, s. 48. New York: The Free Press, 1990. ISBN 0-02-911320-2.
  10. ↑ [https://loshch.livejournal.com/40349.html Лесючевский о стихах Заболоцкого / Lesjutševski Zabolotskin runoista Отзыв Н. В. Лесючевского (1938, по заказу органов НКВД) / Arvostellut: N. V. Lesjutševski (1938, NKVD:n tilaus)] Литературная Россия / Literaturnaja Rossij, nro 10, s. 10. 1989.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nikolai_Zabolotski&oldid=21879397”