Nieriä

lohikaloihin kuuluva kalalaji

Nieriä eli rautu (Salvelinus alpinus) on lohien (Salmonidae) heimoon kuuluva kylmissä vesissä elävä kalalaji. Suomessa sitä tavataan Pohjois-Lapissa ja Vuoksen vesistössä Itä-Suomessa, Keski-Euroopassa vuoristojärvissä. Se on maailman pohjoisimpana elävä sisävesien kalalaji.

Nieriä
Salvelinusalpinus.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Lohikalat Salmoniformes
Heimo: Lohet Salmonidae
Alaheimo: Varsinaiset lohet Salmoninae
Suku: Nieriät Salvelinus
Laji: alpinus
Kaksiosainen nimi

Salvelinus alpinus
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Nieriä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Nieriä Commonsissa

TuntomerkitMuokkaa

Nieriä muistuttaa ulkomuodoltaan lohta ja taimenta sekä amerikkalaisperäisiä lähisukulaisiaan harmaanieriää ja puronieriää. Sen väritys on kuitenkin huomattavasti tummempi: se on vaaleapilkkuinen, selästä tumma ja vatsasta punertava tai valkoinen. Kutuaikaan koiraan vatsa on voimakkaan punainen. Nieriän vatsapuolen evissä on valkoiset reunukset. Se kasvaa noin 20–60 cm pitkäksi ja painaa tavallisesti 0,3–1,5 kg. Suomessa 2000-luvun suurin nieriä painoi 6,51 kilogrammaa[2] ja kaikkien aikojen suurin, vuonna 1990 Sevettijärvestä Inarista pyydetty 9,8 kilogrammaa.[3] Karuissa olosuhteissa nieriät eivät kasva 15 senttimetriä pidemmiksi.[4]

LevinneisyysMuokkaa

Nieriän levinneisyysalue kattaa pohjoista napapiiriä ympäröivät järvet, joet ja rannikkoalueet kaikilla mantereilla. Erillään eläviä kantoja löytyy Vuoksen vesistöalueelta, Laatokasta, Äänisjärvestä, Ruotsin suurista järvistä, Skotlannista ja Alppien järvistä.

Jääkauden jälkeen paljastuneiden virtojen ja lampien ensimmäisiä kaloja olivat nieriät. Jääkauden jälkeisiä eristyneitä reliktejä rautukantoja tavataan Suomesta vielä paikoin muun muassa Yli-Kemin vesistöalueelta Savukoskelta. Näitä pieniä paikallisia populaatioita uhkaa eniten ilmaston lämpeneminen, sillä nieriä ei siedä lämmintä vettä.[5]

Suomessa nieriä esiintyy luontaisesti Tunturi-Lapissa ja Vuoksen vesistöalueella.[6] Kuusamon ylänköalueella ja Posion alueella on ennen elänyt useita nieriäkantoja, joista ainakin yksi on säilynyt. Suomen Lappia lukuun ottamatta vain Vuoksen vesistön Kuolimon kanta on säilynyt ja se onkin rauhoitettu. Istutukset ovat kuljettaneet nieriän muihinkin järviin, joskaan ei ole varmuutta missä lisääntyminen on päässyt alkuun.

Ravinto, elintavat ja elämänvaiheetMuokkaa

 
Inarijärven kannasta peräisin oleva nieriä akvaariossa.

Nieriän poikasen ensimmäistä ravintoa ruskuaispussivaiheen jälkeen ovat vesikirput, hankajalkaisäyriäiset sekä hyttysten ja mäkäräisten toukat. Ensimmäisen kesän jälkeen ne alkavat syödä pinnalla eläviä hyönteisiä, simpukoita ja kotiloita. Nieriä elää tällä ravinnolla ensimmäiset 4–6 vuotta. Vanhemmat raudut syövät myös pikkukaloja. Säännöllinen kaloista koostuva ruokavalio alkaa vasta kun nieriä on saavuttanut 25–30 cm pituuden.

Nieriä on monimuotoinen laji, josta on olemassa lohen ja meritaimenen tapaan mereen vaeltavia kantoja, mutta sitä tavataan myös hyvin pienissä vesistöissä, kuten tunturilammissa.[7]

Tenojoen vaeltava nieriä nousee loka-marraskuussa jokeen ja puroihin kutemaan. Poikaset oleskelevat joessa 3–5 vuotta ja vaeltavat sitten kevättulvan mukana mereen. Meressä ne viihtyvät vain 2–3 kuukautta, jonka jälkeen ne nousevat takaisin synnyinseuduilleen.

Isonieriä tulee sukukypsäksi keskimäärin 55–60 senttimetrin mittaisena ja kahden kilogramman painoisena, pikkunieriä taas olleessaan 30–25 sentin mittainen ja 250–300 gramman painoinen.[7] Lajin kutu tapahtuu syksyllä. Se kutee järvissä sora-, karikko- ja kivikkopohjaisilla rannoilla[3] veden lämpötilan ollessa kolmesta kuuteen celsiusastetta. Tavallisesti kutu tapahtuu 3–5 metrin syvyydessä vedenpinnasta[4], mutta Inarijärvessä nieriän on havaittu kutevan jopa 15 metrin syvyydessä vedenpinnasta.[3]

Nieriä on pitkäikäinen kala, ja esimerkiksi Huippuvuorilta on pyydystetty nieriä, jonka ikä oli 24 vuotta. Suomen ikäennätystä pitää hallussaan Inarijärvestä saatu 17-vuotias kala.[4]

Merkitys ihmiselleMuokkaa

 
Nieriää katkarapujen kera.

Monet pitävät nieriää Suomen maukkaimpana ruokakalana. Sen liha on punertavaa ja jokseenkin rasvaista. Nieriä on myös suosittu kalastuksen kohde. Suomessa nieriäsaaliita on tilastoitu ainoastaan vapaa-ajan kalastuksen osalta. 1980-luvulla saatu saalis oli 30 tonnia ja ne saatiin melkein yksinomaan Lapin läänistä. Sittemmin nieriän saatavuus kalatiskeillä on parantunut 2010-luvulla. Nämä kalat tulevat aina kasvattamoilta.[6][8] Tärkein nieriän pyyntitapa on verkkokalastus. Lapissa harjoitetaan keväthangilla nieriän pilkintää, saalista saadaan myös heittovavalla ja perholla.

Kalakannan hoitoMuokkaa

Kalakannan hoito on osoittautunut hankalaksi nieriän korkeiden ympäristövaatimusten takia. Ongelmaksi on ilmennyt myös Suomen verkkokalastus, joka poistaa nieriät vesistöistä yleensä jo ennen kuin ne ovat saavuttaneet pyyntikokonsa. Istuttamisen yhteydessä on otettava huomioon myös muut kalat. Nieriä on huono kilpailija eikä kykene taistelemaan yleensä esimerkiksi siian ja taimenen kanssa. Nieriäjärvien rehevöityminen on myös esteenä nieriän menestymiselle.

Vuoksen vesistössä esiintyvä saimaannieriä poikkeaa geneettisesti Suomen muista nieriäkannoista. Saimaannieriä on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.[9] 2000-luvun alkupuolella istutusten varassa oleva kanta kävi lähellä sukupuuttoa, mutta vuosina 2009–2012 on onnistuttu uudistamaan emokalakantaa ja tilanne on parantunut.[10]

Inarinjärvessä nieriän pyyntimitta eli niin sanottu alamitta on kalastusasetuksen mukaan 45 cm. Vuoksen vesistöalueella sikäli kun kalastus on sallittua, pyyntimitaksi on asetettu 60 cm.[11]

LähteetMuokkaa

  • Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, s. 98–102. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Freyhof, J. & Kottelat, M.: Salvelinus alpinus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.08.2013. (englanniksi)
  2. Ennätyskalarekisteri. Luettu 29.6.2010 [vanhentunut linkki]
  3. a b c Suomen luonto: Eläimet: Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat, s. 117. Weilin+Göös, 1998. ISBN 9513563715.
  4. a b c Nieriä (Salvelinus alpinus) Lapin Kalatalouskeskus. ProAgria Lappi ry. Viitattu 2.2.2020.
  5. Urho, Lauri et al.: Kalat, kalastus ja ilmastonmuutos 2020. Luonnonvarakeskus. Viitattu 29.1.2020.
  6. a b Nieriä LuontoPortti. 2020. NatureGate Promotions Finland. Viitattu 29.1.2020.
  7. a b Nieriä Kalahavainnot. Luonnonvarakeskus. Viitattu 2.2.2020.
  8. Mehevän makuista nieriää Iltalehti. 28.1.2010. Alma Media. Viitattu 29.1.2020.
  9. Saimaannieriä (Salvelinus alpinus) Saimaan uhanalaiset lohikalat. www.jarvilohi.fi.
  10. Vironen, Petri: Sukupuuton sijasta lohikaunotar voi pelastua – Saimaannieriän tilanne paras vuosikymmeniin Yle uutiset. 30.9.2016. Viitattu 2.2.2020.
  11. Maa- ja metsätalousministeriö: Pyyntimitat ohjaavat kalastusta mmm.fi. Viitattu 2.6.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa