Avaa päävalikko

Nikita Hruštšov

neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali ja kommunistisen puolueen pääsihteeri
(Ohjattu sivulta Nikita Hruštšev)

Nikita Sergejevitš Hruštšov (ven. Ники́та Серге́евич Хрущёв, Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?; vanhentunut translitteraatio Hruštšev) (15. huhtikuuta (J: 3. huhtikuuta) 1894 Kalinovka, Kurskin kuvernementti, Venäjän keisarikunta11. syyskuuta 1971 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali ja kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Neuvostoliiton tosiasiallinen johtaja 1953–1964. Hän saavutti Neuvostoliiton johtajuuden Josif Stalinin kuoleman jälkeisessä valtakamppailussa puolueen sisällä. Hän oli myös ministerineuvoston puheenjohtaja 1958–1964. Hruštšov oli etnisesti venäläinen, mutta hänellä oli lämmin suhde Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[1]

Nikita Hruštšov
Никита Хрущёв
Bundesarchiv Bild 183-B0628-0015-035, Nikita S. Chruschtschow.jpg
Neuvostoliiton kommunistinen puolueen 2. pääsihteeri
14. syyskuuta 1953 – 14. lokakuuta 1964
Edeltäjä Georgi Malenkov
Seuraaja Leonid Brežnev
Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja
27. maaliskuuta 1958 – 14. lokakuuta 1964
Edeltäjä Nikolai Bulganin
Seuraaja Aleksei Kosygin
Henkilötiedot
Syntynyt Nikita Sergejevitš Hruštšov
15. huhtikuuta 1894
Kalinovka, Kurskin kuvernementti, Venäjä (nykyään Kurskin alue)
Kuollut 11. syyskuuta 1971 (77 vuotta)
Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto (nykyään Venäjä) (sydänkohtaus)
Puoliso Jefrosinia Hruštšova (1916–1919)
Marusia Hruštšova (1922, eronnut)
Nina Hruštšova (1923–1971)
Tiedot
Puolue NKP
Uskonto ateisti
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Sisällysluettelo

ElämäkertaMuokkaa

Nuori työläinenMuokkaa

Nikita Hruštšov syntyi 15. huhtikuuta 1894 Kalinovkan kylässä, Kurskin kuvernementin alueella (nykyinen Kurskin alue). Hänen isänsä oli nimeltään Sergei ja äitinsä Ksenia. Aluksi isä ansaitsi melko hyvin, mutta vähitellen perhe vajosi köyhyyteen. Se ei omistanut omaa tilaa eikä myöskään hevosta. Mies joka ei omistanut hevosta, oli kylän sosiaalisessa hierarkiassa pohjimmaisena. [2]

Kun perheen vaurastumisesta ei tullut mitään, se myrkytti perheen jäsenten välit. Ksenia halveksi miestään eikä nuori Nikitakaan häntä kunnioittanut. Äiti asetti poikaansa suuria odotuksia ja myös kyläkoulun opettaja Lidia Ševtšenko odotti pojan pärjäävän elämässään. Kyläkoulun opettajalla Hruštšov näki ensimmäisen kerran kiellettyä kumouksellista aineistoa. Koulumyönteinen poika vastusti isäänsä joka otti hänet pois koulusta ensin peltotöihin ja sittemmin suutarinoppiin. Poika kieltäytyi suutarinopista ja isä etsi pojalle paikan varastokirjurin oppipoikana. Tästäkin Hruštšov kieltäytyi ja sanoi mielummin karkaavansa kotoa kuin olevansa varastokirjurin opissa. [3]

Vuonna 1908 Sergei vei poikansa Nikitan Juzovkaan töihin. Loput perheestä seurasivat myöhemmin perässä. Juzovka oli perustettu vuonna 1869 ja sai nimensä walesilaiselta John Hughesilta joka oli perustanut yhtiön joka valmisti alueella louhitusta raudasta ratakiskoja ja rautarakenteita. Kaupungin nimeksi tuli vuonna 1924 Stalino ja vuonna 1961 Donetsk.[4]

Hyvin monet työläiset joutuivat elämään Juzovkassa äärimmäisessä köyhyydessä. Parakkeihin majoitettiin 50-60 henkilöä joilla ei ollut käytössään juoksevaa vettä eikä kaikille ollut edes omaa vuodetta. Työväenasunnoilla oli halventavia nimiä kuten "Kurjala" ja "Tappola". Kuolleisuus oli sairauksien ja tapaturmien johdosta suuri ja alkoholismi ja rikollisuus hälyttävän yleisiä. Palkat olivat pienet. [5]

Tämä on vain kommunistisen historiankirjoituksen sävyttämä osatotuus. Vuoteen 1913 mennessä myös kaivostyöläisellä alkoi olla mahdollisuus sosiaaliseen nousuun. Kaivosmiesten lukutaitoisten määrä oli kasvanut, heistä osa omisti jo asuntonsa. Työläisen lapsi kävi koulua, kaupunki alkoi siistityä, siellä oli kesäisin ulkoilmakonsertteja, ammattiopistoja, juutalainen koulu ja lukusaleja. Kaupunki tarjosi Hruštšoville mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun ja myös tarttui tilaisuuteen. [6]

Suurinpiirtein vuoden 1912 paikkeilla Hruštšov kiinnostui politiikasta. Hän luki sosiaalidemokraattien sanomalehtiä, joista hän siteerasi juttuja myös lukutaidottomille työtovereilleen. Työtoverit pitivät häntä hyvänä juttumiehenä ja hän niitti mainetta myös naissankarina. Poliisi kiinnostui hänestä vuoden 1912 paikkeilla, jolloin hän keräsi avustuksia murhattujen kultakaivostyöläisten omaisille. [7]

 
Hruštšov ja hänen ensimmäinen vaimonsa Jefrosinja, kuva vuodelta 1916.

Enemmän kuin polittiikka, Hruštšovia kiinnosti oma henkilökohtainen pärjääminen ja vaurastuminen. Hruštšov osti palkallaan kellon, kameran ja uuden polkupyörän, mitkä olivat työläisillä harvinaisia. Hän halusi hyvän talon, lapsia ja vaimon vauraasta ja sivistyneestä perheestä. Viimeksi mainittu pääsi toteutumaan. Vuoteen 1914 mennessä hän oli menestyvä ja hyvin palkattu metallityöläinen, ja oli nainut Jefrosinja Pisarevin, joka oli kotoisin suhteellisen varakkaasta perheestä. Vodelta 1916 on säilynyt valokuva, jossa nuorellaparilla on muodikkaat siistit vaatteet ja elämä näyttää parhaita puoliaan. Tuohon aikaan Hruštšov kuului raittiusseuraan eikä juonut lainkaan alkoholia eikä myöskään tupakoinut. [8]

Ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914. Koska Hruštšov oli ammattitaitoinen metallityöläinen, häntä ei kutsuttu armeijaan. Hänen palkkansa nousi ja vanhana miehenä hän totsei katkerasti, että kapitalistien hallitessa hänen ja monien ystäviensä elämä oliparempaa kuin monilla työläisillä on ollut kommunismin aikana. [9]

Ilman sotaa ja vallankumousta Hruštšov olisi mitä todennäköisimmin päätynyt haaveilemalleen insinöörin uralle. Maaliskuussa 1915 puhkesi suurlakko kaivoksilla ja Hruštšovin työpaikalla. Hän piti innostavia puheita, joissa vaati parempi työoloja sekä palkkausta. Seuraavana vuonna alkoi työläisissä olla sodanvastaisia mielipiteitä ja he menivät lakkoon. Hruštšov oli mukana organisoimassa näitäkin lakkoja. Kun tsaari Nikolai II pakotettiin luopumaan vallasta voden 1917 helmikuun vallankumouksessa oli tämä Hruštšoville suuri juhlapäivä ja hän osallistui mielenosoituksiin. [10]

Aloitteleva puoluevirkailijaMuokkaa

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjä suistui sekasortoon. Bolševikit olivat aluksi kaivostyöläisten keskuudessa yhtä vihattuja kuin porvarit. Porvareiden koteihin hyökkäiltiin, heitä pahoinpideltiin ja omaisuutta tärveltiin. Isänmaallisesti ajatelleet kaivostyöläiset lynkkasivat vihollisen asiamiehinä pitämiään bolševikkejä. Mitä Hruštšov teki ja ajatteli uudessa tilanteessa on epäselvää. Virallisen neuvostoliittolaisen elämäkerran mukaan hän oli jo tuolloin sydämestään vallankumouksellinen, mutta monet hänet tuolloin tunteneet sanoivat, että hän ei ollut millään tavalla mukana vallankumouksessa vaan ainostaan ammattiyhdistyksessä. [11]

Hruštšov liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1918. Ajatusmaailmaltaan hän oli kuitenkin lähempänä menšvikkejä ja näiden taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita parantamaan pyrkineitä ajatuksia kanssa kuin bolševikkien ajatusmaailman kanssa, jonka mukaan valtaan piti päästä keinolla millä hyvänsä.[12]

Ukrainassa koittivat levottomat ajat: maa oli välillä itsenäinen Ukrainan kansantasavalta, keskusvaltojen miehittämä ja jälleen itsenäinen valtio. Hruštšov mobilisoitiin puna-armeijaan joko vuoden 1918 lopussa tai vuoden 1919 alussa. Armeijassa hän yleni pienen puoluesolun esimiehestä 9. armeijan poliittisen osaston kouluttajaksi. Sanottavaa sotamenestystä hänellä ei ollut. [13]

Sisällissodan jälkeen Ukraina oli raunioina. Puutetta oli asunnoista, hiilestä ja elintarvikkeista. Elintarvikepulanjohdosta Hruštšovin ensimmäinen vaimo Galina kuoli nälkään. Lapset Leonid ja Julina jäivät isän yksinhuollettaviksi, kunnes hän 1924 meni naimisiin Nina Petrovnan kanssa. Leninin hallinto ei luottanut Donbassin alueen työläisiin, sanottiin että "heidän proletaarinen tietoisuutensa oli hukassa". Työläiset lakkoilivat ja heitä teloitettiin summittaisesti. Hruštšov nimitettiin vuonna 1922 johtamaan Rutšenkovon kaivosta ja hän paneutui tehtävään tarmokkaasti. Hän olisi puoluetoimitsijan työn sijasta opiskella kaivosteknikoksi. Puolueen linjariidoissa hän päätyi kannattamaan Trotskia, mitä hän joutui myöhemmin selittelemään ja varomaan. [14]

Hruštšovin 1920-luvun henkilöhistoriassa on aukkoja. Nyttemmin on paljastunut, että hänellä oli suhde Marusija-nimisen nuoren naisen kanssa. Marusijan sukunimi on jäänyt tuntemattomattomaksi. Hruštšovin äiti painosti poikaansa lopettamaan suhteen Marusijan kanssa, sillä hänen mielestään tämä oli sopimaton henkilö. Marusija oli myöhemmin jatkuva riidanaihe Hruštšovin kolmannen puolison, Ninan kanssa. Pian Marusijan lähdettyä Hruštšov tapasi kolmannen puolisonsa, Nina Petrovnan kanssa, joka toimi kommunistisen puolueen propagandistina. [15]

Vuonna 1925 Hruštšovin ura sai hyvän sysäyksen eteenpäin. Hänet valittiin Petrovo-Marinskin puoluejohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti vuoden 1926 loppuun. Hän keskittyi hankkimaan asuntoja ja elintarvikkeita vaikeuksissa oleville työläisille ja myös kuunteli heidän ongelmiaan toisin kuin muut kommunistivirkailijat. Tämän johdosta hänet valittiin alueensa edustajaksi Ukrainan kommunistisen puoluueen kokoukseen. Sieltä hänet lähettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 14. kokoukseen Moskovaan. Siellä hän tapasi ensimmäistä kertaa Stalinin, joka teki Hruštšoviin miellyttävän vaikutelman. [16]

Kohti MoskovaaMuokkaa

Ukrainassa kommunistipuolueen johdossa oli Lazar Kaganovitš, joka oli Josif Stalinin tukija. Hän otti nuoren Hruštšovin huomaansa, jonka jälkeen hänen uransa lähti nousuun. Hruštšov tuki Kaganovitšia Ukrainan puolueen valtakamppailussa ja Kaganovitš junaili Hruštšovin Stalinon alueen johtajaksi. Hruštšovin piti ensiksi järjestää Kaganovitšin tuella parjauskampanja alueen johtajaa Moisejenkoa vastaan. Hruštšov syytti Moisejenkoa "järjestelmällisestä juoppoudesta" sekä "puolueen sisäisen demokratian loukkaamisesta".Moisejenko erotettiin, mutta Hruštšov ei päässyt hänen paikalleen. [17]

Vuonna 1929 Hruštšov lähti opiskelemaan Stalinin mukaan nimettyyn teollisuusakatemiaan Moskovassa. Tämä oli seurausta Stalinin kampanjasta, jonka mukaan "porvarispesialistit" piti sivuuttaa ja tilalle piti saada nuoria työläistaustaisia, kommunismille uskollisia opiskelijoita. Nyt Hruštšovin ura lähti todelliseen nousukiitoon: hänestä tuli koulun puolueosaston johtaja, 1931 kahden Moskovan kaupunginosaneuvoston johtaja ja 1932 Moskovan puolueen toinen sihteeri ja 1934 puolueen Moskovan kaupungin komitean (gorkom) pääsihteeri. Moskovan puoluejohtajana Hruštšov lähetti osana Stalinin puhdistuksia 8 500 "petturia" ammuttavaksi ja 33 000 vankileireille. Vuonna 1934 hänestä tuli varajäsen kommunistisen puolueen keskuskomiteaan ja politbyroon jäseneksi hän nousi vuonna 1939. [18]

Hruštšoville Moskovan vuosien tärkeimpiä hankkeita oli metron rakentaminen. Tehtävä suoritettiin stalinistiseen tyyliin välittämättä ihmishengistä, kustannuksista ja kuuntelematta asiantuntijoiden mielipiteitä. Asiantuntijoiden mielestä Moskova olisi tarvinnut ensin maanpäällisen liikenneverkon. Metrosta piti tulla näyte koko maailmalle sosialismin toimivuudesta. Vuonna 1934 siihen upotettiin 350 000 000 ruplaa, kun koko maan kulutustarvikkeisiin käytettiin 300 000 000 ruplaa. Hruštšov uhrasi metrotyömaalle lähes koko aikansa, hän nukkui erittäin vähän ja vietti paljon aikaa tunnelityömailla. Kaikesta huolimatta valmistuminen viivästyi puoli vuotta: metro avattiin vappuna 1935. Hruštšov palkittiin näyttävästi Leninin kunniamerkillä ja tehdas ja lastentarha nimettiin hänen mukaansa. [19]

Asema puolueen sisäpiirissä toi Hruštšovin perheelle sellaiset aineelliset olot, joista muut neuvostokansalaiset näkivät vain unia. Heillä oli viiden huoneen huoneisto, jonne myös hänen vanhempansa muuttivat. Perheellä oli oma autonkuljettaja ja puhelin. Lisäksi etuihin kuuluivat omat lomapaikat, kaupat ja kahvilat. Lisäksi kuukausittain maksettiin ylimääräinen kirjekuori täynnä rahaa. Lomapaikoissa oli ulkomailta tuotuja viinejä ja muita herkkuja, joista ei tarvinnut maksaa mitään. Muistelmissaan, joihin ei ole aina luottaminen, Hruštšov väittää eläneensä vaatimattoman yksinkertaista elämää.Kaikkien muiden johtohenkilöiden muistelmat kertovat päinvastaista. [20]

Hruštšovin Moskovan vuosien aikana Stalin käynnisti puhdistukset. Moskovan kaupungin puoluekomitean 63 jäsenestä 45 surmattiin, koko läänin puoluekomitean 64 jäsenestä 46 surmattiin. Hruštšov avusti puoluetoverien kadottamisessa vankileirien saaristoon ja piti asiasta puheita, joissa totesi "Ryökäleet on tuhottava. Tämä koituu miljoonien eduksi. Kätemme ei saa vapista." Puoluekomitea asetti Moskovan kiintiöksi 35 000 kansanvihollista, joista 5000 piti ampua heti. Stalinille hän esitti raportissaan löytäneensä 41 500 kulakkiainekseen kuulunutta, joista 8500 oli ammuttu. Koska moni Hruštšovin alainen oli tuhottu, hän alkoi uumoilla olevansa seuraavana joukossa. Näin ei käynyt, hänet lähetttiin Ukrainaan. [21]

Ukrainan johtajaMuokkaa

Vuonna 1938 Hruštšovista tuli Ukrainan kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri sekä Kiovan kaupungin ja alueen puoluekomiteoiden johtaja. Moskovasta lu. Vuosina 1938–1941 Hruštšov toimi Ukrainassa Stalinin ”varakuninkaana”, ja sai huomattavasti omaa toimintavaltaa tottelevaisuutensa ansiosta. Ukrainassa Hruštšov alkoi kuitenkin kyseenalaistaa Stalin järjestelmän ja menetti Stalinia kohtaan aikaisemmin elättämänsä harhaluulot.[22]

Ukraina oli Venäjän ohella Neuvostoliiton tärkeimpiä osatasavaltoja. Sen väestö, erityisesti intellektuellit, olivat kuitenkin itsenäisyysmielisiä. Ukraina liitettiin sodalla osaksi Neuvostoliittoa, mutta Lenin hyvitteli ukrainalaisia elvyttämällä ukrainan kieltä ja kulttuuria ja antamalla kouluissa luvan opettaa Ukrainan omaa historiaa ja kulttuuriperintöä ja laittamalla puolueen johtoon ukrainalaisia. Stalin halusi lopettaa tämän. Hruštšovin piti käynnistää asiaa koskevat toimenpiteet. Ukrainan NKVD:n johtaja Aleksadr Uspenski piti puheen jossa ylisti Hruštšovia "... uskollinen stalinisti ... jonka saavuttua Ukrainaan kansanvihollisten murskaaminen käynnistyi." HruštšovIN puolustajat taas sanovat hänen lieventäneen vainoja. [23]

Vuosien 1938- 1939 välisenä aikana Hruštšov alkoi ensin epäillä Stalinin toimia ja alkoi lopulta hiljaisesti vihata häntä. Hruštšov vieraili Stalinossa ja tapasi nuoruuden aikaisia tuttujaan. Yksi heistä oli luopunut kommunismista koska hänen olisi pitänyt vainota kulakkeina pidettyjä ihmisiä, toisen Hruštšov haetutti virkahuoneeseensa Kiovaan. Ystävä kertoi olleensa edellisvuotena pidätettynä ja kertoi joutuneensa kokemaan järjetöntä hakkaamista. Tämä järkytti Hruštšovia syvästi.[24]

Ensimmäisenä varsinaisena hallitustoimenaan Hruštšov päätti paneutua maataloutta vaivanneisiin ongelmiin. Hän palkkasi assistentin, Andrei Ševtšenkon, jonka kaikki tehtävät liittyivät maatalouteen. Uudistusten myötä tiloille annettiin enemmän päätäntävaltaa. Aloitteellisimmille ja työteliäimmille kolhoositilallisille oli luvassa palkkiota. Hruštšov esitteli uudistuksensa Stalinille, joka oli luonnollisesti tyytyväinen tuotannon kasvuun, mutta moitti suunnitelmaa liiasta vapaamielisyydestä. Stalinin mukaan ilman kuria kaikki hajoaisi. Talous lähti Hruštšovin kaudella Ukrainassa selvään nousuun: sato ylittyi vuonna 1939 edellisvuotisesta 21,5%, hiilentuotanto kasvoi ja uudet tehtaat valmistuivat suunnitellusti. [25]

Diktaattorit Adolf Hitler ja Josif Stalin jakoivat Itä-Euroopan vuonna 1939 Molotovin- Ribbentropin sopimuksella. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan selkään sen taistellessa Saksaa vastaan ja Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosat liitettiin Neuvostoliittoon. Asiasta yritettiin tehdä laillista sarjalla irvokkaita kansanäänestyksiä, joissa alueet pyysivät päästä Neuvostoliittoon. Uusilla alueilla oli kansanvihollisia ja 10% niiden väestöstä vietiin Neuvostoliiton sisäosiin ja kymmeniä tuhansia teloitettiin. Hruštšovin osuus tapahtumiin oli keskeinen. Maatalouden kollektivointia hän kuitenkin hidasti sen minkä uskalsi ja pystyi. Uusien alueiden älymystöä hän moitti jatkuvasti siitä, että he eivät ymmärtäneet Neuvostokulttuurin hienoutta. [26]

Työ Ukrainan sosialistisen neuvostasavallan johtajana toi luonnollisesti merkittäviä aineellisia etuja. Asuntona oli Kiovassa sijaitseva aikoinaan tehtailijalle kuulunut huvila. Kesäasunnoksi oli annettu vieläkin suurempi entinen luostari. Kummallakin asunnolla oma oli oma, erittäin suuri palveluskunta keittiöhenkilökuntineen, autonkuljettajineen ja henkivartijoineen. Moskovassa oleskelua varten oli varattu asunto, joka oli suurempi kuin entinen Moskovan asunto.[27]

Toinen maailmansotaMuokkaa

Kaksi vuorokautta ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon Hruštšov oli Stalin määräyksestä Moskovassa ilman mitään muita työtehtäviä kuin osallistua johtajan alkoholin täyttämiin illallisiin. Lupaa kotiinlähtöön ei annettu. Kun hän viimein pääsi Kiovaan 22.kesäkuuta 1941, tuli ilmoitus, että Saksa on käynnistänyt suurhyökkäyksen. Kaikesta huolimatta Hruštšov oli toiveikas. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Hruštšov toimi kenraaliluutnantin arvoisena poliittisena upseerina. Tässä roolissaan hän loi suhteita Neuvostoliiton armeijan kenraaleihin kuten seuraajaansa ja syrjäyttäjäänsä Leonid Brežneviin, joka toimi samanarvoisena poliittisena upseerina. [28]

Stalinin annettua päiväkäskynsä numero 3, Hruštšov määräsi jokot vastahyökkäykseen ja murskaamaan vihollisen. Päivän aikana viholliset tuhosivat 1200 neuvostoliittolaista lentokonetta. Saksan joukot etenivät kohtaamatta vastarintaa. Ainoastaan Hruštšovin komentamat joukot taistelivat, mutta saksalaiset olivat ylivoimaisia. Kiova oli uhattuna heinäkuun puolivälissä. [29]

Hruštšovin perhe pakeni Kiovasta Moskovaan 2. heinäkuuta vuonna 1941. Moskovankin tullessa uhatuksi perhe siirrettiin yhdessä ulkomaisten diplomaattien ja korkeiden virkamiesten kanssa Kuibyševiin. Kiova joutui rintamien romahduksen vuoksi saksalaisten haltuun 16. syyskuuta 1941. Stalin syytti tästä Hruštšovia, tämän mielestä ilman syytä. Nyt Hruštšov pelkäsi joutuvansa ammutuksi. Stalin päätti jättää Hruštšovin enemmältä sättimiseltä ja määräsi varapääministeri Nikolai Vozneznskin hoitamaan haukkumisen. Marsalkka Žukov totesi myöhemmin, että Kiovan rintaman romahdus oli Hruštšovin vika. [30]

Kiovan ja Harkovan antautumiset olivat Neuvostoliitolle valtava onnettomuus.Harkovan luhistuminen antoi saksalaisille mahdollisuuden edetä kohti Stalingradia ja Kaukasus|Kaukasuksen öljykenttiä]]. Stalin määräsi Hruštšovin palaamaan Moskovaan, missä hän sai kuulla johtajaltaan lukuisia verhottuja uhkauksia. Tilaisuus päättyi siihen, että Stalin kaatoi piippunsa tuhkat Hruštšovin päähän. Hän palasi rintamalle Stalingradin taistelussa ja sen jälkeen hän toimi eteläisen rintaman johtavana poliittisena upseerina. Stalingradin taistelun voittamiseen Hruštšov antoi kiistatta myönteisen panoksensa. Hän oli organisoimassa vastahyökkäystä ja osasi rohkaista sotilaita eikä vajonnut pessimismiin. Kiitosta Stalinilta ei kuitenkaan herunut, vaan tämä soitti Hruštšoville ja haukkui tämän perusteellisesti. [31]

Kiova vapautettiin 7.huhtikuuta vuonna 19944. Hruštšov saapui palavaan kaupunkiin heti toisessa sotilasjeepissä. Hän kävi katsomassa yliopistoa, mikä oli vielä tulessa, kävi kumartamassa runoilija Taras Ševtšenkon patsasta ja sai halauksen tuntemattomalta ukrainalaiselta vanhukselta. Stalinia ilahduttaakseen hän lähetti johtajalleen Kiovan valtausta koskevan sähkeen, mutta kesän 1941 tapahtumista edelleen vihainen Stalin moitti Hruštšovia aikansa tuhlaamisesta. [32]

Sota muokkasi Hruštšovia. Aikaisemmin raitis mies alkoi tupakoida ja juoda säännöllisesti. Muistelmissaan hän uhrasi sodalle enemmän tilaa kuin millekään muulle asialle. Hän ei koskaan kyennyt lukemaan muiden ihmisten muistelmia sodasta. Ammattiupseerien mukaan hänen arvosanansa taktiikassa oli korkeintaan tyydyttävä eikä hänen kykynsä päätöksentekoon ollut systemaattinen. [33]

Uudelleen Ukrainan johtajanaMuokkaa

Pelkästään tilastojenkin valossa Ukrainan kärsimät menetykset sodassa tyrmistyttävät: 5,3 miljoonaa menehtynyttä asukasta, 2,3 miljoonaa Saksaan pakkotyöhön vietyä asukasta, 700 kaupunkia raunioina, 16 000 teollisuuslaitosta tuhottu, 28 000 kolhoosia joko kokonaan tai osittain tuhottu ja 40% varastoista hävinnyt jonnekin. Inhimillistä kärsimystä ei lukuihin sisälly. Ukrainalaiset, kuten muutkin neuvostoliittolaiset, odottivat, että heidän uhrauksena palkittaisiin jotenkin, että Stalin luottaisi kansaansa ja antaisi kansalle vapautta. [34]

Hruštšov näyttää uskoneen vilpittömästi voineensa auttaa ukrainalaisia ja olleensa heidän suosikkinsa. Hänen tointansa oli kuitenkin sekoitus tragediaa ja farssia; hän vastusti ja hidasti Stalinin määräyksiä, mutta kävi julmaa sotaan Ukrainan kansallismielisiä sissejä vastaan. Hän auttoi kaikella tarmollaan jälleenrakentamaan taloutta, jonka tehottomuus aiheutti uuden nälänhädän. [35]

Hruštšov työskenteli Ukrainassa aina vuoteen 1949 asti, maan uudelleenrakentamisen johdossa. Hän yritti saada Moskovasta avustusta sodan jälkeiseen vuoden 1946 nälänhätään, joka jälleen piinasi Ukrainaa.

ValtaannousuMuokkaa

Vuonna 1949 Stalin kutsui Hruštšovin Moskovaan vastapainoksi Georgi Malenkoville ja Lavrenti Berijalle. Vuosia Hruštšov vaikutti vähiten todennäköiseltä vanhenevan Stalinin seuraajaksi.

Kun Stalin kuoli 5. maaliskuuta 1953, alkoi Neuvostoliitossa vallan uusjako. Hruštšov toimi puolueen ensimmäisenä sihteerinä, ministerineuvoston puheenjohtajana (pääministerinä) toimi Georgi Malenkov ja korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi (presidentiksi) valittiin marsalkka Kliment Vorošilov. Malenkov luopui paikastaan puolueen sihteeristössä vallan jakamiseksi. Vjatšeslav Molotov oli edelleen ulkoministeri ja Berija sisäministeri ja salaisen poliisin päällikkö.

Presidiumissa alkoi kuitenkin pian valtataistelu. Berija vangittiin kesäkuussa ja teloitettiin pian. Pian vangittiin muitakin tiedustelupalvelun johtajia. Valtiollisen poliisin valtaa vähennettiin ja se alennettiin ministeriöstä komiteaksi (KGB). Malenkov astui alas helmikuussa 1955 syytettynä virheistä. Hän joutui sähkölaitosministeriksi. Pääministeriksi tuli marsalkka Nikolai Bulganin.

 
Romanian kommunistijohtaja Gheorghe Gheorghiu-Dej (vasemmalla) hyvästelee Nikita Hruštšovin Bukarestin lentoasemalla Romanian kommunistisen puolueen 7:n puoluekokouksen jälkeen. Dejin takana on vasemmalla kommunistisen puolueen tuleva johtaja Nicolae Ceaușescu.

Hruštšov tuki puolueen jäsenistöön ja XX puoluekokous kutsuttiin koolle helmikuussa 1956. Puolueen keskuskomitean jäsenistöstä vaihdettiin puolet. Puoluekokouksen lopuksi Hruštšov arvosteli voimakkaasti Stalinia nelituntisessa puheessaan ”henkilökultista ja sen seurauksista”. Puhe esitteli termin ”henkilökultti”. Lehdistö ei julkaissut puhetta, mutta se luettiin puolueen johtaville jäsenille ja levisi pian kansan tietoon. Stalinismista luopuminen merkitsi käännekohtaa Neuvostoliiton historiassa. Puheen motiiveista on monenlaisia tulkintoja. Sitä on kiitelty rohkeaksi yritykseksi uudistaa Neuvostoliittoa. Samalla Hruštšov pönkitti omaa valtaansa ja hyökkäsi kilpailijoitaan vastaan.

Puhe johti monenlaisiin reaktioihin. Puheen vaikutuksesta kerrotaan useamman kokousedustajan pyörtyneen ja kahden tehneen itsemurhan. Stalingradissa ja Gruusiassa puhkesi mellakoita Stalinin häpäisyn jälkeen. Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet ajautuivat välirikkoon ja vuoden 1956 kuluessa seurasi muitakin reaktioita, kuten Unkarin kansannousu. Molotovin mukaan Neuvostoliitolla ei ollut enää koskaan yhtä paljon ystäviä kuin ennen.

Hruštšovin ja Bulganinin palattua Suomesta kesäkuussa 1957 heidät yritettiin syrjäyttää. Presidiumi vaati ensimmäisen puoluesihteerin, Hruštšovin vaihtamista. Hän kutsui nopeasti koolle koko keskuskomitean ja teki yrityksen tyhjäksi. Malenkov, Kaganovitš ja Šepilov menettivät ministerin paikkansa. Heidän tilalleen keskuskomiteaan nousivat Leonid Brežnev ja ehdokasjäsen Aleksei Kosygin. Stalinin kuoltua kenraali Žukov oli noussut apulaispuolustusministeriksi (1953) ja sitten puolustusministeriksi (1955). Hän tuki Hruštšovia ”puolueen vastaisen ryhmän” hyökkäystä vastaan. Kesäkuussa 1957 Žukovista tuli kommunistisen puolueen keskuskomitean täysjäsen. Lokakuussa 1957 Hruštšov kuitenkin vapautti hänet ministerin tehtävistä ja erotti keskuskomiteasta. Kun Hruštšov siirrettiin, Žukov palasi julkisuuteen vuonna 1964.

Hruštšov otti maaliskuussa 1958 myös ministerineuvoston puheenjohtajuuden Bulganinilta, jolloin hänellä oli sama valta-asema kuin Stalinilla sekä puolueen että valtion johdossa.

SyrjäyttäminenMuokkaa

Ollessaan lomalla Pitsundassa, Neuvostoliiton Gruusiassa, 12. lokakuuta 1964, Hruštšov sai Leonid Brežneviltä puhelun, että häntä tarvitaan heti Moskovassa. Hruštšov yritti turhaan vedota olevansa lomalla, mutta soittajan mukaan asia oli niin tärkeä, että Hruštšovin olisi pakko olla paikalla. Pahaa aavistamaton Hruštšov lähti matkaan. Huhuja syrjäyttämisaikeista oli liikkunut jo kesällä. Hruštšovin oma tytär oli varoittanut isäänsä, että jotain on tekeillä ja myös turvamies oli kehottanut olemaan varovainen. Hruštsov ei kuunnellut varoituksia, sillä hänen mukaansa keskuskomitean jäsenet saivat kiittää häntä urastaan. [36]

Hruštšovin kilpailijat puolueessa syrjäyttivät hänet keskuskomitean tapaamisessa 14. lokakuuta 1964. Kaksi edellistä päivää Brežnev oli käyttänyt asemansa varmistamiseen, tosin hermoillen välillä pahasti ja yrittäen perua koko hankkeen. Kokouksen avannut Brežnev aloitti Hruštšovin virheiden ja syytteiden lukemisen, mihin kukin yhtyi vuorollaan. Brežnevin mukaan Hruštšov oli "toiminut vastoin Leninin opetuksia", hän oli "kylvänyt epäjärjestyksen siemenen" ja "tehnyt päätöksiä lounaalla". Muiden keskuskomitean jäsenten syytöksissä esiintyi syytöksiä "pidäkkeettömästä käytöksestä", "kultin luomisesta" "maailman kohtalolla leikkimisestä Kuubassa". Ammatilliitojen johtaja moitti, että ei ollut saanut audienssia neljään vuoteen. [37]

Tämän jälkeen Hruštšovin annettiin pitää puolustuspuhe. Hän totesi, että on tehnyt työnsä puolueen ja kansan hyväksi eikä asetu vastustamaan siirtämistään eläkkeelle. Työ Stalinin henkilökultin purkamisen parissa on ollut mittavaa ja kiitos avusta kuuluu salissa oleville työtovereille. Kesken puheen kuului useita jyrkän linjan stalinistien heittämiä välihuutoja. Loppukeskeskustelua asiasta ei sallittu ja keskuskomitean ukrainalasia jäseniä estettiin tulemasta kokoussaliin. Brežnev nimitettiin kokouksen lopuksi uudeksi pääsihteeriksi ja Aleksei Kosygin pääministeriksi. Hruštšov laitettiin eläkkeelle korkean iän ja heikon terveyden vuoksi. Hänelle myönnettiin 500 ruplan suuruinen eläke, hän sai pitää kaupunkiasuntonsa ja huvilansa. Lisäksi annettiin auto. Asunto ja huvila tosin riistettiin häneltä pois. Hruštšovillle annettiin uudet palvelijat, jotka tosin olivat enemmän vartijoita kuin palvelijoita. [38]

Hruštšov kuoli Moskovassa 11. syyskuuta 1971 seitsemän vuoden kotiarestin jälkeen ja haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa ilman valtionpäämiehelle kuuluvia kunnianosoituksia. NKP:n pää-äänenkannattaja Pravda julkaisi kuolemasta pienen ilmoituksen ilman kuvaa.

TalousMuokkaa

Talonpoikainen Hruštšov piti itseään maatalouden asiantuntijana. Hän käynnisti niin sanotun neitseellisen maan ohjelman, jonka puitteissa raivattiin valtava määrä viljelyalaa Kazakstanissa ja Siperiassa. Muutamassa vuodessa raivattiin 42 miljoonaa hehtaaria peltoalaa. Kazakstaniin perustettiin jättimäisiä kolhooseja, joiden keskikoko oli 100 000 ha. Tuotanto nousikin, mutta jo vuoden 1963 kadon jälkeen jouduttiin turvautumaan viljan tuontiin, eikä maatalouden ongelmista päästy eroon.

Taloutta pyrittiin jälleen muutenkin keskittämään ja teollisuuteen perustettiin maanlaajuinen korkein suunnitteluneuvosto. Lisääntynyt byrokratia tosin leikkasi talouskasvua.

Erityisesti asuntojen rakentamiseen käytettiin voimavaroja. Massamainen asuntotuotanto tuotti valtavia määriä viisikerroksisia kerrostaloja ympäri koko Neuvostoliiton, taloja kutsutaan nimellä hruštšovka.(Tuolloin Neuvostoliitossa yleensä väh. kuusikerroksisiin taloihin vaadittiin hissi.) Sanotaan Hruštšovin saaneen ajatuksen nähtyään vastaavanlaista asuntotuotantoa Pariisin vierailullaan. Asunnoissa oli suihku pienessä keittiössä ja ne olivat kevytrakenteisempia kuin Stalinin ajan asunnot, joissa seinäpaksuus on erittäin suuri. Armenian maanjäristyksessä joulukuussa 1988 Stalinin ajan talot pysyivät tämän vuoksi hruštšovkia paremmin pystyssä.

Vuonna 1961 puoluekokous julisti silloisen neuvostosukupolven tulevan elämään kommunismissa vuodesta 1980, jolloin ohjelman mukaan piti saavuttaa kommunismin aineellinen ja tekninen perusta. Neuvostoliiton yhteiskunnallista kehittymistä kuvaamaan otettiin käyttöön termi ”kehittynyt sosialismi”.

KulttuuriMuokkaa

Hruštšovin puhetta seurasi niin sanottu suojasää. Kulttuuripolitiikkaa on luonnehdittu: ”kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin.” Aleksandr Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä sai julkaisuluvan ja Dostojevski tuli jälleen sallituksi. Ivan Denisovitšin päivää seurasi vyöry samankaltaisia leirikuvauksia, jotka kuitenkin jätettiin julkaisematta.

Tieteessä sallittiin jälleen Stalinin aikana kielletyt tutkimusalat ja tiedemiehet saivat mahdollisuuden kansainvälisiin suhteisiin. Vuonna 1953 Neuvostoliitto oli räjäyttänyt ensimmäisen vetypommin. Avaruusaika alkoi vuonna 1957 Sputnik 1:n lennolla, jota seurasivat Laika-koiran lento, Gagarinin lento ja Kuun ”pimeän puolen” kuvaaminen avaruusluotaimella.

UlkopolitiikkaMuokkaa

 
Nikita Hruštšov Egyptin presidentin Nasserin seurassa.

Kapitalismin ja sosialismin taistelu siirtyi kolmanteen maailmaan eli kehitysmaihin. Hruštšov kannatti ”rauhanomaista rinnakkaiseloa”, mikä merkitsi luopumista maailmanvallankumouksesta tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Kilpailu lännen kanssa jatkui aatteellisena ja taloudellisena.

Merkittävä muutos oli välien katkeaminen Kiinaan, joka ei hyväksynyt yhteistyötä porvarillisten valtioiden kanssa ja syytti Neuvostoliittoa revisionismista. Itä-Eurooppa pysyi tyytymättömänä. Jo kesällä 1953 panssarit kukistivat Itä-Saksan kansannousun ja 1956 Puolan Poznańissa syntyi levottomuuksia. Stalinin syrjäyttämä Władysław Gomułka nousi taas maan johtoon. Unkarissa johtoon nousi Imre Nagy, jonka uudistukset uhkasivat kommunistipuolueen yksinvaltaa ja vetää maan Varsovan liitosta. Varsovan liiton joukot valtasivat maan ja Imre Nagy vangittiin ja teloitettiin. Suezin kriisi vei Hruštšovin onneksi huomion pois Itä-Euroopasta.

Kesällä 1955 Bulganin ja Hruštšov tapasivat Yhdysvaltain presidentin Dwight D. Eisenhowerin Genevessä liennytyksen hengessä. Liittoutuneet olivat vain pari kuukautta aikaisemmin päättäneet Itävallan miehityksen. Vuonna 1955 Neuvostoliitto sopi myös välinsä Josip Broz Titon Jugoslavian kanssa. Neuvostoliitto esitti ulkomaalaisista sotilastukikohdista luopumista ja luopui hyvän tahdon eleenä Porkkalasta Suomessa. Syksyllä 1958 Suomen ja Neuvostoliiton suhteita kuitenkin häiritsi Hruštšovin yöpakkasiksi nimeämä kriisi, jossa Neuvostoliitto ei antanut hyväksyntäänsä Suomen uudelle hallitukselle

Vuonna 1959 Hruštšov vieraili ensimmäisenä neuvostojohtajana Yhdysvalloissa. Liennytyksen kuitenkin päätti Gary Powersin ohjaaman U-2-vakoilukoneen alasampuminen 1. toukokuuta 1960 Neuvostoliiton yllä. Pariisin kokouksen aikana 16. toukokuuta 1960 Hruštšov vaati Eisenhowerilta anteeksipyyntöä U-2-vakoilulennoista Neuvostoliiton yllä. Tapaus päätti konferenssin.

Elokuussa 1961 Hruštšovin ja Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn tuloksettoman tapaamisen jälkeen pystytettiin Berliinin muuri. Vuonna 1962 Hruštšov pyrki asettamaan ohjuksia Kuubaan, jonka johdosta Yhdysvallat oli johtaa maailman ydinsodan partaalle.

LuonteenpiirteitäMuokkaa

Hruštšov tunnettiin humoristisena, maanläheisenä ja koreilemattomana miehenä. Hän puhui usein sanankääntein, jotka olivat vieraita politiikan ja diplomatian vakiintuneelle kielenkäytölle. Jo politbyroon rivijäsenenä hän hauskuutti väkeä eräällä diplomaattisella vastaanotolla esittelemällä itsensä ja Malenkovin: ”Minä olen raskas teollisuus, pam, pam! Ja Georgi tässä taas on kevyt teollisuus, piip, piip!”[39]

Hruštšovin ronskit lausunnot aiheuttivat myös väärinkäsityksiä ja jopa selkkauksia. Marraskuussa 1956 hän ilmoitti Puolan suurlähetystöön Moskovaan kokoontuneille lännen lähettiläille: ”Me hautaamme teidät”[40]. Ilmaisu ei niinkään uhannut ydinsodalla, kuten lännessä asia ymmärrettiin, vaan ilmaisi vain kannan että sosialismi voittaisi kapitalismin. Myöhemmin hän tarkensi sanomaansa ollessaan vierailulla Jugoslaviassa: ”emme hautaa teitä lapiolla, vaan teidän oma työväenluokkanne hautaa teidät.”[41].

Berliinin asemaa hän kuvaili: ”Berliini on ruoto Euroopan kurkussa” ja ”Berliini on lännen kivekset: jos niistä puristaa, saa lännen kirkumaan”[42]. YK:ssa hän uhosi että ”Neuvostoliiton asetehtaat sylkevät mannertenvälisiä ohjuksia kuin makkarakoneet nakkeja”.

Yhdysvaltain ensimmäisessä vientinäyttelyssä Moskovan Sokolnikissa 1959 Hruštšov kehuskeli Richard Nixonille, että Neuvostoliitto saavuttaa ja ohittaa Yhdysvallat. Viestin perillemenoa hän ryyditti lopettamalla: ”näytämme teille närhen munat!”[43]

Poliittiset vastustajat pitivät Hruštšovia sivistymättömänä moukkana, jolla oli tapa keskeyttää puhujat pilkatakseen heitä. Kuuluisin tapaus sattui YK:n kokouksessa 12. lokakuuta 1960, jolloin filippiiniläinen edustaja Lorenzo Sumulong kysyi Hruštšovilta miten tämä voi protestoida länsimaista kapitalistista imperialismia vastaan, kun Neuvostoliitto samaan aikaan piti Itä-Euroopan valtioita hallussaan. Hruštšov raivostui ja haukkui kokousedustajan ”imperialistien kätyriksi ja syljennuolijaksi”, otti kengän jalastaan aikoen lyödä sen pöytään[44]. Tapauksesta ei ilmeisesti ole olemassa alkuperäistä valokuvaa, vain jälkeenpäin tehtyjä manipulaatioita.

Elämänsä loppupuolella Hruštšov sanoi murehtineensa elämässään eniten sitä, että sai niin huonon koulutuksen, vain neljä vuotta kirkon ylläpitämää koulua ja joitain korkeampia ammatillisia kursseja. Kulttuuriväki ja älymystö oli kannattanut hänen politiikkaansa, mutta murheekseen Hruštšov totesi karjuneensa heille ja loukannensa heitä mikä sai heidät kääntymään häntä vastaan. Hän kertoi myös anekdootteja tapaamisistaan koulutettujen ihmisten kanssa ja miten ne olivat päättyneet väärinymmärryksiin. [45]

PerheMuokkaa

Hruštšovin poika Leonid katosi ja todennäköisesti kuoli 1943. Tämän tytär Julia jäi Hruštšovin hoitoon ja Hruštšov adoptoi hänet. Julia Hruštšova jäi 77-vuotiaana junan alle kesäkuussa 2017 ja kuoli.[46]

TeoksetMuokkaa

  • Hruštšev, N. S.: Muutokset NKP(b):n sääntöihin: Tov. N.S. Hrushtshovin selostuksen teesit NKP(b):n XIX edustajakokoukselle. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1952. OCLC 925778725.
  • Hruštšev, N. S.: Karjataloustuotteiden tuotannon lisäämisestä: Selostus NKP:n Keskuskomitean Täysistunnossa tammikuun 25 pnä 1955. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1955. OCLC 58116566.
  • Hruštšev, N. S.: Neuvostoliitto ja Pohjola: Puheita ja lausuntoja vuosilta 1956-63. Weilin+Göös, 1964. OCLC 57992060.

ViitteetMuokkaa

  1. National Public Radio
  2. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.38
  3. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.39
  4. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.45
  5. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.46-47
  6. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.48-49
  7. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.52
  8. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.52-54
  9. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.52-55
  10. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.52-55
  11. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.60-61
  12. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.61-62
  13. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.63-64
  14. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.64-71
  15. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.71-75
  16. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.76-77
  17. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.78-79
  18. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.79-126
  19. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.106-108
  20. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.106-108
  21. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.107-115
  22. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.126-127
  23. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.129
  24. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.132-133
  25. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.136-139
  26. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.143-147
  27. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.151-152
  28. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.156-160
  29. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.157-158
  30. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.171-173
  31. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.175-179
  32. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.185-186
  33. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.160
  34. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.187
  35. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.188
  36. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.20-28
  37. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.25-27
  38. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.31
  39. Foreign News: The Struggle & the Victory Time, 25.6.1957. (englanniksi)
  40. ”Мы вас похороним!”Time CNN: Foreign News: We Will Bury You! (26.11.1956). Viitattu 17.9.2009. ”About the capitalist states, it doesn't depend on you whether or not we exist. If you don’t like us. don’t accept our invitations, and don’t invite us to come to see you. Whether you like it or not. history is on our side. We will bury you!”
  41. Quotations.com - Nikita Khrushchev, haettu 17.9.2009 ”I once said, "We will bury you," and I got into trouble with it. Of course we will not bury you with a shovel. Your own working class will bury you.” (24.8.1963, Jugoslaviassa pidetyssä puheessa)
  42. Quotations.com - Nikita Khrushchev, haettu 19.9.2009. ”Berlin is the testicle of the West. When I want the West to scream, I squeeze on Berlin."
  43. Виктор Суходрев (People.ru, 19.9.2003), haettu 19.9.2009"Никита Сергеевич привычно заговорил, что Советский Союз догонит и перегонит Америку, и, мол, вообще: "Покажем мы вам кузькину мать!""
  44. The New York Times: Did he bang it?: Nikita Khrushchev and the shoe (William Taubman, 26.7.2003), haettu 17.9.2009. ”Loengard is "certain" that Khrushchev "did not bang his shoe on the desk," but that "he certainly meant to do so." According to Loengard, Khrushchev "reached down and took off a brown loafer from his right foot and put it on the desk. He grinned to delegates from the United Arab Republic who sat across the aisle and mimed (with an empty hand) that the next time he'd use the shoe to bang."
  45. Taubman, W.: Hruštšov, mies ja hänen aikakautensa, 2007,s.58-65
  46. Anna Egutkina: Nikita Hruštšovin lapsenlapsi jäi junan alle Iltalehti. 9.6.2017. Viitattu 9.6.2017.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Adzubei, Aleksei : Pelon hinta. Suomentanut Eero Balk. Helsinki: SN-Kirjat OY, 1988. ISBN 951-615-691-6
  • Crankshaw, Edward: Hruštšev. Suomentanut Seppo J. Loponen. Helsinki: Otava, 1967.
  • Seppänen, Esa: Miekkailija vastaan tulivuori : Urho Kekkonen ja Nikita Hruštšev 1955-1964. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2628-5
  • Talbott, Strobe: Hruštšev muistelee. Suomentanut Antti Nuuttila. Helsinki: WSOY, 1971.
  • Taubman, William: Hruštšov. Mies ja hänen aikakautensa. (Khrushchev. The Man and His Era, 2003.) Suomentanut Matti Rosvall. Helsinki: Art house, 2007. ISBN 978-951-884-429-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa