Avaa päävalikko

Niin & näin

filosofinen aikakauslehti
(Ohjattu sivulta Niin & Näin)

Niin & näin on Tampereella vuonna 1994 perustettu filosofinen aikakauslehti, joka on suunnattu sekä ammattifilosofeille että laajemmalle yleisölle. Lehti julkaisee vertaisarvioituja artikkeleita, kirja-arvioita, kolumneja ja ajankohtaisia artikkeleita. Usein numeroissa on yksi tai useampia teemoja, joita käsitellään usean kirjoittajan voimin. Ensimmäisenä vuonna lehti ilmestyi kolmesti, sittemmin numeroita on ilmestynyt neljä vuodessa. Lehteä julkaisee ja kustantaa Eurooppalaisen filosofian seura ry. Lehti on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön laatulehtipalkinnon (2010)[1], Suomen tiedekustantajien liiton tunnustuspalkinnon (2013) ja Kultti ry:n laatulehtipalkinnon (2017). Lehteä kustantava Eurooppalaisen filosofian seura ry on palkittu Tieteellisten seurain valtuuskunnan Kordelinin palkinnolla vuonna 2018.[2]

Niin & näin
Niin & näin 4/2006.
Niin & näin 4/2006.
Lehtityyppi aikakauslehti
Julkaisija Eurooppalaisen filosofian seura ry
ISSN ISSN 1237-1645
Levikki 2 200
Perustettu 1994
Päätoimittaja Jaakko Belt, Anna Ovaska, Tytti Rantanen, Antti Salminen
Kotipaikkakunta Tampere
Kotimaa Suomi
Sivukoko A4
Ilmestymistiheys neljästi vuodessa
Aiheesta muualla
Niin & näin

PäätoimittajatMuokkaa

Niin & näin -kirjatMuokkaa

Pääartikkeli: Niin & näin -kirjat

Lehti aloitti vuonna 2002 oman kirjajulkaisusarjan, joka toimi ensin nimellä 23°45 ja vuodesta 2009 lähtien nimellä Niin & näin -kirjat. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt 68 nidettä filosofian eri aloilta.

Filosofia.fi -portaaliMuokkaa

Vuonna 2007 lehti avasi yhdessä Åbo Akademin filosofia-oppiaineen kanssa filosofia.fi-portaalin, joka sisältää sekä toimitettuja että alkuperäisiä filosofisia aineistoja, filosofisen sanakirjan, linkkikokoelman ja muita ajankohtaisia aineistoja.

LähteetMuokkaa

  1. Ministeri Wallin jakoi kulttuurilehtien laatupalkinnot 19.10.2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 5.8.2011.
  2. niin & näin: Tiedote netn.fi. 14.3.2018.
  3. Niin & näin sai uudet päätoimittajat Filosofia.fi. 16.03.2010. Viitattu 23.3.2010.

Aiheesta muuallaMuokkaa