The New Worlds Fair on tieteiskirjailija Michael Moorcockin ja hänen Deep Fix -yhtyeensä tekemä musiikkialbumi vuodelta 1975.

New Worlds Fair
Michael Moorcock & The Deep Fix
Studioalbumin New Worlds Fair kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  1974-1975 Astoria- ja Pye-studiot, Lontoo
 Julkaistu toukokuu 1975
 Tuottaja(t) Steve Gilmore
 Tyylilaji progressiivinen rock
 Kesto 67.13 (2008 versio)
 Levy-yhtiö United Artists Records
Griffin Music
Dojo Records
Esoteric Recordings
muut julkaisut

New Worlds Fair

Albumin historia muokkaa

Musiikkipuolella Moorcock oli työskennellyt varsinkin Hawkwind-yhtyeen kanssa tekemällä heille sanoituksia ja lausumalla runoja heidän konserteissa. Moorcock itse hallitsi mm. banjon ja mandoliinin soiton ja oli esiintynyt 1960-luvulla mm. klubeilla. Hawkwindin levy-yhtiö United Artists Records ehdotti Moorcockille sooloalbumin tekemistä ja Moorcock tarttui haasteeseen.[1] Hän perusti Deep Fix -yhtyeen (nimi tulee hänen kirjoissaan esiintyneestä samannimisestä yhtyeestä[1]) yhdessä basisti Graham Charnockin ja kitaristi Steve Gilmoren kanssa. Levytyksessä mukana olivat myös mm. kosketinsoittaja-viulisti Simon House (Hawkwind), rumpalit Simon King ja Alan Powell (Hawkwind), kitaristi Snowy White (Pink Floyd, Thin Lizzy), sessiobasisti Kuma Harada sekä sellisti Peter Pavli (High Tide).

Albumin teemana oli Dodgem Dude -nimisen hahmon seikkailut huvipuistossa ydinsodan jälkeisessä maailmassa.[2] Musiikkisuuntana oli popahtava rock progressiivisilla vaikutteilla ja vaikutteita löytyy myös blues- ja folk-musiikista sekä tuohon aikaan muodissa olleesta glam rockista. Kappaleiden välissä kuullaan Moorcockin teemaan liittyvää lausuntaa ja kerrontaa.

Hawkwindin kosketinsoittaja-viulisti Simon Housen rooli albumilla niin sovittajana kuin soittajanakin on suuri vaikkakaan häntä ei mainita sävellystiedoissa.[3] Housen mellotronin ja viulun soitto on kuuluvasti esillä useissa albumin kappaleissa.

Single "Dodgem Dude" / "Starcruiser" oli tarkoitus julkaista ennen varsinaista albumia mutta se julkaistiin kuitenkin vasta muutamaa vuotta myöhemmin ja löytyy nykyään albumin CD-painoksilta.

Menestystä albumi ei kuitenkaan saanut. Varsinkin Moorcockin laulamista arvosteltiin musiikkilehdissä kovin sanoin ja albumia sanottiin muutenkin "sekavaksi".[2][3] Albumi onkin jäänyt Moorcockin ainoaksi viralliseksi julkaisuksi toistaiseksi. Albumi on nykyään kulttimaineessa, ja varsinkin lukuisten Hawkwind-soittajien mukanaolo on tehnyt siitä yhtyeen fanien keskuudessa halutun. Tämän päivän kriitikoista Allmusic-sivuston arvostelija kritisoi albumin lyriikoita "odotettua heikommiksi" mutta kehuu albumin musiikillista puolta.[4]

Albumista on julkaistu kaksi CD-painosta, toisen vuonna 1995 Griffin (USA) ja Dojo (UK) toisen 2008 Esoteric Recordings. CD-versiot sisältävät albumin sessioissa nauhoitettuja bonus-kappaleita ja vuonna 1982 nauhoitetun kappaleen "The Brothel in Rossenstrasse". Lisäksi Voiceprint Records on julkaissut albumin sessioista kootun albumin Roller Coaster Holiday.

Kappaleet muokkaa

Alkuperäinen versio ja 2008 CD-painos muokkaa

A-puoli muokkaa

  1. "Candy Floss Cowboy" (Michael Moorcock) - 1:28
  2. "Fair Dealer" (Moorcock) - 5:09
  3. "Octopus" (Steve Gilmore) - 2:44
  4. "Sixteen Year Old Doom" (Moorcock) - 4:38
  5. "You're A Hero" (Graham Charnock) - 3:24
  6. "Song For Marlene" (Sam Shepard/Gilmore) - 5:32

B-puoli muokkaa

  1. "Come To The Fair" (Charnock) - 1:22
  2. "In The Name Of Rock And Roll" (Charnock) - 4:32
  3. "Ferris Wheel" (Gilmore) - 6:31
  4. "The Last Merry Go Round" (Moorcock) - 2:33
  5. "Dude's Dream (Rolling In The Ruins)" (Moorcock) 5:08

Bonuskappaleet vuoden 2008 CD-painoksessa muokkaa

  1. "Dodgem Dude" (Moorcock) - 2:47
  2. "The Brothel In Rossenstrasse" (Moorcock/Pavli) - 3:45
  3. "Starcruiser" (Moorcock) - 3:17
  4. "Candy Floss Cowboy" (demo) (Moorcock) - 4:27
  5. "Kings Of Speed" (ennenjulkaisematon versio) (Moorcock) - 2:52
  6. "You're A Hero" (demo) - 4:09
  7. "Dodgem Dude" (ensimmäinen demo) - 2:59
  • "Starcruiser" ja "Dodgem Dude" julkaistiin alun perin singlenä vuonna 1980 vaikka ne nauhoitettiin albumin sessioissa.
  • "The Brothel In Rossenstrasse" on nauhoitettu vuonna 1982.

1995 CD-painos muokkaa

  1. "Candy Floss Cowboy" (narration) - 1:20
  2. "Candy Floss Cowboy" (demo) - 4:26
  3. "Fair Dealer" - 5:08
  4. "Octopus" - 2:41
  5. "Sixteen Year Old Doom" - 4:37
  6. "You're A Hero" - 3:23
  7. "Song For Marlene" - 5:25
  8. "Dodgem Dude" - 2:45
  9. "Come To The Fair" - 1:20
  10. "Starcruiser" - 3:14
  11. "In The Name Of Rock And Roll" - 4:33
  12. "Ferris Wheel" - 6:28
  13. "The Last Merry Go Round" - 2:30
  14. "Dude's Dream (Rolling in the Ruins)" - 4:55
  15. "The Brothel In Rossenstrasse" - 3:45

Roller Coaster Holiday (2004) muokkaa

  1. "Candy Floss Cowboy" - 4:39
  2. "Fair Dealer" - 5:28
  3. "Octopus" - 2:27
  4. "Sixteen Year Old Doom" - 4:28
  5. "You're a Hero" - 4:16
  6. "Song for Marlene" - 4:22
  7. "Dodgem Dude" - 3:03
  8. "Come to the Fair" - 1:24
  9. "Starcruiser" - 3:19
  10. "In the Name of Rock and Roll" - 4:34
  11. "Ferris Wheel" - 5:30
  12. "Last Merry-Go-Round" - 2:24
  13. "Dude's Dream (Rolling in the Ruins)" - 5:00
  14. "Candy Floss Cowboy" (varhainen versio) - 6:04
  15. "Starcruiser" (instrumentaali) - 3:43
  16. "Dude's Dream" (akustinen versio vaihtoehtoisilla lyriikoilla) - 5:15
  • kappaleet ovat ennenjulkaisemattomia studio-ottoja, lukuun ottamatta kappaletta 1, joka on julkaistu muillakin CD-painoksilla

Singlejulkaisu muokkaa

  • "Dodgem Dude" / "Starcruiser" (UK, Flicknife (FLS 200), joulukuu 1980)

Muusikot muokkaa

  • Michael Moorcock: laulu, kitara, mandoliini, banjo, lyriikat
  • Graham Charnock: kitara, basso, laulu, lyriikat
  • Steve Gilmore: kitara, laulu, lyriikat

sekä:

  • Simon House - sovitukset, viulu, piano, mellotron
  • Simon King - rummut, perkussiot
  • Alan Powell - rummut, perkussiot
  • Snowy White - soolokitara
  • Kuma Harada - basso
  • Peter Pavli - sello
  • Shirlie Roden ja Debi Doss - taustalaulu
  • Dave Brock - soolokitara (kpl. "Last Merry Go Round")
  • Herbert North - soolokitara (kpl. "In the Name of Rock and Roll")
  • Jill Riches - taustalaulu

Tuotanto muokkaa

  • Steve Gilmore - tuottaja
  • Vic Maile - nauhoitus
  • Barney Bubbles - kansitaide

Arvosteluja muokkaa

Julkaisuhistoria muokkaa

  • toukokuu 1975: United Artists Records, UAG 29732, UK, LP
  • toukokuu 1995: Dojo Records, DOJOCD 88, UK, CD
  • toukokuu 1995: Griffin Music, GCD 332-0, US, CD boxi, mukana kirja Death is no Obstacle
  • marraskuu 2004: Voiceprint, VP351CD, UK, CD, Roller Coaster Holiday
  • tammikuu 2008: Esoteric Recordings, ECLEC 2026, UK, CD, remasteroitu
  • huhtikuu 2012: Floating World Records, CD, Roller Coaster Holiday

Lähteet muokkaa

  1. a b Informaatiota albumista
  2. a b Albumin arvostelu Melody Maker -lehdessä vuonna 1975
  3. a b Soundi-lehden Hawkwind-artikkeli 1983, Waldemar Wallenius
  4. http://www.allmusic.com/album/the-new-worlds-fair-mw0000004931 arvostelu Allmusic-sivustolla
  5. a b http://www.novymir.com.au/terminalcafe/nwf.html informaatiota albumista 2