Nertšinskin pakkotyövankila

Nertšinskin pakkotyövankila (ven. Не́рчинская ка́торга, Nertšinskaja katorga) oli Venäjällä nykyisessä Taka-Baikalian aluepiirissä 1700-luvulta 1900-luvun alkuun saakka toiminut rangaistuslaitos.

Akatuin vankilan portti vuoden 1907 tienoilla.

Tsaariperheen omistaman Nertšinskin vuorityöpiirikunnan alueella toiminut vankila syntyi 1700-luvun alussa. Vankeja käytettiin työvoimana hopea-, lyijy- ja kultakaivoksissa, valimoissa, viina- ja suolatehtaissa sekä erilaisissa rakennus- ja aputöissä. Tehdashallinnon yhteyteen kuulunut vankilajärjestelmä siirrettiin vuonna 1869 Venäjän sisäministeriön alaisuuteen.

Pakkotyövankilan hallinto toimi Aleksandrovski Zavodissa ja Tšitassa. Kaivosten ja tehtaiden yhteyteen rakennetut vankilat oli jaettu Algatšin, Zerentuin ja Karan vankilapiireihin. Algatšin yhteyteen kuuluivat mm. Akatuin ja Pokrovskajan vankilat nykyisessä Aleksandrovski Zavodin piirissä. Nykyisten Kalgan ja Nertšinski Zavodin piirien alueella sijaitsivat Zerentuin yhteydessä toimineet Kadajan, Kutomaran ja Maltsevskajan vankilat. Karan vankilapiiri käsitti pohjoisempana nykyisessä Sretenskin piirissä sijaitsevat Kara-joen kultaesiintymät.

Nertšinskin pakkotyövankila oli Venäjän tärkein rangaistusvankien karkotuspaikka. Se oli tunnettu epäinhimillisistä oloistaan ja kesäisin tapahtuneista vankien joukkopaoista. Tavallisten rikollisten lisäksi sinne lähetettiin poliittisia vankeja. Ensimmäisiä olivat vuonna 1826 saapuneet dekabristit. Heitä seurasivat Puolan vuosien 1830–1831 kapinalliset. Vuonna 1850 vankilaan saapui Mihail Petraševski tovereineen ja vuonna 1862 runoilija ja vallankumouksellinen Mihail Mihailov. Vuonna 1864 Nertšinskin kaivoksille lähetettiin kaksi tuhatta Puolan vuosien 1863–1864 kapinaan osallistunutta. Samana vuonna seudulle karkotettiin Nikolai Tšernyševski. Vuosikymmenen lopussa sinne saapui Nikolai Išutin ja 1870-luvun alussa joukko Sergei Netšajevin kannattajia. Suurin osa narodnikeista kärsi rangaistustaan Karassa. Vuosien 1905–1907 vallankumouksen jälkeen poliittisten vankien määrä lisääntyi huomattavasti. Heistä tunnetuimpia olivat sosialistivallankumoukselliset Grigori Geršuni, Proš Prošjan, Jegor Sozonov ja Marija Spiridonova. Karkotettujen joukossa olivat Venäjän valtakunnanduuman bolševikkiryhmän edustajat Vasili Serov ja Aleksandr Važganov sekä myöhempi neuvostojohtaja Jemeljan Jaroslavski.

Venäjän väliaikainen hallitus vapautti poliittiset vangit helmikuun vallankumouksen jälkeen. Samalla armahdettiin myös tavalliset rikolliset. Nertšinskin pakkotyövankila lopetti toimintansa maaliskuussa 1918.

Aiheesta muualla

• Nertšinskaja katorga 1900–1917 (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)