Avaa päävalikko
Nikolai Giers.

Nikolai Karlovitš von Giers (ven. Николай Карлович Гирс, Girs; 21. toukokuuta (J: 9. toukokuuta) 1820 Radivilov, Volynia, Venäjän keisarikunta26. tammikuuta (J: 14. tammikuuta) 1895 Pietari, Venäjän keisarikunta)[1] oli venäläinen diplomaatti, ministeri, yksityinen neuvonantaja, valtiosihteeri ja Pietarin tiedeakatemian kunniajäsen. Hän toimi Venäjän ulkoministerinä vuosina 1882–1895, lähes koko Aleksanteri III:n hallitsijakauden ajan.

Nikolai Giers kuului alkujaan ruotsalaistaustaiseen sotilassukuun ja hänen isoisoisänsä Lorentz Giers oli tullut 1700-luvulla Ruotsista Pietariin kauppiaaksi.[2] Giers aloitti uransa Venäjän ulkoministeriön Aasian-osastolta vuonna 1838.[1] Hän toimi vuosikymmenten ajan eri viroissa keisarikunnan ulkomaanedustustoissa muun muassa Turkissa, Egyptissä ja Tonavan ruhtinaskunnissa. Hän oli Venäjän lähettiläänä Teheranissa vuosina 1863–1867, Bernissä 1867–1872 ja Tukholmassa 1872–1875.[2] Vuonna 1875 hänet nimitettiin ulkoministeriön Aasian-osaston johtajaksi ja apulaisulkoministeriksi. Ulkoministeri Aleksandr Gortšakovin tultua kyvyttömäksi hoitamaan tehtäviään Giers toimi virkaatekevänä ulkoministerinä vuodesta 1878 ja muodollisesti hänet nimitettiin ministeriksi huhtikuussa 1882.[1]

Giers vastusti panslavistisia sotasuunnitelmia ja kannatti Saksan valtakunnankansleri Otto von Bismarckin liittojärjestelmää. Mihail Katkovin johtamat saksalaisvastaiset nationalistit arvostelivat voimakkaasti häntä.[2] Giers halusi säilyttää Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin välisen kolmen keisarin liiton, mutta tämä osoittautui mahdottomaksi Itävalta-Unkarin ja Venäjän intressien törmättyä Balkanilla syksyllä 1885 käynnistyneen kriisin yhteydessä. Kolmen keisarin liiton hajottua vuonna 1887 Giers neuvotteli Venäjän ja Saksan välille kahdenvälisen liiton, joka tunnetaan jälleenvakuutussopimuksena. Tämänkin sopimuksen uusiminen epäonnistui vuonna 1890, jolloin Giers taipui kannattamaan liittoa Ranskan kanssa. Ensimmäinen poliittinen sopimus Ranskan ja Venäjän välillä neuvoteltiin hänen johdollaan elokuussa 1891, mutta siinä maat sitoutuivat ainoastaan neuvotteluihin sodan uhatessa. Varsinainen puolustusliitto maiden välille neuvoteltiin seuraavana vuonna, mutta Giers lykkäsi sen hyväksymistä tammikuuhun 1894 toivoen vielä voivansa palata yhteistyöhön Saksan kanssa. Tämä toive osoittautui kuitenkin turhaksi. Ranskan ja Venäjän liittolaisuus kesti ensimmäiseen maailmansotaan saakka.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Nikolay Karlovich Giers (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.6.2013.
  2. a b c Nordisk familjebok (1908), s. 1127–1128 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 14.6.2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa